Paljon hyviä aikeita, vähemmän tekoja tai edes konkreettisia suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Näin voisi tiivistää kehitysjärjestöjen näkemyksen siitä, miten Juha Sipilän (kesk) hallitus onnistui kestävän kehityksen, kestävän talouden ja kehityspolitiikan näkökulmista.
Erityisesti kehityspolitiikassa koettiin kova isku, kun koko lohkoa leikattiin ei vain paljon, vaan myös todella nopealla aikataululla. Leikkaukset myös vahingoittivat Suomen kansainvälistä mainetta vastuullisena, johdonmukaisena ja vakaana toimijana.
Hallituskauden aikana neuvoteltiin kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 ja sen 17 tavoitetta. Kiitos pitkäjänteisen 20-vuotisen kansallisen työn, Suomi osallistui neuvotteluihin hienosti.
Kestävän kehityksen tavoitteisiin sitoutuminen erityisesti globaalin vastuun osalta ei kuitenkaan Suomelta onnistunut yhtä hyvin kuin vaikkapa vakauden ylläpito, puhtaan veden saatavuus tai hyvän terveyden ylläpito kotimaassa. Matkaa kohti kokonaisvaltaista kestävää kehitykstä siis on vielä niin sisä- kuin ulkopolitiikassa!
Kehityspolitiikka ja kehitysrahoitus
Kehityspolitiikan osalta Sipilän hallituskautta leimaavat valtavat kehitysyhteistyörahoituksen leikkaukset, jotka toteutettiin ilman siirtymäaikoja hallituskauden alkupuolella. Kehitysyhteistyömäärärahat ovat siis laskeneet, minkä lisäksi tuki kaikista köyhimmille on vähentynyt.
Suomen kehityspolitiikan painopisteiksi nostettiin Sipilän hallituskaudelle naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema, työpaikat ja talous, yhteiskuntien demokraattisuus ja toimivuus sekä ruokaturvan, veden ja energian saatavuus ja luonnonvarat. Painopisteiden rahoitus on kuitenkin laskenut edelliseltä hallituskaudelta yleisten leikkausten myötä. Esimerkiksi naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien edistämiseen käytettiin todellisuudessa noin 40 prosenttia vähemmän kehitysyhteistyörahoitusta kuin edellisellä hallituskaudella.
Hallitus siis määritteli uudet kehityspoliittiset painopisteet, mutta ne eivät ole näkyneet rahoituksen kohdentumisessa. Merkittävää hallituskaudella oli myös Suomen ensimmäisen kehityspolitiikan tulosraportin laatiminen. Raportti osoitti Suomen kehitysyhteistyön ja erityisesti järjestöjen toteuttaman työn tuloksellisuuden.
Järjestöjen kehitysyhteistyöhön hallituskauden leikkauksilla oli valtava merkitys. Vuonna 2015 päätettyjen leikkausten jälkeen järjestöille korvamerkitty rahoitus on jäänyt vuodesta toiseen 65 miljoonaan euroon. Vuonna 2015 järjestöien osuus varsinaisen kehitysyhteistyön rahoituksesta oli 14,2 prosenttia. Vuonna 2019 luku on 11,1 prosenttia.
Merkittävämpää olisi ehkä kuitenkin tarkastella järjestörahoitusta suhteessa kehitysyhteistyön kokonaisrahoitukseen. Vuonna 2015 järjestöille korvamerkityn rahoituksen osuus oli 11,2 prosenttia. Se on laskenut koko hallituskauden, sillä Sipilän hallitus on kasvattanut rahoitusta erityisesti varsinaisen kehitysyhteistyörahoituksen ulkopuolella. Vuonna 2019 järjestöjen osuus oli alle seitsemän prosenttia. Luku on alhaisin lähes kahteenkymmeneen vuoteen.
Positiivista tällä hallituskaudella
Marraskuussa 2018 julkaistu kehityspolitiikan tulosraportti toi esiin kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja lisäsi keskustelua Suomen kehitysyhteistyöstä.
