Koronakriisin alettua maaliskuussa myös yritysvastuukeskustelu on vilkastunut. Poikkeustila on saanut kuluttajat pysähtymään ja pohtimaan tarkemmin omia valintojaan.
Aitouden, empatian ja yhteisöllisyyden merkitys on korostunut julkisessa keskustelussa, ja se näkyy esimerkiksi haluna tukea pienyrittäjiä ja lähellä tuotettuja palveluita.
Siinä missä ilmastonmuutos on nostanut vastuullisuusteemoista ympäristökysymykset keskiöön, globaalin terveyttämme uhkaavan pandemian aikana katseet ovat kääntyneet sosiaaliseen vastuuseen ja ihmisoikeuksiin.
Huonosti hoidetusta vastuullisuustyöstä ei voi viestiä.
Kriisitilanteessa yritysten arvot nousevat esiin ja niitä koetellaan, kun yritykset joutuvat monien vaikeiden valintojen eteen.
Parhaiten kriiseistä selviävät sellaiset yritykset, joiden vastuullisuustyö on vakaalla pohjalla, jotka huolehtivat siitä aidosti ja jotka osaavat myös viestiä siitä. Huonosti hoidetusta vastuullisuustyöstä taas ei voi viestiä, mikä heijastuu kuluttajien luottamukseen.
YRITYKSEN sosiaalinen vastuu ulottuu omista työntekijöistä hankintaketjujen työntekijöihin sekä asiakkaisiin.
Ihmisoikeusvaikutusten kartoittamiseen yrityksen toiminnassa ja arvoketjuissa tulisi siksi sisällyttää arvio siitä, minkälaisia riskejä toiminnasta syntyy oikeudenhaltijoille, eli niille ihmisille, joiden elämään yrityksen toiminnalla on vaikutuksia.
Ihmisten näkökulman ymmärtäminen ja huomioon ottaminen on olennaista, sillä ulkoapäin on vaikea määritellä, mitkä ovat ihmisten mielestä vakavimpia ihmisoikeusongelmia tai miten niitä pitäisi pyrkiä vähentämään.
Elämiseen riittämättömistä palkoista ei ole voinut säästää pahan päivän varalle.
Esimerkiksi koronakriisistä sekä sen aiheuttamista rajoitustoimista – kuten tehtaiden sulkemisista – kärsivät eniten globaalien arvoketjujen jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat työntekijät, kuten siirtotyöntekijät.
Tehtaiden sulkemisen myötä näiden ihmisten toimeentulo on vaikeutunut, eikä elämiseen riittämättömistä palkoista ole voinut säästää pahan päivän varalle.
Lisäksi asianmukaisesta hygieniasta ja turvaväleistä on hankala huolehtia ahtaissa olosuhteissa.
IHMISOIKEUSONGELMAT ovat usein hyvin monisyisiä. Siksi olennainen osa vastuullisuustyötä on oman toiminnan vakavimpien ihmisoikeusvaikutusten tunnistaminen ja niistä viestiminen avoimesti. Se tekee vastuullisuustyöstä uskottavaa ja mahdollistaa yhteiskunnallisen keskustelun.
Avoimuus mahdollistaa myös sen, että kipukohtia voidaan ratkaista eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä.
Vuoropuhelua käydäänkin eri foorumeilla. Näistä yksi on esimerkiksi YK:n Forum for Business and Human Rights, jossa viime syksynä nähtiin saman pöydän ääressä valtion, yritysten, kansainvälisen järjestön sekä ihmisoikeusjärjestön edustajat keskustelemassa kaakaonviljelyn ihmisoikeushaasteista Norsunluurannikolla.
Vastuullisuuteen liittyvien vaatimusten ei pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen.
Hyvä esimerkki eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä on myös Ykkösketjuun-kampanja, jossa yritykset yhdessä järjestöjen kanssa kampanjoivat sitovan yritysvastuulain puolesta.
Vastuullisuuteen liittyvien vaatimusten ei pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen, vaan niiden tulisi velvoittaa kaikkia. Laki varmistaa, että yrityksillä on käytössä asianmukaiset prosessit ja ne noudattavat riittävää ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuutta.
Nyt kun siirrymme purkamaan rajoituksia ja otamme askeleen kohti seuraavaa vaihetta, meillä on mahdollisuus tehdä korjausliike ja ottaa uusi, kestävämpi suunta niin ympäristön kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Historioitsija Yuval Noah Harari kiteytti ajatuksen hienosti Financial Times -lehdessä maaliskuussa.
”Tämä myrsky menee ohi. Mutta nyt tekemämme valinnat voivat muuttaa elämämme tulevina vuosina.”