”Me olimme oikeastaan Suomen ensimmäinen Kepa tai nykyään Fingo”, sanoi Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro järjestön 70-vuotisjuhlassa 30. marraskuuta.
1970-luvulla Rauhapuolustajien tai tuttavallisemmin Pulujen sateenvarjon alle syntyi laaja järjestöverkosto, joka linkittyi esimerkiksi silloisten siirtomaiden tai diktatuurien alla elävien kasojen vapaustaisteluihin ja arabimaiden kysymyksiin, Matinpuro kertoi.
”Arabikansojen ystävien komiteat, Chile-seurat, Nicaragua-seurat, Afrikka-komitea, koko vapautusliikkeiden kanssa tapahtunut yhteistyö – kaikilla näillä oli osoitteena Rauhanpuolustajien toimisto Bulevardilla”, Matinpuro sanoi.
Sittemmin monet toimijat ovat itsenäistyneet ystävyysseuroiksi tai kehitysyhteistyöjärjestöiksi. 70-vuotias Rauhanpuolustajat pitää nykyään majaa Helsingin Kurvissa.
Ikään kuin syntymäpäivälahjaksi valtio muisti rauhanjärjestöjä ja päätti nostaa niiden rahoitusta. Ensi vuoden alusta rahoitus on jälleen noin 500 000 euroa, ja sen hallinnointi siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriöltä oikeusministeriöön.
Edellisellä hallituskaudella rauhanjärjestöjen rahoitus romahti. Pahin vuosi oli 2016, jonka kehitysyhteistyöjärjestötkin muistavat leikkausten vuonna. Rauhanjärjestöjen rahoitus putosi silloin neljänneksellä. Nyt rahoitus palaa melkein sille tasolle, mitä se oli ennen leikkauksia. Tosin ollaan edelleen kaukana vuosista 2010–2014 jolloin jaettavaa oli selvästi yli puoli miljoonaa euroa.
Järjestöihin kuuluminen ei ole enää muotia
Matinpuro sanoo, ettei rauhanliike elä mitenkään suurta nousukautta, mutta liike ”porskuttaa eteenpäin hyvin hengissä”.
”Aiemmin järjestöihin kuuluminen oli ylipäätään suurempi identiteettikysymys. Harvan yhdistyksen jäsenistö kasvaa nykyään, vaikka moni suuri järjestö saattaakin saada enemmän lahjoituksia.”
”Ihmiset eivät sitoudu pidemmäksi aikaa, vaan ovat tietyissä hankkeissa mukana vähän aikaa.”
Huomio Suomen hävittäjähankintoihin
Ydinaseet ja Israel–Palestiina-konflikti ovat ikuisuusaiheita, joihin rauhanliikettä tarvitaan. Tällä hetkellä tärkein yksittäinen vaikuttamisen teema Rauhanpuolustajille on Suomen hävittäjähankintojen kyseenalaistaminen.
”Se on kokoluokaltaan niin suuri hukkainvestointi, että hirvittää”, Matinpuro sanoo.
Hävittäjähankinnoilla sidotaan Matinpuron mukaan Suomen puolustuskyky 30 vuodeksi suurelta osin vanhenevaan käsitykseen sodankäynnistä. Vastaavaa suuruudenhullutta hän näkee laivaston puolella, jossa halutaan ostaa uusia sotalaivoja, ”isoja maalitauluja Itämerelle”.
Järjestökentällä ylipäätään on Matinpurosta käynnissä ilmiö, jossa suuret järjestöt muuttuvat ammattimaisemmiksi ja monet pienet sinnittelevät vapaaehtoisvoimin tai hyvin vaatimattomalla rahoituksella. Rahoituksen hakemisesta on tullut vaikeampaa, ja julkinen tuki keskittyy suurille järjestöille, jotka pärjäävät hakukilpailussa.
Monet pienet järjestöt kutistuvat ensin yhden hengen toimistoiksi, sitten postilokeroiksi ja lopulta vapaaehtoisvoimin toimiviksi järjestöiksi, joita yksittäiset aktivistit pitävät pystyssä, Matinpuro kuvailee.
Vuosien saatossa on myös käynyt niin, että valtiovalta on ottanut järjestöiltä tehtäviä hoitaakseen. Matinpuro on nähnyt, kuinka järjestökentän työn tuloksena on syntynyt ympäristöministeriö ja kuinka ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto on kasvanut. Koululaitos on ottanut hoitaakseen rauhankasvatusta.
”Vapaaehtoissektorin hoidettavaksi on jäänyt pienempi suikale.”
,
Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro
Kuva:
Elina Salminen
,
Rauhanliike oli ennen poliittisesti jakautunut
Rauhanpuolustajien lisäksi Suomessa toimii useita rauhanjärjestöjä. Fingon jäsenistössä on esimerkiksi Rauhanasemaakin pyörittävä Rauhanliitto, Sadankomitea, PAND Taiteilijat Rauhan puolesta, CMI ja Rauhankasvatusinstituutti. Myös nuorille leirejä ja muuta toimintaa tarjoavat CISV ja Kansainvälinen vapaaehtoistyö KVT ovat alkujaan rauhanjärjestöjä, vaikka ne laskettaisiin ehkä nykyään ennemmin globaalikasvatusjärjestöiksi.
