Me asiantuntijat olemme viikon sisällä lausuneet eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle (pdf) sekä ulkoasiainvaliokunnalle (pdf) talousarvion kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä. Lausuntojen lisäksi kävin myös kuultavana.
Perinteisesti suomalaiset haluavat suunnata kehitysyhteistyömme kaikkein köyhimmille ihmisille. Tämänhetkinen rahoitus on kuitenkin vahvasti ristiriitainen tämän toiveen sekä Suomen antaman 0,2 -sitoumuksen kanssa.
Vielä vuonna 2014 tuimme kaikkein köyhimpiä maita 0,21 prosentilla bruttokansantulosta, mutta tänä vuonna luku on enää 0,13 prosenttia.
Miksi näin? Tuki kehitysyhteistyölle on ylipäänsä laskenut, ja kansalaisjärjestöjen tuki suhteessa muuhun kehitysyhteistyöhön on alimmillaan vuosiin. Järjestöjen kehitysyhteistyöstä lähes 60 prosenttia suuntautuu hauraimmille valtioille.
Järjestöjen rahoitus ei ole noussut muun rahoituksen kanssa samaa tahtia, vaan pysynyt johdonmukaisen jääräpäisesti samoissa luvuissa koko hallituskauden huolimatta useista resurssointia puoltavista evaluaatioista. Järjestöjen suhteellinen osuus on nyt alimmillaan sitten vuoden 2002.
Seksuaali- ja lisääntymisterveys ja naisten oikeudet ovat olleet nyt vahvasti tapetilla. Eurooppalaisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia ajavien järjestöjen teettämän laskelman mukaan Suomen tuki seksuaaliterveydelle on laskenut 57 prosenttia.
Tasa-arvotyössä puheiden ja tekojen välillä on vahva ristiriita: EU:n tavoite on, että 85% kehitysyhteistyöstä menisi hankkeille, joiden pää- tai osatavoitteena on sukupuolten välinen tasa-arvo. Esimerkiksi Ruotsi ja Irlanti ovat saavuttaneet tavoitteen. Suomen tasa-arvotavoite on viime, tänä ja ensi vuonna 35%, eli kunnianhimo on kateissa.
Järjestörahoituksen lisäämisellä tätäkin prosenttiosuutta voitaisiin nostaa, sillä suomalaisten kansalaisjärjestöjen maksatuksista 47 prosenttia kohdistui EU:n tasa-arvosuosituksen mukaisille hankkeille.
Järjestöt tekevät esimerkiksi sitä seksuaali- ja lisääntymisterveystyötä, jonka useat muut toimijat kokevat hankalaksi. Myös ministeriön julkaisema naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämistä käsittelevä evaluaatio suosittaa huomioimaan erityisesti kansalaisjärjestöjen vahvistamisen.
Pakolaiskulujen muuttunut laskentatapa suuntaa lisää kehitysyhteistyötä kotimaahan. Ennusteen mukaan kehitysyhteistyöstä menee ensi vuonna noin 55 miljoonaa tätä vuotta enemmän kotimaan pakolaiskulujen kattamiseen.
Kehitysyhteistyörahoituksemme ei kuitenkaan ole tarkoitus tukea Suomen sisäisiä toimia, vaan kehittyviä maita. Kehitysyhteistyön tulee lisäksi vastata tuleviin, ei lyhytnäköisesti vain tällä hetkellä käynnissä oleviin haasteisiin.
Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeiden maanlaajuinen rahoitus on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 2015 vielä 166 suomalaista järjestöä sai tukea kehitysyhteistyöhön, vuonna 2017 määrä putosi jo 98:aan.
Tämä tarkoittaa sitä, että ruuhka-Suomen ulkopuolella mahdollisuudet osallistua järjestötoimintaan, saada tietoa kehitysyhteistyöstä ja kestävästä kehityksestä sekä edistää globaalisti oikeudenmukaisempaa maailmaa ovat paljon entistä huonommat.
Pariisin sopimus suosittaa, että ilmastorahoituksesta puolet suuntautuisi ilmastonmuutoksen hillintään ja puolet sopeutumiseen. Suomen osuus sopeutumisrahoituksesta on perinteisesti ollut 40 prosentin tienoilla.
Kun ilmastorahoitus siirtyy yhä enemmän finanssisijoituksiksi, sopeutumisen osuus on selkeässä laskussa. Sopeutumisrahoitus on erityisen tärkeää kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille, joihin ilmastonmuutoksen vaikutukset osuvat kovimmin.
Budjettivaikuttamisemme jatkuu pitkin syksyä. Toivoa sopii, että sillä on vaikutusta ja kunnianhimoiset askelmerkit kohti 0,7 -tavoitetta näkyvät konkreettisesti jo ensi vuoden määrärahoissa.
Lisätietoja
Kepan lausunto ulkoasiainvaliokunnalle Suomen kehitysyhteistyön määrärahoista vuoden 2019 talousarvioesityksessä (pdf)
Kepan lausunto valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista vuoden 2019 talousarvioesityksessä (pdf)