Lassi Palmujoki
Ulkoministeriön Rauno Merisaari esitteli luovia ideoita kansalaisyhteiskunnasta 2000-luvulla. Hän toivoi, että Etelän kansalaisyhteiskunnat nousisivat vaikusvaltaiseksi kansainväliseksi toimijaksi.
Ulkoministeriön kansalaisjärjestöseminaarissa 24. maaliskuuta järjestöille annettiin ensimmäinen mustaa valkoisella -kurkistusikkuna uuteen kansalaisjärjestölinjaukseen, jonka on määrä valmistua juhannukseen mennessä.
Kehitysministeri Paavo Väyrysen näkemys järjestöjen roolista tuskin yllätti montaakaan paikalla olleesta kolmestasadasta järjestöedustajasta.
”Tavoitteena on julkisen ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön täydentävyys ja työnjako. Linjauksessa tarkastellaan muutoksia kansainvälisessä toimintaympäristössä ja pohditaan, miten niin sanottu suomalainen lisäarvo voisi myös kansalaisjärjestöpuolella entistä paremmin toteutua”, ministeri sanoi.
”Lisäarvolla tarkoitan, että suomalaisilla varoilla pyrittäisiin mahdollisimman paljon hyödyntämään suomalaisia asiantuntijoita ja suomalaisia toimijoita, jotta syntyisi vuorovaikutusta kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien ja suomalaisen välillä.”
Ministerin jo vanhastaan tutun näkemyksen mukaan kansalaisyhteiskunnan työn suurin arvo on, että se voi täydentää valtion kehitysyhteistyötä.
Visionäärisiä soraääniä
Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat kehitysmaaliikkeessä, eikä se ole jäänyt ministeriössäkään huomaamatta. Myös Väyrynen on peräänkuuluttanut radikaalia ajattelua ja innovaatioita.
Ulkoministeriön ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari arvioi, että 2000-luvulla kansalaisyhteiskunnan voimaannuttamisesta on tullut keskeinen paradigma, eikä järjestöjä enää nähdä ainoastaan marginaaliryhmiä auttavina, valtiollisten toimijoiden täydentäjinä, vaan myös laajemmin sosiaalisena pääomana.
Merisaari näkee tässä myös laajemman trendin: 1990-luvun alun valtioiden rapauttamisesta on palattu osin valtioiden toimintakyvyn vahvistamiseen ja kansalaisyhteiskunta nähdään tätä tukevana voimana.
Tätä luovaa ajattelua kuvannee sekin, että Merisaari näkee suomalaisen lisäarvon järjestötyössä muunakin kuin suomalaisten osaajien hyödyntämisenä: suomalaiseen arvomaailmaan kuuluvat hyvinvointipalvelut ja vahva kansalaisyhteiskunta. Tämän koko paketin ymmärtäminen ja ymmärryksen tarjoaminen osana sekä järjestöjen että valtion kehitysyhteistyötä voisi Merisaaren mielestä olla hyvää lisäarvoa.
”Toinen on viranomaisten ja järjestöjen laaja vuorovaikutus. Sitä on pyritty tarjoamaan kehitysmaille tiettynä esimerkkinä etenkin ihmisoikeuspuolella”, Merisaari lisäsi.
Uusi linjaus, uusi rooli?
Kansalaisjärjestölinjauksesta on tässä vaiheessa tarjolla sisältösuunnitelma, jonka pohjalta tilaisuudessa heräsi joitain kysymyksiä. Suunnitelmassa mainitaan esimerkiksi järjestöjen toiminnan uudelleen kohdentaminen, ja tarkennuksena ”kansalaisyhteiskunnan vahvistamista ja palvelujen tarjoamista koskevien toimintojen välinen suhde”.
Kansalaisjärjestöyksikön päällikkö Okko-Pekka Salmimies rauhoitteli, ettei tämä tarkoita sitä, että ministeriö jatkossa pyrkisi rajoittamaan järjestöjen toimintavapautta.