Kehityspolitiikan painopisteet ovat kannatettavia – naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen on nyt entistä arvokkaampaa ja kehittyvien maiden veronkantokyvyn tukeminen mahdollistaisi yhteiskunnan rakentamisen.
Vuoden 2016 kehityspoliittinen ohjelma sai ensimmäistä kertaa selonteon muodon. Koska kaikki hallituksen selonteot keskustellaan eduskunnassa, pääsi uusi ohjelma ensimmäistä kertaa tuoreeltaan ulkoasianvaliokunnan käsittelyyn ja täysistuntosaliin debatoitavaksi. Selontekomuotoinen kehityspoliittinen ohjelma toi jatkuvuutta, pitkäjänteisyyttä ja parlamentaarista ohjausta kehityspolitiikkaan.
Määrärahaleikkauksista huolimatta (vai niiden takia?) kaikki puolueet sinisiä ja perussuomalaisia lukuun ottamatta olivat hallituskauden loppuun mennessä linjanneet sitoutuvansa kehitysyhteistyörahoituksen nostoon 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.
Suomi julkaisi keväällä 2018 kolmannen YK:n päätöslauselmaa 1325 (Naiset, rauha ja turvallisuus) koskevan toimintaohjelman vuosille 2018–2021. Aikaisempien toimintaohjelmien osalta niiden toimeenpano Suomessa, erityisesti siviilikriisinhallinnassa, on toteutunut hyvin, mutta kansainväliseen ulottuvuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Suomi on tukenut kansallisten 1325 toimintaohjelmien luomista muun muassa Afganistanissa, Nepalissa ja Kosovossa. Tästä huolimatta 1325 toimintaohjelman asema ja poliittinen tuki Suomessa eivät näy tarpeeksi hauraiden valtioiden rahoituksessa.
Negatiivista tällä hallituskaudella
Kehitysyhteistyöhön kohdistui valtavat, yli 40 prosentin leikkaukset. Järjestöjen työstä leikattiin 43 prosenttia. Järjestöjen hanketukikierros keskeytettiin siinä vaiheessa, kun hakemukset oli jo jätetty ministeriöön. Sen seurauksena järjestöjen tekemä työ valui hukkaan ja kohdemaiden kumppanien luottamus koki vakavan kolhauksen. On huomioitavaa, että ulkoministeriön teettämät evaluoinnit ovat suoraan suositelleet kansalaisjärjestöjen rahoitustason palauttamista, mikä on ensiarvoisen tärkeää kehitysjärjestöjen toimintakyvyn varmistamiseksi ja hedelmällisen yhteistyön mahdollistamiseksi eri toimijoiden kesken.
Kehitysyhteistyörahoitus kaikista köyhimmille maille on laskenut 0,21 prosentin tasosta 0,14 prosenttiin bruttokansantulosta.
Vuonna 2016 toteutettu voimakas lisäys kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin samassa yhteydessä, kun kehitysjärjestöjen rahoitukseen kohdistettiin historian suurimmat leikkaukset ja kehitysrahoitus laski kokonaisuutena voimakkaasti, aiheutti kehitystoimijoiden väliselle yhteistyölle ison ristiriidan. Hyvä yhteistyö eri toimijoiden välillä finanssisijoituksiin liittyen on välttämätöntä riskien minimoimiseksi ja parhaiden sijoituskohteiden löytämiseksi.
Kehittyvien maiden ilmastotoimien rahoitusta vähennettiin, vaikka ilmastonmuutos vaikuttaa eniten juuri kaikista haavoittuvimmassa asemassa oleviin, jotka ovat vaikuttaneet vähiten ilmastonmuutokseen.
Kehityspolitiikan painopisteisiin ei panostettu riittävästi. Ensisijaisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia edistää vain yhdeksän prosenttia kaikesta Suomen kehitysyhteistyötä, ja ruokaturvaa ja luonnonvaroja 15 prosenttia. Yhteensä neljää painopistettä edistää vain noin 60 prosenttia kaikesta kehitysyhteistyöstä. Käytännössä vain kaksi kolmasosaa Suomen kehitysyhteistyöstä kohdennetaan painopisteiden mukaan.
