Kun ilmastonmuutoksesta tai Suomelta vaadittavista toimista ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi uutisoidaan, keskustelupalstat täyttyvät kommenteista. Näissä kommenteissa todellisena ongelmana sekä syynä ilmastonmuutokseen tai laajemmin kehitysongelmiin esitetään väestönkasvu.
Ei ole mitään syytä olla ottamatta tosissaan väitettä, että väestönkasvu on merkittävä haaste planeettamme ilmastoa ja ympäristöä koskevissa ongelmissa. Alkuperäisen argumentin väestönkasvun ongelmasta on esittänyt Thomas Malthus. Hänen mukaansa siinä, missä väestö kasvaa geometrisesti (1, 2,4,8,16,32,64…), yhteiskunnalliset kehityskulut, kuten ruoantuotanto, etenevät aritmeettisesti (1,2,3,4,5,6…).
Toisin sanoen Malthus uskoi, että asteittaiset innovaatiot maatalouden tuottavuudessa eivät pysy mitenkään alati nopeammin kasvavan väkimäärän perässä. Todella: reilussa vuosisadassa ihmisten määrä planeetalla on kasvanut noin puolestatoista miljardista nykyiseen 7,7 miljardiin. Väestön ennustetaan kasvavan yli kymmeneen miljardiin jo vuoden 2050 jälkeen.
Lienee selvää, että ilmastonmuutoksen torjuminen olisi helpompaa, jos väestöä olisi vaikkapa puolet nykyisestä. Asiayhteys kasvavien päästöjen ja väestöpaineen suhteen ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen.
***
Kun katsotaan maapallon väestökehitystä absoluuttisena väestömääränä, se näyttää nousseen tasaisesti tai jopa hieman kiihtyneen 1970-luvulta saakka. Kaavioon kätkeytyy kuitenkin harha jatkuvasta kasvusta. Palautetaan mieleen Malthusin esittämä geometrinen sarja väestönkasvusta. Jos väestö kasvaisi eksponentiaalisesti, käyrän pitäisi nousta lähtöpisteestään jyrkästi ylöspäin.
Maakohtaiset hiilidioksidipäästöt eivät korreloi väestönkasvun kanssa.
Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuvan: väestönkasvu taittuu jo. Maapallon väkimäärän kasvu on ollut hidastumassa useamman vuosikymmenen peräkkäin. Väestö tulee siis kasvamaan, mutta sen kasvuvauhti lähenee nollaa tulevina vuosikymmeninä.
Maakohtaiset hiilidioksidipäästöt eivät myöskään korreloi väestönkasvun kanssa. Väestönkasvun ja maan kokonaispäästöjensuhde on monin paikoin erittäin hatara, usein jopa päinvastainen. Esimerkiksi maapallon ilmastotehokkaimmissa (CO2/BKT) talouksissa väestönkasvu on suurta: Kongon demokraattisessa tasavallassa väestönkasvu on 3,3, Etiopiassa 2,42, Sambiassa 3 ja Tansaniassa 3,08 prosenttia.
Sen sijaan eniten päästöjä synnyttävissä talouksissa (Tadzhikistan, Trinidad-Tobago, Kazakstan) väestönkasvu on reilun prosentin luokkaa tai sen alle – Ukrainassa sekä Bosnia Hertsegovinassa jopa negatiivista. Näin ollen väestönkasvu ei voi olla merkittävin tekijä suhteessa maan kasvihuonekaasupäästöihin, joita taloudellinen toiminta tuottaa.
Asian voi havainnollistaa kahden teemakartan avulla. Ensimmäinen kuvaa maapallon maakohtaisia päästöjä vuonna 2017. Toisena vertailukohtana on valtioiden väestönkasvu.
Karttojen perusteella johtopäätösten tulisi olla melko selviä: nopean väestönkasvun maat eivät kuulu niihin, jotka päästöjä tuottavat. Edes väkimäärä ei ole erityisen hyvä mittari päästöille. Esimerkiksi Kanadan 37-miljoonainen väestö tuottaa suunnilleen vastaavan määrän päästöjä kuin 118 miljoonan asukkaan Meksiko tai 234 miljoonaa indonesialaista.
