PASI NOKELAINEN
Kepan puheenjohtaja Markku Niskala (vas.) kehotti Björn Wahlroosia etsimään Kankkulan kaivoa Jerseyltä, Caymansaarilta tai Luxemburgista – eli veroparatiiseista, joihin virtaa rahaa kehitysmaista paljon enemmän kuin ne avun muodossa saavat.
Sivulauseissa sanotut kommentit voivat helposti muuttua kovin dramaattisiksi lausunnoiksi, arvioi Sampo oyj:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos keväistä heittoaan, jossa hän rinnasti kehitysavun Kankkulan kaivoon heitetyksi rahaksi.
Mies pääsi tarkentamaan näkemyksiään ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä 24. elokuuta, kun hän keskusteli Kepan hallituksen puheenjohtajan Markku Niskalan kanssa siitä, millä keinoilla kehitystä saadaan aikaan.
Wahlroos totesi, ettei ole kehitysyhteistyön asiantuntija, eikä edes kauhean kiinnostunut, vaikka onkin aiheesta runsaasti keskustellut – tosin pääasiassa kotioloissa päivällispöydän ääressä. Miehen äiti Marita Wahlroos nimittäin toimi aikanaan parikymmentä vuotta kehitysyhteistyötehtävissä Afrikassa.
”Terveisiä äidille”, kuuluikin usean kuulijakunnassa istuneen, Afrikassa toimineen suurlähettilään kommentti Wahlroosille.
Apu ei auta, jos pääoma karkaa
Björn Wahlroos tarjoili talouskasvua yleispätevänä ratkaisuna köyhien maiden ongelmiin, niin väestönkasvuun, epätasaiseen tulonjakoon kuin demokratiavajeeseenkin.
”Jos te haluatte kehitystä, se voi tapahtua vain markkinatalouden ehdoin”, hän tiiviisti näkemyksensä.
Kepan Markku Niskala painotti yhtä lailla talouden merkitystä kehityksessä, mutta hän kehotti kohdistamaan katseen ennen muuta kansainvälisiin rakenteisiin. Kehitysapu on vain 0,2 prosenttia maailman bruttokansantulosta, eikä yksin sillä ratkota kehitysmaiden ongelmia.
Avulla ei voida esimerkiksi paikata maasta pakenevaa pääomaa.
”Afrikka on vastaanottanut apua 40 vuoden aikana 400 miljardia dollaria, ja samaan aikaan laittomana pääomana on kadonnut vähintään 854 miljardia dollaria”, Niskala totesi.
Hänen mukaansa laittomista pääomavirroista kaksi kolmannesta on suuryritysten kaupallista väärinkäyttöä, ja suurin osa rahasta kulkee veroparatiisien kautta – siksi niiden sulkeminen on erittäin tärkeää kehitysmaiden talouden kannalta.
Myös muiden kansainvälisten pelisääntöjen tarkistaminen voisi tuoda köyhät maat nykyistä tasaveroisemmin osaksi maailmankauppaa ja tarjota moninkertaiset tulot kehitysapuun verrattuna, Niskala muistuttaa.
Rukkaamista vaatisivat esimerkiksi EU:n ja muiden teollisuusmaiden maataloustuet sekä puuvillan ja sokerin kauppa, joita käydään kehitysmaille erittäin epäedullisin ehdoin.
Maailman wahlroosit, yhtykää
EU:n maatalouspolitiikasta löytyi yhteinen sävel Niskalan ja Wahlroosin välille. Pankinjohtaja ihmetteli räikeää ristiriitaa eri politiikanlohkojen välillä, jos kerran kehitystä halutaan saada aikaan.
Toisaalla tehdään kehitysyhteistyötä esimerkiksi pienviljelijöiden ”agri trade” -hankkeiden parissa, ja samalla EU harjoittaa yhteistä maatalouspolitiikkaansa CAPia.
”Se on rikollisuuden rajamailla”, Wahlroos julisti. ”Kehitysmaille olisi suuri juhlan hetki, jos EU avaisi markkinansa niiden tuotteille ja lopettaisi maataloustukiaiset.”
Niskala antoi oman esimerkin Keski-Amerikasta: Suomi on vuosien ajan tukenut kehitysyhteistyöllään paikallista maitoteollisuutta, mutta kesällä solmitun alueellisen kauppasopimuksen jälkeen EU alkaa viedä alueelle omaa tuettua maitoaan.
Afrikan kohdalla epäreilu meininki tiivistyy siinä, että maanosalla on erittäin paljon luonnonvaroja, mutta niiden tuotto valuu ulkomaille – vaikkapa kaivosteollisuuden isäntämaihin jää vain hippusia monikansallisten yritysten kerätessä voitot.
”Näitä asioita voidaan muuttaa, jos vaan saadaan wahlroosit ympäri maailman puhumaan niistä”, Niskala arveli.
Wahlroosin teesit
Kriittisyydestään huolimatta Björn Wahlroos ei näe kehitysavun lopettamista realistisena vaihtoehtona, ainakaan ”pehmo-Euroopassa”.
Sen sijaan hän tarjoili neljä konkreettista muutosta apupolitiikkaan, joka nykyisellään ei hänen mielestään kannusta kasvuun vaan apuriippuvuuteen.
Ensinnä avulle pitäisi määritellä aikarajat. ”Mallia voi ottaa vaikka sodanjälkeistä Marshall-avusta, jonka jokainen vastaanottajamaa ymmärsi käynnistysrahaksi. Sen jälkeen oli tultava toimeen omillaan”, Wahlroos linjasi.
Toiseksi kaivataan selkeitä tavoitteita ja tuloksia. Nykyään avun saamisen ehtona painotetaan Wahlroosin mielestä liikaa demokratiakehitystä.
”Faktat puhuvat sen puolesta, että demokratia alkaa toimia vasta silloin, kun väestö on jo kohtalaisen vaurasta. Köyhimmissä maissa demokratia voi olla suorastaan kielteistä kansalaisten turvallisuuden kannalta. Tärkeintä olisikin vaatia ensin jonkinlaista oikeusvaltiota, markkinatalouden kehittämistä ja korruption vastustamista”, Wahlroos arvioi.
Kolmanneksi mies vaatisi kehitysmailta omaehtoista kasvua, joka onnistuu vain markkinatalouden ehdoilla ja osana maailmantaloutta. Neljäs muutos liittyy samaan teemaan: kehitysmaiden olisi muutettava finanssipolitiikkaansa niin, että ne aktivoituvat itse etsimään varoja pääomamarkkinoilta.
”En ole rahoitusalan asiantuntija, mutta epäilenpä, olisivatko esimerkiksi Mosambikin hallituksen liikkeelle laskemat joukkovelkakirjat kovin kiinnostavia kansainvälisten sijoittajien kannalta”, Markku Niskala arvioi pankkimiehen rahoitusvinkkiä.