Historiallisesti rauhanliike on ollut poliittisesti jakautunut: Rauhanliitto on perustettu vuonna 1920, ja sillä oli taustansa raittiusliikkeessä, kristillisessä rauhan- ja työväenliikkeessä, naisliikkeessä ja yliopistomaailmassa. Vuonna 1949 perustettu Rauhanpuolustajat taas kuului neuvostoliittojohtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, ja sillä oli Kekkosen ajan Suomessa tiiviit suhteet itään. Monet puolueet olivat aktiivisia Rauhanpuolustajissa, koska sitä kautta sai rakennettua suhteita rajan taakse. Myös linkit Afrikan vapautusliikkeisiin olivat vahvat – ja usein Suomessa ensimmäiset.
Nykyään poliittinen jako on Matinpuron mukaan hälventynyt, ja Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Rauhanpuolustajista on tullut ”itsensä kokoinen rauhanjärjestö”.
”Luulen, että suurimmalle osalle ihmisiä politiikalla ei ole ollut väliä, vaan on ollut sattumankauppaa, mihin kulttuuriin on tullut. Itsekin olin paljon lähempänä ’rauhanasemalaista’ rauhanliikettä ennen kuin tulin Rauhanpuolustajiin töihin.”
Ay-työtä ja viestintää
Edelleen Rauhanpuolustajilla on vahva linkki ay-liikkeeseen. Monilla ay-osastoilla on rauhantoimintaa, ja suuret ay-väen rauhanpäivät keräävät vuosittain paljon väkeä. Seuraavan kerran ne järjestetään Riihimäellä 11.–12. tammikuuta.
Tapahtumien ohella rauhanliikkeen työssä korostuu viestintä. Rauhanpuolustajilla on kampanjoita, oma lehti, podcast ja verkko-tv-ohjelmia. Se julkaisee satunnaisesti kirjoja ja sarjakuvia Umpihanki-brändin alla, ja järjestö on yksi Voima-lehden omistajista. Teemu Matinpuro toimii oman toimen ohella Voima kustannuksen toimitusjohtajana.
Rauhanliitto, Rauhankasvatusinstituutti ja Sadankomitea puolestaan julkaisevat yhdessä Ydin-lehteä.
Voittoja ja jatkuvia taisteluja
Rauhanliikkeen teemat ovat moninaiset, ydinaseriisunnasta rauhankasvatuksen, Syyrian sodan vastustamiseen tai Länsi-Saharan miehitykseen. Vuosien varrella on tapahtunut paljon hyvääkin: siirtomaat ovat melkein kaikki itsenäistyneet, Vietnamin sota on päättynyt, Etelä-Afrikan apartheid on historiaa ja Pinochetin diktatuuri Chilessä loppunut.
Viimeaikaisimmista hyvistä askeleista Matinpuro mainitsee miinakieltosopimuksen ja asekauppasopimuksen, joka tosin on jäänyt vähän paperitiikeriksi, koska sen konkreettiset vaikutukset ovat olleet Matinpuron mukaan vähäisiä.
Hän näkee Suomessa kaksinaismoralismia. Asekauppaa tehdään omien sitoumusten vastaisesti Saudi-Arabian kanssa, ja samalla kun tuomitaan Krimin valtaus – niin kuin Rauhanpuolustajatkin tuomitsi –, katsotaan sormien lävitse Israelin ja Marokon miehitystoimia.
,
Hänestä ongelmana on, että Suomessa puolustuspolitiikkaa ajatellaan armeija edellä. Kukin asevoima tulee vuorollaan esittämään toiveensa, eikä mietitä poliittisia vaihtoehtoja. Matinpuro ei pidä konfliktia Itämerelle todennäköisenä skenaariona.
”En ole Venäjä-fani, mutta heidän ulkomaankaupastaan 40 prosenttia kulkee tuosta Suomenlahdelta – miksi se lähtisi vaarantamaan niin tärkeän meriväylän?”
Venäjän uhittelu onkin ehkä taktista.
”Molempien osapuolten kenraalit haluavat uusia leikkikaluja, ja taas ollaan siinä kierteessä, missä oltiin kylmän sodan aikaan.”
Ideologiasta ei tingitä
Rauhanpuolustajat on idealistinen ja hengeltään tinkimätön rauhanjärjestö, jossa työntekijät majoittavat kansainvälisiä vieraita koteihinsa. Palkat ovat pienet, ja moni tekee vapaaehtoistyötä työajan ulkopuolella, koska rauhanaate on heille tärkeä.
Samanlaista aktivistin tinkimättömyyttä on paljon myös Matinpurossa itsessään.
”Taannoin kun minulta toimittaja kysyi, ajammeko me ihan oikeasti Suomen Puolustusvoimien alasajoa, minä vastasin, että emme tietenkään”, Matinpuro virnistää.
”Me ajamme kaikkien armeijoiden alasajoa.”