”Uudelleen kohdentaminen” on mainittu kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia koskevan osion alla. Salmimiehen puheesta jäikin vaikutelma, että ulkoministeriön haaveena olisi, että perinteisen palvelujen tarjoajan roolin lisäksi Etelässä tuettaisiin enenevässä määrin kansalaisyhteiskunnan roolia vallan vahtikoirana.
”Palvelujen tuottaminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen voivat olla toisiaan tukevia”, Salmimies korosti.
Myös Suomessa kansalaisyhteiskunnalla on Salmimiehen mukaan kaksinainen rooli: toisaalta järjestöt ovat toiminnassaan ministeriön kumppaneita, toisaalta taas (virallisen kehityspolitiikan) sparraajia.
”Erityisesti kansalaisjärjestöyksikössä toivotaan, että hyvä yhteistyö jatkuu.”
Miten tiedetään, mitä saadaan aikaan?
Kansalaisyhteiskunta ei säästy uuden ajan virtauksilta, ja kehitysyhteistyössä suurin nykytrendi lienevät Pariisin julistuksesta vuonna 2005 lähteneet ja Ghanan Accrassa vuonna 2008 tarkennetut pyrkimykset tehostaa ja harmonisoida kehitysapua ja löytää mittareita avun tuloksellisuudelle.
Valtioiden välisessä kokouksessa Accrassa myös kansalaisjärjestöjen edustajia kehotettiin pohtimaan, mitä kansainvälisten toimintatapojen muutos tarkoittaa heidän toiminnassaan. Accran toimenpideohjelmassa myös kehotetaan järjestöjä ja hallituksia ympäri maailman tiivistämään yhteistyötään.
Viime kuukausina järjestökentällä on havaittu, että valtiovalta olisi toivonut järjestöjenkin allekirjoittavan Pariisin julistuksen. Monet järjestöt ovat kuitenkin kokeneet Pariisin julistuksen kovin tekniseksi, ja Accran kokouksen jälkeen järjestöt ovatkin aloittaneet oman tuloksellisuusprosessinsa. Ainakaan enää Suomen ulkoministeriö ei odota järjestöjen sitoutuvan Pariisin julistukseen: ulkoministeriö tukee tuloksellisuusprosessia rahallisesti, ja kansalaisjärjestöseminaarissakin järjestöjä kehotettiin aktiivisuuteen siinä.
”Tämä on kutsu talkoisiin, eikä mikään velvoite”, Salmimies muistutti. ”Tämä ei ole mikään pakkopaita, vaan mahdollisuuksien ikkuna.”
Tuloksellisuustyöpajoissa tehdään Suomen panokset
Tuloksellisuus ja muut uudet tuulet sisällytetään jatkossa kaikkiin sellaisiin papereihin, joilla järjestöjen työtä ohjeistetaan. Se tulee epäilemättä olemaan myös tulevan kansalaisjärjestölinjauksen yksi painopiste.
Tuloksellisuusprosessissa pohditaan muun muassa perusperiaatteita ja suuntaviivoja sille, miten järjestöjen kehitysyhteistyön tuloksia määritellään ja mitataan sekä sitä, millainen on minimitaso suotuisalle toimintaympäristölle.
Eri maissa toteutetaan tänä vuonna kymmeniä konsultaatioita, ja myös Suomen edustustoja kehitysmaissa on kehotettu osallistumaan prosessiin, Salmimies sanoi.
Suomessa järjestöjen tuloksellisuusprosessia koordinoi Kepa. Käytännössä suurin työ tapahtuu huhtikuun 9. ja 10. päivä järjestettävissä avoimissa työpajoissa Kepan toimistolla Helsingissä.
Lisää tietoa aiheesta
Kansalaisjärjestölinjauksen alustava sisältösuunnitelma (pdf)Tuloksellisuusprosessi Kepan verkkosivuilla