Kehityspoliittinen selonteko laadittiin ministeriövetoisesti eikä uusille kehityspoliittisille painopisteille haettu edellisen hallituksen tapaan laajaa sektorin kannatusta.
Hallituskaudella ei tehty linjausta tai päätöstä kehityspolitiikan pitkän aikavälin tavoitteista tai periaatteista. Kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja pitkänteisyyden kannalta olisi eriarvoisen tärkeää, etteivät kehityspolitiikka ja sen painopisteet poukkoilisi hallituskausien välillä.
Kestävä talous
Sipilän hallitus teki joitakin avauksia ja toimia globaalin oikeudenmukaisuuden sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän talouden edistämiseksi, mutta kokonaistulos on vaatimaton. Lakialoitteista puuttui kunnianhimoa, ohjelmien toteutus jäi vajaaksi eikä aikaperspektiivi kanna kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti vuoteen 2030 saakka.
Positiivista tällä hallituskaudella
Hallitus esitti vuoden 2016 lopulla julkisen rekisterin yritysten todellisista omistajista.
Ulkoministeriö sitoutui kehitysmaiden verotuskyvyn vahvistamiseen.
Kehitysrahoittaja Finnfundille tehtiin verolinjaus ja sen ihmisoikeuslinjaus uudistettiin.
Suomi julkaisi verotus ja kehitys -toimintaohjelman vuosille 2016–2019.
Hallitus teki poliittisen kannanoton veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun vastaisesta työstä ja Suomen toimenpiteistä (2017). Taustalla on Kataisen hallituksen kansainvälisen veronkierron vastainen toimintaohjelma ja yhteiskuntavastuun ohjelma (2014).
Hallituksen strategiaistunnossa 5.3.2018 päätettiin, että BKT:lle rinnakkaisten mittareiden kehittäminen otetaan osaksi hallituksen strategisten mittareiden kehittämishanketta.
Sipilän perustaman, syksyllä 2018 toimineen työryhmän suosituksia hyvinvointitiedon käytön lisäämiseksi hallituksen päätöksenteossa hyödynnettiin hallituksen strategisten johtamisvälineiden kehittämishankkeessa, jonka suositukset julkaistiin 2019. Kestävän hyvinvoinnin mittareita suositellaan käytettävän hallitusohjelmaneuvotteluissa, kehys- ja budjettiriihien alussa sekä esimerkiksi syksyisin hallituksen strategiaistunnoissa ennen julkisen talouden suunnitelman valmistelun alkua.
Negatiivista tällä hallituskaudella
EU:n veronkiertodirektiiviin liittyviin lakimuutoksiin (korkovähennysrajoitus ja väliyhteisölaki) jäi kiristämisestä huolimatta lukuisia aggressiiviselle verosuunnittelulle otollisia porsaanreikiä, mikä tarkoittaa merkittäviä verotulojen menetyksiä niin kehitysmaille kuin Suomelle.
Hallintarekisterilakiin tehdyt korjaukset eivät poistaneet kaikkia ongelmia, vaan hallintarekisteröinti mahdollistaa edelleen veronkiertoa ja heikentää julkisuutta.
Sipilä hallitus tuki EU:n käsittelyssä suppeaa maakohtaista raportointia, joka koskee vain EU-maita ja valikoituja veroparatiiseja. Laaja raportointivelvoite helpottaisi aggressiiviseen verosuunnitteluun puuttumista ja toisi verotuloja kehitysmaille, jotka kärsivät eniten suuryritysten verovälttelystä.
Hallitus ei sitoutunut edistämään Suomen aiempaa kansallista suunnitelmaa toimeenpanna YK:ssa sovittujen, yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita (UNGP) sekä suhtautui epäilevästi YK:n ihmisoikeusneuvoston pyrkimyksiin saada aikaan yrityksiä koskeva sitova ihmisoikeussopimus (UN Binding Treaty).
