Inger Backsbacka
Lapsia Muhalan kirjastossa Mosambikissa.
Vuonna 2015 kaikki maailman lapset käyvät pääsevät kouluun. Tämä on yksi keskeisistä tavoitteissa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon kunnianhimoisessa ”Education For All” -kampanjassa.
Parikymmentä vuotta jatkuneen kampanjan aikana onkin tapahtunut paljon myönteistä: Esimerkiksi vuosien 1999-2007 välillä koululaitoksen ulkopuolelle jäävien lasten määrä on pudonnut 105 miljoonasta 72 miljoonaan. Etelä- ja Länsi-Aasiassa määrä on saatu pienenemään alle puoleen, Saharan eteläpuolisessa Afrikassakin laskua on ollut 28 prosenttia.
Lapset vailla koulua, miljoonaa
1999
2007
Saharan eteläpuolinen
Afrikka4532
Etelä- ja Länsi-Aasia3918
Itä-Aasia ja
Tyynivaltameri6
9
Arabivaltiot86
Etelä-Amerikka ja
Karibia
43
Muu maailma
34
Yhteensä10572
Myös tasa-arvo kouluun pääsemisessä on kasvanut. Kun koulun ulkopuolelle jäävistä lapsista kymmenen vuotta sitten 58 prosenttia oli tyttöjä, nyt prosenttiluku on enää 54.
Suhteessa asetettuihin tavoitteisiin kehityksessä ollaan kuitenkin jäljessä. Nykyvauhtia peruskoulun ulkopuolelle olisi nimittäin vuonna 2015 edelleen 56 miljoonaa lasta.
Kehitys on myös hidastunut: Kun koulujen ulkopuolelle jäävien lasten määrä vähentyi vuosina 2002-2004 yhteensä 22 miljoonalla, seuraavien kolmen vuoden kuluessa pudotusta oli enää alle 8 miljoonaa. Nykyinen taloustaantuma ei luonnnollisesti helpota pyrkimyksiä.
Unescon tammikuussa julkaisema seurantaraportti ”Education For All Global Monitoring Report 2010” myös myöntää, että nykyisetkin luvut saattavat olla liioiteltuja. Ovensuukyselyiden perusteella näyttää mahdolliselta, että nyt esitetyt luvut koululaitoksen ulkopuolelle jäävistä lapsista ovat jopa 30 prosenttia alakanttiin.
Suuria eroja jopa maan sisällä
Miksi kehitys on myönteisen alun jälkeen hyytynyt?
Raportin mukaan yksi tärkeä syy on, että ”helpot tapaukset” on nyt ratkaistu. Jäljellä ovat ne lapset, joiden saaminen peruskoulutuksen pariin on erittäin vaikeaa.
Yksi haastava tekijä ovat lapset, jotka asuvat syrjäisillä alueilla ja/tai puhuvat vähemmistökieliä.
On myös lapsia, joiden kulttuuripiirissä koulu ei ole perinteisesti ollut suuressa arvossa. Seurannassa paljastui 22 maata, joissa nuoresta aikuisväestöstä yli 30 prosenttia on käynyt alle neljä vuotta koulua. Näistä maista 19 oli Afrikassa. Muut kolme valtiota olivat Guatemala, Pakistan ja Nicaragua. Tällaisessa ympäristössä lasten koulunkäyntiä ei pidetä kovin houkuttelevana.
Jossain maissa yhteiskunnan tila estää koulunkäynnin. Somalialaislapset käyvät koulua keskimäärin 0,2 vuotta.
Toisaalta seurantaraportti nostaa esiin räikeitä eroja koulutustasossa paitsi maiden välillä, myös niiden sisällä. On ihmisryhmiä, joiden koulunkäyntiin maan hallitus ei etnisyyden tai kastiaseman vuoksi ole panostanut. Esimerkiksi Turkissa rikkaiden perheiden pojat niin maaseudulla kuin kaupungeissakin käyvät koulua keskimäärin 9,6 vuotta. Köyhän kurditytön koulutaival jää sitä vastoin kolmeen vuoteen.
Nigeriassa puolestaan yli 90 prosenttia yorubaa puhuvista nuorista aikuisista on käynyt koulua neljä vuotta tai enemmän, kun hausaa puhuvien kohdalla vastaava luku on alle 40 prosenttia.
Neljännes opettajista poissa joka hetki
Vaikka tunnusluvut kouluun pääsystä ovat oikean suuntaisia, läheskään aina sekään ei vielä takaa hyviä oppimistuloksia. Esimerkiksi Ghanassa kuudesluokkalaisille tehdyssä, monivalintakysymyksin arvioidussa lukutaitokokeessa tulokset olivat keskimäärin niin heikkoja, että pelkkä arvailu olisi tuottanut yhtä hyvän tuloksen.
Yksi kehitysmaiden kouluja vaivaava ongelma ovat puutteelliset opiskeluvälineet. Mitä luultavimmin kohtalokkaampi merkitys huonoon koulumenestykseen on kuitenkin opettajien taidoilla ja panostuksella.
Maailmanpankin tutkimus ”Absenteeism of Teachers and Health Workers” paljastaa, että esimerkiksi Intiassa 25 prosenttia julkisten koulujen opettajista on joka hetki poissa työpaikaltaan – ja paikallaolevista vain puolet oli varsinaisesti opettamassa Maailmanpankin tutkijoiden pistotarkastusten aikaan.
Vastaavasti opettajien poissaolo-osuus on esimerkiksi Kenian maaseudulla 20 prosenttia, Ugandassa 27 ja Ecuadorissa 14.
Aihetta The Economist -lehdessä käsittelevässä artikkelissa todetaankin, että koulutustulosten parantaminen vaatii muutakin kuin lisärahaa.
Yksi lehden haastattelemista asiantuntijoista neuvoo panostamaan kehitysmaissa erityisesti yksityiskouluihin, sillä niiden oppimistulokset ovat järjestäen julkisia kouluja parempia. Oppilaiden vanhemmat nimittäin valittavat, jos opettajaa ei näy tai opetus ei suju.
Toinen lehdessä esitetty ratkaisu voisi olla opettajien palkkojen kasvattaminen ja niiden sitominen läsnäoloon. Lehdessä viitataan intialaisissa julkisissa kouluissa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan opettajien palkan kasvattaminen tuotti yli kolme kertaa parempia oppimistuloksia kuin saman rahan käyttäminen opetusmateriaaleihin.
Lisää tietoa aiheesta
Unescon seurantaraportti: Education For All Global Monitoring Report 2010.
Maailmanpankin tutkimus: Absenteeism of Teachers and Health Workers.
The Economist 23.1.2010: Reaching the Poorest.