Vuosi sitten hain ja tulin valituksi mukaan Bridge 47:n järjestämään koulutuskokonaisuuteen Transformative learning journey. Varsin tyypillisen opettajan lailla olen kautta työurani haalinut itselleni monenlaista koulutusta: olen historian, yhteiskuntaopin ja psykologian opettaja. Olen myös suorittanut erityisopettajan opinnot, rehtorin opinnot ja ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen ADHD-valmentajan opinnot. Kaikki opittu on ollut kiinnostavaa ja palvellut minua jossakin vaiheessa työuraani. Olin siis ilahtunut, kun kuulin tulleeni valituksi, sillä minulla oli tunne, että globaalikasvatuksen osaamiseni tarvitsi uutta inspiraatiota ja jopa pientä, hallittua räjäytystä. Sen minä totisesti tulin saamaan.
Muut valitut olivat kansalaisaktivisteja, opettajia ja järjestötyöntekijöitä esimerkiksi Brasiliasta, Keniasta, Serbiasta, Japanista, Palestiinasta ja Nepalista. Olin varma, että oppisin heiltä paljon uutta ja hieman omahyväisesti ajattelin voivani jakaa suomalaisen koulumaailman menestysreseptejä eteenpäin. Ehkä saisin uusia ystäviäkin? Koulutus käynnistyi syksyllä 2019 Berliinin lähistöllä, jossa vietimme kaksi viikkoa syyslukukaudella.
Näiden viikkojen aikana koin nimensä mukaisesti muutoksen, kun transformatiivinen oppiminen kiskaisi minut turvalliselta mukavuusalueeltani prosessiin, johon en ollut valmistautunut. Oppimisen matka oli niin väkevä, että huomasin itseni ja monen muunkin osallistujan jopa nousevan pieneen vastarintaan. Koin tarvetta toistella, ei meillä Suomessa, enkä minä, ei koske meitä, eikä minua. Osasin toki pedagogisesta näkökulmasta tulkita tapahtumassa olevaa: muutos ja oppiminen on hyvässä vauhdissa, kun alkaa tuntua hankalalta ja epämukavalta.
Transformatiivisen oppimisen ideana onkin ensiksi muuttua itse, jotta voi toimia muutoksen voimana ympäristössään, työyhteisössään ja oppilailleen.
Maailman täytyy muuttua, jotta me selviydymme. Meillä on kiistattomasti ratkaisemattomia ongelmia talouden, politiikan, ympäristön, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien saralla. Meillä on myös keinoja ja tietoja siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta emme ole valmiita toteuttamaan muutosta. Transformatiivisen oppimisen ideana onkin ensiksi muuttua itse, jotta voi toimia muutoksen voimana ympäristössään, työyhteisössään ja oppilailleen. Jos et tietoisesti ymmärrä miten olet kytkettynä globaaliin systeemin ja sen mukana tukemassa myös sortavia rakenteita, kuten vaikkapa epätasa-arvoa tai kolonialismin kauheita perintöjä, olet totisesti osa ongelmaa.
Berliinin viikkojen aikana kerroimme toisillemme tarinoita. Mietimme muutosta ja maailman tilaa ja sen tulevaisuutta, jos ihmiskunta jatkaa näin. Teimme harjoituksia, joissa piti olla luova, eläytyä, pysähtyä, hengittää, tanssia, piirtää, kuunnella ja koskettaa. Perinteistä Power Point -esitysten virtaa ei ollut, sen sijaan tutustuimme itseemme ja toisiimme. Liikuimme paljon ulkona ja etsimme vastauksia meille esitettyihin kysymyksiin tiedostaen, että oikeita vastauksia niihin ei välttämättä ole. Kaivoimme omia mielemme sopukoita ja yritimme ymmärtää toisten tekemiä löytöjä omistaan. Vähitellen silmät avautuivat toisenlaisille maailmankuville ja historian aikajanoille. Hieman tuskallisesti ja vastahakoisesti, ainakin omalta osaltani, huomasin muuttuvani ja niin työni kuin vapaa-aikani alkoi näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Muutokseen ei voi vaikuttaa, sen pitää antaa tapahtua. Muutos ei tunnu kivalta. Lopussa näet itsesi tietoisella tasolla.
Kun olet itse muuttunut, voit opettaa muutosta.
Tänä keväänä koko globaali yhteisömme on opetellut muutosta. Muutokseen tarvitaan yleensä ainakin kaksi asiaa: kriisi ja ennustamattomuus. Kriisissä et ole vielä varma mihin olet menossa, etkä hallitse tapahtumia, sillä kontrolli on ulottumattomissasi. Muutoksen jälkeen näköalasi on toinen: kaikki näyttäytyy nyt erilaisena, se pohjautuu eri logiikkaan. Menneisyys ei näytä samalta kuin ennen ja katsot sitä kuin ensimmäistä kertaa. Tulevaisuuden horisontti on sekin vielä hämärä, mutta tiedät, että paluuta vanhaan ei ole.
Kun olet itse muuttunut, voit opettaa muutosta. Samalla ymmärrät, että kaikki maailmassa, luonnossa, lähelläsi ja sinussa on muuttuvaa. Taloudellisesti, kulttuurisesti, poliittisesti, historiallisesti ja ekologisesti ihmisyys on yhteisöllistä kohtaamista. Koulujen ja opettajien merkitys yhteisöllisyyden vahvistajina ja identiteettien rakentajina on suuri. Opettajat voivat olla aktiivisia toimijoita, jotka kirjoittavat historiaa uudelleen luoden tilaa vaietuille äänille sekä haastaen rasistisia ja stereotyyppisiä näkökulmia. Mutta he voivat myös toiminnallaan pönkittää ennakkoluuloja ja normeja, vaikka he puhuisivatkin oikeita sanoja, sillä he samalla saattavat vahvistaa erilaista viestiä äänenpainoin, elein ja ruumiinkielen välityksellä, tiedostamattaan.
Eräs yleisesti käytetty harjoitus on metafora bussista. Sinä olet bussikuski, mutta bussiisi on saapunut häiriköitä, vähän hankalia kysymyksiä tekeviä matkustajia. Eletään kevättä 2020, globaalin pandemian aikaa. Keitä sinun bussiisi saapui pandemian aikana ja mitä he yrittivät sinulle sanoa? Minne sinä yritit heitä viedä? Miksi?
Ira Vihreälehto työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seurassa. Seura käynnistää vuoden mittaisen transformatiivisen oppimisen opetuskokonaisuuden ”Kenen äänellä opetat? – Kohti arvovapaata, neutraalia ja tasa-arvoista opetusta”. Koulutus on suunnattu opettajille ja se käynnistyy elokuussa 2020. Koulutus on maksutonta ja Opetushallituksen rahoittama. Lisätietoja www.kulttuuriperintokasvatus.fi ja ilmoittautuminen ira.vihrealehto@kulttuuriperintokasvatus.fi.
Fingon koordinoimassa Bridge 47 – Building Global Citizenship -hankkeessa on mukana 15 järjestöä eri EU-maista ja ympäri maailmaa. Hankkeen tavoitteena on tukea ja edistää kansalaisyhteiskunnan työtä globaalin oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi globaalin kansalaiskasvatuksen avulla. Transformative Learning Journey -oppimismatka toteutettiin osana hanketta.