Suomi ei osoittanut kunnianhimoa konfliktimineraaleihin liittyvän sääntelyn kehittämisessä.
Hallitus laittoi EU:n yritysvastuudirektiivin eli direktiivin raportoida muusta kuin taloudellisesta toiminnasta (Non-Financial Reporting, NFR) Suomessa toimeen minimitasolla.
Hankintalain kokonaisuudessa ei tehty ihmisoikeuskriteereistä pakollisia, vaikka direktiivi olisi mahdollistanut sosiaalisen lausekkeen.
Koska Sipilän hallituksen työ kestävän hyvinvoinnin mittareiden kehittämiseksi alkoi myöhään, jää suositusten hyödyntäminen käytännössä tulevan hallituksen harkittavaksi.
Kahdessa mittareiden kehittämishankkeita koskevassa raportissa ei eritellä, mitä kestävän hyvinvoinnin mittareiden tulisi olla. Raportissa todetaan ainoastaan, että uusia mittareita ei kehitetä.
Ilmasto-oikeudenmukaisuus
Sipilän hallitus oli ilmastolle tappiollinen, vaikka hallitus vei läpi myös tärkeitä parannuksia. Samalla se kompastui energian tuhlaukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön kannustavien yritystukien paisuttamiseen, hakkuiden vauhdittamiseen, änkyröintiin EU-lainsäädännön neuvotteluissa ja ilmastorahoituksen leikkaamiseen maailman köyhimmiltä.
Sipilän hallituksen aikana valmisteltiin sekä energia- ja ilmastostrategia että ilmastolain mukainen keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma. Näissä jätettiin hyödyntämättä monia aitoja päästövähennyksiä tuottavia toimenpiteitä ja nojattiin vahvasti bioenergian käytön lisäämiseen.
Suomi pyrkii kaikessa kehityspolitiikassa hillitsemään ilmastonmuutosta ja tukemaan ihmisiä väistämättömään muutokseen sopeutumisessa ja varautumisessa. Vielä ilmastokestävyys ei kuitenkaan toteudun valtaosassa rahoituspäätöksistä.
Ilmastonmuutoksen hillintää tai siihen sopeutumista edistettiin päätoivoitteena 11 prosentissa ja merkittävänä osatavoitteena 27 prosentissa tällä hallituskaudella tehdyistä rahoituspäätöksistä. Ilmastokestävyyden parantamiseksi tulevaisuudessa tarvitaan lisää ohjeistusta, koulutusta ja viestintää.
Positiivista tällä hallituskaudella
Kivihiilen kieltolaki ja Pariisin ilmastosopimuksen solmimisen tukeminen sekä tuki ja Katowicen pöytäkirjalle olivat hallituksen keskeiset saavutukset.
Uusiutuvan energian tuet.
Sähköautotuki.
Parlamentarisen sovun kautta Suomen EU-päästövähennystavoite päivitettiin 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Negatiivista tällä hallituskaudella
Suomi ei hallituskauden aikana nostanut vuoden 2030 päästövähennystavoitettaan, vaikka Pariisin ilmastosopimus ja IPCC:n 1,5 asteen raportti antavatkin siihen vahvan mandaatin.
Kansainvälistä ilmastorahoitusta leikattiin 63 prosenttia vuosina 2015–2016. Tämä johtui osittain siitä, että päästökaupasta saatavat huutokauppatulot ohjatiin pois kehitysyhteistyöstä ja ilmastosta ja osoitettiin teollisuudelle. Vajetta on yritetty paikata finanssisijoituksilla (ICF), minkä seurauksena ilmastorahoituksesta entistä merkittävämmällä osalla on tuottotavoite. Tilanteesta, jossa hillinnän ja sopeutumisen osuudet vuonna 2016 olivat 58 prosenttia ja 42 prosenttia ollaan jouduttu sopeutumisen huomattavaan aliresurssointiin. Vuonna 2017 osuudet ovat 76 ja 24 prosenttia, jos lainat lasketaan mukaan. Vuonna 2017 ICF-rahoitus oli yli puolet koko ilmastorahoituksesta. Vuonna 2018 ICF-sijoituksia ei tehty. Suomi ei ole enää rahoittanut esimerkiksi Sopeutusrahastoa tai Vähiten kehittyneiden maiden rahastoa.
