COVID-19-pandemiasta johtuen kokemus on ollut tänä kesänä varsin erilainen. Kokouksen etätoteutus on tarkoittanut satoja bittiavaruudessa järjestettyjä rinnakkaisia tilaisuuksia, joissa vuorovaikutus on jäänyt pahimmillaan kysymykseen kuuletteko minua ja näkyykö esitykseni ruudulla? Dialogi on kaatunut valitettavan usein tekniseen haasteeseen, niin jäsenmaiden kuin muiden osallistujien puolelta. Näin kävi esimerkiksi Venäjälle heidän esitellessään ensimmäistä maaraporttiaan kestävän kehityksen edistymisestä.
Olemme kaikki kokeneet sosiaalisen vuorovaikutuksen tarpeen suurena koko kevään ajan ja tilanteen raadollisuus kulminoitui HLPF:n aikana hyvin konkreettisesti. Oppiminen ja vuorovaikutus eri toimijoiden kesken on ollut alusta lähtien yksi forumin johtavista ajatuksista. Kestävä kehitys on niin moniulotteinen asia, että sen paketoiminen yksinkertaiseen muottiin ei ole mahdollista. Sen toteutumiseksi tarvitaan transformatiivista muutosta, johdonmukaisuutta sekä totuttujen tapojen arviointia ja kehittämistä − mikä taas vaatii sosiaalista vuorovaikutusta ja luottamuksen rakentamista. Nyt sovitut tapaamiset tai satunnaiset kohtaamiset kahviloissa tai käytävillä eivät toteudu ja todennäköiset, jopa siinä hetkessä syntyneet uudet ideat eivät näe päivänvaloa.
Suomen raportti esimerkkinä avoimesta dialogista
Suomi teki historiaa antamalla koko yhteiskunnalle tilaa jakaa näkemyksiään kansallisessa kestävän kehityksen maaraportissa. Mukana on yli 50 kansalaisjärjestön ja ay-liikkeen arviot Suomen edistymisestä kussakin kestävän kehityksen tavoitteessa. Raportissa pääsevät ääneen niin saamelaiset, nuoret, yritykset, kunnat kuin tutkijatkin.
Tämä on hieno esimerkki siitä, että kestävä kehitys ei ole vain valtion toteuttamaa, vaan kaikilla tahoilla on erityisosaamista tavoitteiden toimeenpanossa. Arviot tavoitteiden edistymisestä menevät osittain yksiin, osittain ollaan hyvin eri mieltä. Erimielisyyden näyttämistä ja avoimen dialogin sallimista ei ole aivan yksinkertaista avata monille muille maille, jossa yhteiskunnan eri toimijat eivät perinteisesti toimi yhdessä, eikä toisiin luoteta. Pääministeri Sanna Marin painottikin sekä omassa puheenvuorossaan HLPF:ssä että maaraportin esittelyssä koko yhteiskunnan ja sen kaikkien toimijoiden ja kansalaisten panoksen tärkeyttä.
Oman kansallisen toiminnan arvioinnin lisäksi tarvitaan myös toimia kansainvälisten käytänteiden muuttamiseksi. Suomi toimi tässä veturina saaden mukaan 60 muuta maata vetoomukseen, jolla kannustettiin YK:ta panostamaan siihen, että sidosryhmien edustajat erityisesti kehittyvissä maissa pystyisivät osallistumaan virtuaalisesti toteutettavaan HLPF:ään. Osittain tämä toteutui, osittain ei, monestakin syystä.
Kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuminen haastaa kestävän kehityksen toteutumista
Tämänkaltaiset toimet hidastavat kestävän kehityksen edistymistä ja akuutin pandemiatilanteen ratkaisemista. Vaikeuksista huolimatta kansalaisjärjestöt ovat pystyneet ympäri maailmaa reagoimaan aktiivisesti COVID-19-pandemiaan tukemalla kaikkien heikoimpia sekä hyödyntämällä virtuaalisia tiloja äänenvoimakkuuden lisäämiseen ja tietojenvaihtoon suojatakseen toimintatilaansa tehokkaammin.
Kestävän kehityksen tavoite 16 eli rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto onkin keskeinen työkalu myös kansalaistoimijoiden tilan puolustamisessa. Sen alatavoite 16.10 pyrkii varmistamaan julkisen tiedon saatavuuden ja suojelemaan perusoikeuksia, kuten oikeutta kokoontua rauhanomaisesti ja ilmaista näkemyksiään ja mielipiteitään. Tavoitteen toteutumisen haasteena on mittarit, jotka eivät mittaa riittävästi sitä, missä määrin näitä vapauksia suojellaan. Foruksen raportin yksi suosituksista onkin kehittää kansalaisyhteiskunnan tilaa mittaava indikaattori, jolla kansalaisten perusvapauksia voidaan suojella tavoitteen 16.10 mukaisesti ja kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja noudattaen.
Laajapohjainen kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö ja nopean toiminnan tarve tunnistettiin forumissa olennaisimmiksi tekijöiksi Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamiselle seuraavien 10 vuoden aikana. Köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisen sekä vähemmistöjen, naisten ja tyttöjen kokeman häirinnän, väkivallan ja ihmisoikeusloukkausten lisäksi juuri kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuminen nousi yhdeksi merkittävimmistä uhista kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiselle. Vaalikaamme siis avointa vuorovaikutusta kaikin keinoin!
Teksti on julkaistu alun perin Kestävää kehitystä -blogissa.