SANNA JÄPPINEN
Nina Suomalainen johtaa KPT:tä, joka on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin. Siihen kuuluu 21 jäsentä, jotka edustavat puolueita, etu- ja kansalaisjärjestöjä sekä tutkimusmaailmaa.
Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) vuotuisen lausunnon julkistaminen osui samalle päivälle, 10. toukokuuta, kuin eurooppalaisten kehitysjärjestöjen ”Penalty against Poverty” -raportti (ks. uutinen).
Keskeinen huolenaihekin on sama: mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan virallisesta kehitysavusta. Nykyisellään OECD:n avunantajamaiden määrittelemien ODA-kriteerien (official development assistance) piiriin lasketaan maasta riippuen hyvinkin erilaisia kuluja.
Väyrynen: Avunantajasta voi tulla oman apunsa suurin vastaanottaja
Närää on herättänyt varsinkin pakolaiskulujen, erityisesti turvapaikanhakijoiden aiheuttamien kulujen laskeminen osaksi kehitysapua. KPT:n puheenjohtaja Nina Suomalainen (kok.) muistutti, että kriteerejä viilattaessa pitää huomiota kiinnittää myös esimerkiksi kriisinhallintaan käytettäviin rahoihin sekä kehitysmaista tulevien opiskelijoiden koulutuskuluihin.
”Avun kriteerejä on selvennettävä kansainvälisesti niin, että niissä on mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa”, Suomalainen linjasi ja muistutti, että tämän asian edistämiseksi Suomen pitää toimia aktiivisesti eri foorumeilla.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) totesi, ettei Suomi ohjaa virallisia kehitysyhteistyömäärärahojaan turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin kuluihin, mutta ne kuitenkin lasketaan maan lopulliseen ODA-summaan eli OECD:n kirjaamaan viralliseen kehitysapuun.
Väyrynen jäi kaipaamaan KPT:ltä selkeämpiä ratkaisuehdotuksia pakolaiskulujen kirjaamiseen, ja toivoi, että päästäisiin eroon turhan väljästä laskutavasta.
”Ei ole millään tavalla kestävää, jos avunantajamaan avun suurin vastaanottaja onkin maa itse”, ministeri totesi.
OECD:n avunantajamaat miettivät parhaillaan uusia apukriteerejä, ja Suomessa pohdinnan antia käsitellään virkamiestasolla jo 16. kesäkuuta.
Miten määritellään ”lisäinen”?
Toinen KPT:n mielestä pikaisesti vastauksia kaipaava kysymys liittyy Kööpenhaminassa viime vuonna sovittuun, ilmastonmuutoksen torjuntaan kehitysmaissa käytettävään rahoitukseen. Suomen osuudeksi vuosille 2010-2012 on sovittu 110 miljoonaa euroa ”uutta ja lisäistä” rahaa.
”Lisäistä” ei voi ilmeisesti pitää lisää-sanan synonyyminä, sillä niin hallituksessa, eduskunnassa kuin KPT:ssakin löytyy termille erilaisia määritelmiä. Erityisen vaikeaa näyttää olevan löytää yhteisymmärrys siitä, lasketaanko ilmastoraha osaksi kehitysyhteistyörahoitusta vai onko se oikeasti ”uutta ja lisäistä”.
Ministeri Väyrysen mukaan Suomen tämänhetkinen aikomus on löytää sekä ”uutta ilmastorahaa ja uutta kehitysyhteistyörahaa”. Niin kauan kuin Suomi ei ole päässyt kehitysrahoituksessa 0,7 prosentin osuuteen bruttokansatulosta, voidaan ilmastoraha hänestä laskea osaksi tavoitetta.
”Tämä ei enää riitä, kun 0,7 saavutetaan. Silloin ilmastorahoitus on aidosti lisäistä”, Väyrynen totesi.
KPT:n 21 jäsenestä viisi on sitä mieltä, että ilmastorahan voi jatkossakin sisällyttää osaksi kehitysyhteistyövaroja, muun muassa siksi, ettei luotaisi avun rinnakkaiskriteeristöä. Selkeä enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että lisäisyys on lisäisyyttä 0,7 prosentin tavoitteelle riippumatta siitä, täyttääkö ilmastoraha nykyisiä kehitysavun kriteerejä.
Yhteiseksi minivaatimukseksi toimikunta on määritellyt, että sekä lyhyen että pitkän aikavälin ilmastorahoituksen tulee olla uutta ja lisää vuoden 2009 ilmasto- ja kehitysyhteistyörahoituksen tasoon nähden.
Eduskunnan näkemyksiä asiasta avasi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen: ”Valiokunnassa vallitsee ’yleinen sympatia’ ilmastorahan lisäisyyden suhteen, mutta en voi sanoa, että olisi vielä kirkasta kantaa.”
Asenne ratkaisee
Paavo Väyrynen saattoi poistua julkistustilaisuudesta hymyssä suin, sillä hän ja Suomi saivat tunnustusta sekä KPT:ltä että seminaariyleisöltä siitä, että Suomi on yleiseurooppalaisesta linjasta poiketen onnistunut nostamaan viime vuonna kehitysyhteistyörahoitustaan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti.
KPT:n varapuheenjohtaja Gunvor Kronman (r.) muistutti siitä, että pelkkä lukuihin tuijottaminen ei riitä, kun talouskriisi on muuttanut asennetta kehitysapuun ja siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Suomessa on ollut omat Björn Wahlroosin innoittamat Kankkulan kaivo -keskustelut, mutta Kronman pitää merkittävämpänä esimerkiksi kehitysyhteistyön suurmaissa, Ruotsissa ja Tanskassa, tehtyjä avauksia kehitysavun leikkaamisesta tai uudelleen suuntaamisesta.
Yksi näytön paikka kansainvälisten asenteiden suhteen on syyskuussa New Yorkissa pidettävä YK:n huippukokous. Siellä päätetään, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jotta vielä voitaisiin saavuttaa vuonna 2000 sovitut vuosituhattavoitteet, kuten äärimmäisen köyhyyden ja nälän puolittaminen.
Väyrynen osallistuu ensi viikolla EU:n kehitysministerien tapaamiseen, jossa valmistellaan syksyn huippukokousta.
”Kovilla ponnisteluilla tavoitteet voidaan vielä saavuttaa”, Väyrynen uskoo. Tärkeintä on saada aikaan hyvää yhteistyötä amerikkalaisten kanssa.”
Lisää tietoa aiheesta
KPT: Tiedote ja ”Suomen kehityspolitiikan tila 2010” -vuosilausunto
Kepa.fi: Raportti: Suomi kirii kyseenalaisin keinoin kehitysavussa
Kepan ajankohtaiskatsaus: Aitoa apua -kehitysyhteistyön kriteerit ja avun paisuttelu (pdf)