YK:n vuosituhattavoitteilla on ollut myönteistä vaikutusta lähes kaikkien Afrikan maiden kehitykseen. Monelta alueelta on saatu kitkettyä tarttuvia tauteja ja korruptiota, merkittävä määrä lapsia on päässyt kouluun ja paikallista tuotantoa on monipuolistettu.
Haasteita kuitenkin riittää yhä. Afrikan väestöennuste on korkea, eikä yhteiskunnallinen vakaus ei ole vielä riittävän vahva, jotta ihmiset uskaltaisivat panostaa kotiseutuunsa. Hyvät suunnitelmat sotkeutuvat usein äkkiarvaamatta myös siksi, että ilmastonmuutoksen etenemisen vuoksi ääriolosuhteet yleistyvät.
Tällaisiin haasteisiin mikä tahansa valtio tarvitsee erityistukea kansainväliseltä yhteisöltä. Euroopan ja Afrikan suhde on ollut pitkä ja valitettavan epätasapuolinen. Muutos tasa-arvoisempaan suhteeseen ei tapahdu yhdessä yössä, ja hyvässä kumppanuudessa pitäisi olla halua ja tahtoa kunnioittaa molempien toiveita.
***
Lähestyvällä Suomen puheenjohtajuuskaudella Afrikka noussee merkittäväksi painopisteeksi. Suomen kaudella neuvotellaan kauaskantoisista Afrikkaan vaikuttavista asioista, kuten Euroopan unionin ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueiden niin kutsutusta post-Cotonou-sopimuksesta sekä EU:n ulkosuhderahoituksen raameista vuosille 2021–2027. Post-Cotonou sisältää niin demokratia ja ihmisoikeus-, talouskasvu ja investoinnit-, ilmastonmuutos-, köyhyyden poistaminen-, rauha ja turvallisuus- sekä muuttoliike- ja liikkuvuuskysymykset.
Samat teemat löytyvät hieman eri tulokulmilla myös yhteisestä strategiasta, jonka tavoitteena on laajentaa naapurimaanosien yhteistyötä poliittisen dialogin lisäksi kansalaisten tasolle muun muassa lisäämällä vaihto-ohjelmia ja konkreettista yhteistyötä eri toimijoiden välillä.
Samaan aikaan Euroopan ja Afrikan unioneilla on oma erillinen Joint Africa EU strategy, joka paaluttaa keskeisiä yhteisen kumppanuuden asioita.
***
Kun puhutaan Euroopan ja Afrikan välisestä yhteistyöstä, tarvitaan sekä poliittista, kaupallista että kehityspoliittista yhteistyötä. Nämä kaikki edellyttävät poliittista vakautta.
EU on Afrikan suurin kauppainvestointi- ja kehityskumppani: EU:n ja Afrikan välisen tavarakaupan arvo oli vuonna 2017 243 miljardia euroa (36 %), kun Kiinan oli 107 miljardia euroa ja Yhdysvaltojen 44 miljardia euroa. Myös ulkomaisissa investoinneissa (40 %) ja kehitysyhteistyörahoituksessa (55 %) EU oli suurin Afrikan merkittävien kumppani.
Mutta onko näin kauan? Kun Afrobarometri haastatteli 37 Afrikan maan kansalaisia, näille Yhdysvallat ja Kiina ovat selkeästi mieluisimmat ulkopuoliset tukijat. 63 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä kiinalaisten tekemiin investointeihin ja siihen, että Kiina rakentaa Afrikkaan infrastruktuuria. Negatiivista palautetta tuli huonosta laadusta ja kiinalaisen työvoiman käyttämisestä.
Kiinan panostuksiin oltiin tyytyväisiä etenkin Kamerunissa, Sudanissa, Mosambikissa, Malissa, Tansaniassa ja Sambiassa. Yhdysvaltojen tuelle on kannattajia erityisesti Länsi- ja Pohjois-Afrikassa, jonkin verran myös Itä-Afrikassa. EU:n toimintaan tyytyväisimpiä ovat Keski- ja Länsi-Afrikan maat. Yksittäisistä EU-maista merkittävin on ollut Britannia – joka on nyt irroittautumassa Euroopan unionista.
***
Eurooppalaisten syyt tehdä yhteistyötä afrikkalaisten kanssa ovat edelleen perinteiset. Kehityspoliittisten tai kaupallisten toimien rinnalla tarvittaisiin paljon enemmän yhteistyötä vaikkapa kansainvälisissä ilmasto- tai kauppaneuvotteluissa.
Kun kehitys ei kaikilta osin ole yhtä pitkällä kuin länsimaissa, antaa se mahdollisuuden pohtia esimerkiksi kaupungistumiseen liittyviä toimia vapaammin kestävän kehityksen periaatteiden mukaan.
Demokratia ja hyvä hallinto, niiden merkityksen avaaminen kansalaisille sekä lehdistönvapauden ja vapaan kansalaisyhteiskunnan tukeminen edistävät vakaampaa kehitystä.
Kolutukseen, osaamiseen ja kulttuuriin panostaminen puolestaan vahvistavat ihmisten henkilökohtaista motivaatiota. Nämä tulisi huomioida myös, kun EU neuvottelee parhaillaan omasta ulkosuhderahoitusvälineestään tuleville vuosille.
***
Myös Suomi pohtii nyt parhaillaan hallitusneuvotteluissa, tarvitsemmeko kansallisen Afrikka-strategian. Vastaus on kyllä, vaikka kansalaisjärjestöjen kattojärjestönä emme voikaan priorisoida mitään maailmankolkkaa muiden kustannuksella.
Afrikan osalta kuitenkin monet faktat painavat sen puolesta, että myös kansalaisjärjestöillä riittää mantereella tekemistä. Useimmiten järjestöt pystyvät toimimaan kaikkein haavoittuvimpien parissa, olipa kyseessä sitten humanitäärinen katastrofi tai vähemmistöt.
Vakauden ja demokratian rakentamisessa tarvitaan erilaisia työkaluja osallistumisen, tiedonsaannin, osaamisen vahvistamisen tai kuulluksi tulemisen tueksi. Virallisen Suomen tulee olla myös läsnä alueella.
EU-delegaatioiden kautta koordinaatio ja tehokkuus lisääntyy, mutta mikäli Suomi haluaa olla monenkeskisestä järjestelmässä toimija myös itsenään, ei sitä työtä tehdä vain Helsingistä, Brysselistä tai New Yorkista käsin.
Keskeisin kysymys kuitenkin kuuluu: haluavatko afrikkalaiset meidän kanssamme kumppanuutta? Jos kyllä, millaista?
Mitä niin merkittävää me suomalaiset tai eurooppalaiset pystymme tarjoamaan afrikkalaisille, jotta yhteistyö olisi vastavuoroista ja kunnioittavaa eikä vain kansallisten etujen ajamista?
Ja ennen kaikkea: mitä me suomalaiset tai eurooppalaiset voimme oppia afrikkalaisilta?
Yhteisöllisyyttä, elämänlaatua vähemmälläkin resursseilla, ympäristön kuuntelemista. Ei siis vain Afrikan maaperän rikkauksia esimerkiksi kännykkääni.