Zimbabwen liikenaiset eivät säikähdä vähästä

IPS — Surkeat bussinrämät, loputon rajabyrokratia ja seksuaalinen ahdistelu ovat tulleet tutuiksi kirpputoriyrittäjälle, joka hakee tavaraa Zimbabwen naapurimaista.
”Tämä ei sovi heikkohermoisille”, 28-vuotias zimbabwelainen Irene Moyo sanoo työstään.
”Kun bussi hajoaa yöllä jossain hevonkuusessa, voi odottaa mitä tahansa”, viisi vuotta ympäri Botswanaa ja Etelä-Afrikkaa reissannut Moyo jatkaa.
Hänen mukaansa moni kuljettaja odottaa naispuolisen kauppiaan maksavan seksillä siitä, että saa tavarat liukkaasti tullien läpi.
Omaa kirpputoria Zimbabwen Bulawayossa pyörittävä Moyo pystyy onnekseen maksamaan rahalla. Hän pulittaa noin sata euroa reissua kohti kyydistä ja tullimiesten voitelusta.
Moyon mukaan kaikilla naisia ei ole varaa siihen, joten vaihtoehdoiksi jää seksi tai juuttuminen rajalle tavaroiden kanssa.
Moyo erottuu joukosta myös yliopistotutkintonsa vuoksi. Hän opiskeli journalismia, muttei ole ollut päivääkään alan töissä, koska Zimbabwen talous ajautui konkurssitilaan.
Moyon mukaan hänellä ei ole valittamista: monikaan opiskelutoveri ei voi edes haaveilla talosta ja autosta, jotka hän on pystynyt hankkimaan kauppiaana.
Kauneudenhoitotuotteita Bulawaossa myyvä Sarudzai Washaya on myös yliopiston kasvatti ja hakee tuotteensa naapurimaista.
”Joskus olen niin rätti, että haluan luovuttaa, mutta jatkan kuitenkin taistelua, koska en pääsisi muualla samoihin tuloihin”, hän kertoo.
Nämä naiset kuuluvat ”uuteen keskiluokkaan” Zimbabwessa, jossa perinteinen työnteko kannattaa huonosti.
Tuhannet valtion virkamiehet vaativat helmikuussa lakolla palkankorotuksia. Kuukausipalkat ovat 88-146 euroa, ja vaatimuksena oli 460 euroa.
Moyon mukaan koulutus on auttanut häntä selviämään rajabyrokratiasta ja pysymään turvassa. ”Yliopistotutkinto onnistuu yhä pelottamaan joitakin miehiä”, hän sanoo.
Perheellisille naisille rajat ylittävä kaupankäynti on vaikeaa.
”Jos nainen on pois aviovuoteesta yhdenkin yön, naapurit alkavat juoruta, ja se ahdistaa miestä”, Moyo pohtii.
”Sinkkuna voin keskittyä työhön tarvitsematta selitellä kenellekään. Mutta olen ensimmäinen myöntämään, että se on yksinäistä elämää”, hän lisää.
”Rahoitus on vaikein ongelma. Emme saa pankeista lainaa, koska ne pitävät riskejä liian suurina”, Washaya sanoo.
Moyon mukaan valtio järjestää nuorille liikenaisille kursseja, mutta kipeästi kaivatuista lainoista ei ole tietoakaan.
”Me pystyisimme pyörittämään isojakin bisneksiä, mistä minun kirpputorini on hyvä esimerkki”, hän vakuuttaa.