Turpeen verotuksen alentaminen.
Teollisuuden tukeminen päästökauppakompensaation kautta.
Autoilun hinnan laskeminen.
Hakkuiden vauhdittaminen, mikä on johtanut hiilinielun heikkenemiseen.
EU:n bioenergian kestävyyskriteerien vesittäminen ja useissa muissa EU-prosesseissa vastahankaan (taakanjako, päästökauppa, LULUCF)
Energiaremonttien tuista luopuminen.
Keskipitkän aikavälin strategiassa jätettiin hyödyntämättä monia aitoja päästövähennyksiä tuottavia toimenpiteitä.
Yritystukiremontti epäonnistui, ja joiltain osin haitallisia tukia on jopa lisätty.
Kestävä kehitys
YK hyväksyi syksyllä 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda 2030:n. Sipilän hallitus nosti aktiivisuudellaan Suomen globaaliksi Agenda 2030 -edelläkävijämaaksi. Tämä näkyi konkreettisesti vuonna 2016 Suomen ilmoittautuessa ensimmäisten maiden joukossa vapaaehtoisesti raportoimaan edistymisestään Agenda 2030:n toteuttamisessa muille maille. Tämän jälkeen hallitus laati selontekona kansallisen Agenda 2030 -suunnitelman, joka niin ikään oli ensimmäisiä maailmassa.
Muita kestävän kehityksen avauksia olivat muun muassa kestävän kehityksen budjetointikokeilun vaiheittainen käynnistäminen, kestävän kehityksen kansalaisraadin perustaminen sekä ulkoisen arvioinnin teettäminen Suomen Agenda 2030 -politiikasta.
Varsinaista politiikan ohjausvaikutusta Agenda 2030:lla ei Sipilän hallitukseen kuitenkaan ollut. Suomen toimeenpanosuunnitelma keskittyi pääasiassa toistamaan Sipilän hallitusohjelman lupauksia ilman merkittävää suunnan korjaamista kestävän kehityksen tavoitteiden suuntaan.
Kestävän kehityksen toteutuminen edellyttää kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamista ja kasvatusta aktiiviseen globaaliin kansalaisuuteen. Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksillä tarkoitetaan tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, voivatko kansalaisjärjestöt esimerkiksi toimia vapaasti ja ajaa haluamaansa yhteiskunnallista muutosta tai tuottaa palveluita.
Sipilän hallituksen aikana kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä on osin heikennetty. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukio-opetuksen valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet painottavat kestävän kehityksen osaamista ja aktiivista globaalia kansalaisuutta. Myös uuden nuorisolain (2017) lähtökohdista löytyy ilahduttavasti aktiiviseen maailmankansalaisuuteen ohjaavia periaatteita, kuten kestävä kehitys, yhteisvastuu ja kulttuurien moninaisuus.
Positiivista tällä hallituskaudella
Vuonna 2016 Suomi raportoi ensimmäisten maiden joukossa Agenda 2030:n toimeenpanosta YK:lle.
Vuonna 2017 hallitus laati selonteon Agenda 2030:n toimeenpanosta Suomessa ja käynnisti osittaisen kokeilun kestävän kehityksen budjetoinnista.
Vuonna 2018 hallitus teetti ulkopuolisen arvioinnin Suomen kestävän kehityksen politiikasta ja perusti kestävän kehityksen kansalaisraadin.
Ulkoministeriön kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus ohjaa sitä, miten ministeriö tukee kehittyvien maiden kansalaisyhteiskuntia. Järjestöjä osallistettiin prosessissa laajalla konsultaatiolla. Linjauksen toimeenpanossa on sen sijaan toivomisen varaa.