Miksi niin monet haluavat tällaista huomion siirtämistä pois alkuperäisestä ongelmasta?
Kiinaa ja Intiaa käytetään usein esimerkkinä maista, joiden väkimäärä estää ilmastonmuutoksen torjumisen. Kuitenkin Kiinan väestönkasvu on hyvin maltillista ja myös Intian väestönkasvu on hidastunut merkittävästi huippuvuosistaan.
Ongelmana näitä maita koskevassa kritiikissä onkin se, että väkimäärä ja väestönkasvu sekoitetaan toisiinsa. On lisäksi pidettävä mielessä, että a) Kiinan ja Intian väestötiheydet eivät ole poikkeuksellisen suuria ja b) henkilöä kohden lasketut hiilipäästöt ovat vaatimattomia suhteessa esimerkiksi suomalaisiin.
***
Jos kerran väestönkasvu sellaisenaan ei ole ongelma ilmastonmuutoksen torjumiselle, miksi sitä toitotetaan ärsyttävyyteen asti? Annan tähän kaksi selitystä.
Ensinnäkin kyse on intentionaalisesta loogisesta virheargumentista, harhautuksesta. Siinä huomio siirretään pois alkuperäisestä argumentista sellaiseen aihealueeseen, johon harhautuksen tekijä on paremmin perehtynyt. Esimerkiksi kun puhutaan rikkaiden maiden vastuusta tukea köyhimpiä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, siirretään keskustelu väestönkasvuun ongelmien juurisyynä. Näin ilmastonmuutoksen käsittely vaihtuu keskusteluksi väestökehityksestä.
Miksi niin monet haluavat tällaista huomion siirtämistä pois alkuperäisestä ongelmasta? Yhtäältä kyse on (virheellisestä) perustelusta sille, ettei suomalaisten tarvitse muuttaa elämäntapaansa, politiikkaansa, taloudellisen tuotantonsa rakenteita tai mitään muutakaan ilmaston hyväksi ennen kuin muut korjaavat toisenlaisen ongelman.
Niin pitkään kun emme näe muuta kehityskulkua kuin (materiaalisen) kulutuksen kasvun, törmäämme umpikujaan.
Toisaalta kyse vaikuttaa olevan avoimen poliittisesta päämäärästä kääntää ilmastonmuutos kysymykseksi siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista. Väestöongelma pitää ”laittaa kuriin” ennen ilmastotoimintaa, mikä oikeuttaa maahanmuuttokriittisen agendan ensisijaisuutta muihin ongelmiin.
***
Tilastoista käy hyvin selville, että kehittyneet maat tuottavat suhteessa väestöönsä ylivoimaisesti eniten päästöjä maailmassa. Suurin osa maapallon väestöstä ja etenkin tulevasta väestönkasvusta tulee keskittymään alimman tai alemman keskitulon maihin, joissa teollistuneita maita luonnehtiva kulutuskulttuuri on vasta lyömässä läpi. Usein kritiikkiä esittävät tahot väittävätkin, että kehittyvissä maissa tapahtuva väestönkasvu ja kasvavan väestön vaurastuminen tulee estämään ihmiskunnan mahdollisuudet hillitä ilmastomuutosta.
On totta, ettei planeettamme kestä sitä, että jokaisella maapallon asukkaalla olisi vastaava kulutustaso kuin suomalaisilla nykyisin. Kritiikin esittäjät tulevatkin lopulta ja ehkä vasten tahtoaan väestönkasvun merkitystä puolustaessaan kasvutalouden kritiikin äärelle.
Niin pitkään kun emme näe muuta kehityskulkua kuin (materiaalisen) kulutuksen kasvun, törmäämme umpikujaan. IPCC:n suositus pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 Celsiukseen vaatii hiilineutraaliuden saavuttamista vuonna 2050.
Vaikka kaikki maapallon ihmiset lopettaisivat lisääntymisensä tänään, tarvitsemme silti laajamittaisia yhteiskunnallisia muutoksia, joilla on mahdollista saavuttaa taloudellisen tuotannon absoluuttinen kytkeminen irti hiilipäästöistä.