Istun Egyptin lehdistökeskuksessa ja kuuntelen kuinka, keskuksen ketjussa polttava johtaja luennoi minulle maan edistyksestä. Hän ihmettelee, miksi haluan juttumatkallani kirjoittaa vanhusten asemasta Egyptissä, kun voisin raportoida presidentti Abdel Fatah al-Sisin aikaansaamista hienoista hankkeista.
Samaan hengenvetoon hän lupaa, että saan toki kirjoittaa mistä haluan, sillä Egyptissä on lehdistönvapaus. Hän väittää, että Egyptiin on akkreditoitunut tuhansia ulkomaalaisia toimittajia.
Todellisuudessa kaikki suuret mediatalot ovat lähteneet maasta, koska työskentelemistä rajoitetaan niin rajusti. Lehdistövapautta rajoittavat lait tarkoittavat käytännössä sitä, että esimerkiksi terrori-iskun tapahtuessa toimittajien on raportoitava tapahtuneesta valtion virallinen versio.
Ainakin kaksi ulkomaalaista toimittajaa on karkotettu tai haastettu oikeuteen. Egyptissä on enää kourallinen riippumattomia medioita. Yli 400 verkkosivua on blokattu. Tällä hetkellä egyptiläisissä vankiloissa viruu ainakin 39 toimittajaa tai bloggaajaa. Ei siis mikään ihme, että Egypti on sananvapautta mittaavassa indeksissä sijalla 161.
Jo Egyptiä yli 30 vuotta hallinneen Hosni Mubarakin kaudella sananvapaustilanne oli surkea, mutta silloin oli selvää, mitä ei saa arvostella: armeijaa ja presidenttiä.
Nyky-Egyptissä on vaikea hahmottaa, mikä on kiellettyä. Esimerkiksi taloustieteilijä Abdel Khalik Farouk pidätettiin, koska hän väitti kirjassaan, että toisin kuin presidentti sanoo, Egypti ole köyhä vaan kärsii korruptiosta. Tavalliset ihmiset pelkäävät, että joutuvat puheidensa takia vaikeuksiin.
Edes julkisuus ei suojele virkavallalta. Pop-laulaja, näytelmäkirjailija, vatsatanssija sekä useita näyttelijöitä ja ohjaajia on pidätetty terrorismilakien nojalla. Myös Suomessa työskentelevän muusikon Ramy Essamin sanoittajana tunnettu runoilija Galal El-Behairy tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen armeijan pilkkaamisesta. Essamista on kotimaassaan pidätysmääräys eikä hänelle ole myönnetty uutta passia. Mutta hän onkin selkeästi vallankumouksellinen.
***
Niin, se vallankumous. Asuin Kairossa 2000-luvulla ja raportoin Egyptin vuoden 2011 kansannoususta. Iloitsin egyptiläisten pitkään haaveilemasta vapaudesta. Tuli ensimmäiset vapaat vaalit, presidentti Muslimiveljeskunnasta, sortotoimia, kansanliike hänen kaatamisekseen ja taas armeija valtaan.
Tuntuu, että Egypti on taantunut noista vuosista. Presidentti Abdel Fattah al-Sisin Egypti on monin tavoin pahempi kuin edeltäjänsä Hosni Mubarakin aikana. Inflaation takia hinnat ovat nousseet pilviin ja ihmiset jonottavat armeijan jakamia ruokapaketteja.
Kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu entisestään. Niiden työntekijöitä on pidätetty ja varat jäädytetty. Eräs ihmisoikeusjärjestössä työskennellyt ystäväni odottaa oikeudenkäyntiä eikä saa poistua maasta.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Egyptissä on 60 000 poliittista vankia. CBS-kanavan haastattelussa, jonka lähettämisen Egypti yritti jälkikäteen estää, al-Sisi väittää, ettei maassa ei ole mielipidevankeja – on vain vastustettava islamisteja, jotka yrittävät tuputtaa ideologiaansa kansalle.
***
Onko kaikki vallankumouksessa saavutettu toivo sitten menetetty?
Ei täysin. Kun al-Sisi yritti pidentää valtakauttaan vuoden 2022 yli muuttamalla perustuslakia, lähes tuhat mielipidevaikuttajaa allekirjoitti vetoomuksen, jossa vastustetaan presidentin valtapyrkimyksiä. Allekirjoittaneet vannoivat käyttävänsä kaikkia rauhanomaisen vastarinnan keinoja vastustaakseenpresidentin virkakauden ”absurdia” pidentämistä. Edelleen siis löytyy niitä, jotka eivät pelkää pidättämistä tai julkisesti halveeratuksi joutumista valtiolle uskollisissa medioissa.
Egyptin vallankumous sai kansalaisissa aikaan suuren itsetunnon kohotuksen. Sen lisäksi seurasi paljon pieniä aloitteita, kuten asuinalueiden siistimisporukoita ja Facebook-ryhmiä, joissa neuvotaan, mitä kaikkea naisena pitää ottaa huomioon, jos haluaa asua yksin; toimia, jotka eivät vaaranna kansallista turvallisuutta.
Ilahduin ystäväni uutena vuotena julkaisemasta Facebook-postauksesta, jossa hän hehkutti parikymppisten opettajien ruohonjuuritasolle jalkautuvaa hanketta. Nuorille naisille ja miehille oli luontevaa toimia demokraattisesti ja puhaltaa toverillisesti yhteen hiileen, aivan kuin vallankumouksen myyttisinä 18 päivänä, ystäväni kirjoitti.
Ihana utopia, jolloin kaikki oli mahdollista. Kaikki kyllä muistavat päivämäärän, josta vallankumous lähti liikkeelle. Mutta tammikuun 25. päivä ei ole Egyptissä virallinen juhlapyhä, sillä al-Sisin Egyptissä ei haluta muistella sitä, kuinka kansa kaatoi presidentin.