Sisäministeriön valmistelema rahankeräyslain uudistamisprosessi oli esimerkillisen inklusiivinen ja eri sidosryhmiä osallistava.
Valtionavustusten digitalisaatiota käsittelevä uudistus on tähän mennessä ollut myös erinomainen esimerkki laajasta kuulemisesta ja osallistavasta hallinnosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti järjestöjen aloitteesta myös koko hallinnonalansa kattavan Agenda 2030 –linjauksen valmistelun. Valmistelutyöhön kutsuttiin laajasti sidosryhmiä, joiden kanssa etsittiin keinoja vahvistaa kestävän kehityksen osaamista, osallisuutta ja vastuuta. Linjaus on valmistumassa kevään 2019 aikana.
Globaalikasvatus ja elinikäinen oppiminen tunnistettiin kehityspoliittisessa selonteossa tärkeäksi osaksi kehityspolitiikkaa.
Kestävän kehityksen osaaminen ja globaalit kansalaistaidot on istutettu varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin.
Negatiivista tällä hallituskaudella
Agenda 2030 ja sen kansallinen toimeenpanosuunnitelma eivät ohjanneet hallituksen politiikkaa kestävämpään suuntaan. Monet kestävän kehityksen edellyttämät keskeiset uudistukset ja suunnanmuutokset mm. kehityspolitiikan, vero-oikeudenmukaisuuden ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden osalta jäi tekemättä.
Vuonna 2016 tehdyssä kehityspoliittisessa selonteossa hukattiin mahdollisuus varmistaa, että Suomen kansalliset toimet tukevat kestävän kehityksen edistymistä myös globaalisti esimerkiksi hillitsemällä suomalaisten kulutuksen jalanjälkeä tai lopettamalla asevienti epädemokraattisille tai konfliktialueille.
Kehityspoliittinen selonteko linjasi, että vähiten kehittyneisiin maihin suuntautuvan rahoituksen osuus säilyisi myös Sipilän hallituskaudella kansainvälisten suositusten yläpuolella. Linjaus ei kuitenkaan ole toteutunut, ja tällä hetkellä kehitysrahoituksen osuus vähiten kehittyneisiin maihin on vain 0,13 prosenttia bruttokansantulosta.
Monet Suomen edustustot kehitysmaissa, esimerkiksi Etiopiassa, Keniassa, Sambiassa ja Palestiinalaisalueilla ovat tukeneet suoraan paikallisia kansalaisjärjestöjä niin sanotun paikallisen yhteistyön määrärahan (PYM) avulla. Tämä suora tuki etelän järjestöille kärsi vakavia kolhuja rahoitusleikkausten seurauksena: määriä leikattiin merkittävästi, ja osassa maita tuki jäädytettiin.
Hallituksen esitys kokoontumislain §7 muuttamisesta ajettiin läpi tiukalla aikataululla, niukalla kuulemisella ja ilman arviointia kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin. Kokoontumisvapaus on kansalaisyhteiskunnan keskeinen oikeus ja asian merkittävyyteen nähden lausuntoa pyydettiin suoraan rajatulta joukolta, joista yksikään ei ollut kansalaisyhteiskunnan toimija. Lausumisaika ei noudattanut oikeusministeriön suositusta lausuntoajan pituudesta vaan lausuntokierros vietiin läpi erittäin tiukalla aikataululla.
Järjestöjen mahdollisuuksia kannustaa ihmisiä globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen on rajoitettu isoilla rahoitusleikkauksilla. Järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustukea leikattiin 65 prosenttia ja yksi hakukierros jäi kokonaan väliin.
Arvion ovat laatineet Fingon asiantuntijat Rilli Lappalainen, Jussi Kanner, Outi Hakkareinen, Sonja Hyötylä, Jonas Biström, Hanna Aho ja Senja Väätäinen- Chimbuku. Lisäksi kirjoitus varten on konsultoitu Fingon jäsenjärjestöjä.
Juttua on muokattu 11.4. kehitysrahoituksen finanssisijoitukseen viitaten.