Maailman virallinen kehitysapu oli 146,6 miljardia dollaria vuonna 2017, selviää OECD:n julkaisemista alustavista tiedoista. Summa on 0,6 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna, mikä johtuu siitä, että pakolaiskuluihin käytettiin 13,6 prosenttia vähemmän kehitysyhteistyörahaa kuin vuonna 2016.
OECD:n kehitysapukomitea DAC sallii maiden kirjata kehitysavuksi osan maahan saapuvien pakolaisten ensimmäisen vuoden kuluista. Jos pakolaiskuluja ei oteta huomioon, kehitysyhteistyö kasvoi 1,1 prosenttia.
Vuosi 2017 kääntää siis hieman viime vuosien trendiä, jolloin apu kokonaisuudessaan on kasvanut pakolaiskulujen takia.
Monet kehitysjärjestöt ovat kritisoineet pakolaiskulujen merkitsemistä avuksi, sillä pakolaisten vastaanottaminen ei tähtää köyhyyden vähentämiseen kehitysmaissa. Vuonna 2017 vajaat kymmenen prosenttia kehitysyhteistyöstä, eli 14,2 miljardia dollaria, oli pakolaismenoja.
Australia, Etelä-Korea ja Luxemburg eivät kirjanneet pakolaiskuluja avuksi ollenkaan, kun taas esimerkiksi Saksan ja Italian kehitysyhteistyöstä kirkkaasti yli viidennes oli pakolaismenoja.
Eurooppalaisten kehitysjärjestöjen yhteenliittymä Eurodad ei riemuitse suunnasta.
”Avun sääntöjen johdosta rikkaat maat voivat luistaa velvoitteistaan maailman köyhille”, sanoo järjestön vaikuttamistyön päällikkö Jeroen Kwakkenbos.
”Säännöt sallivat sen, että apua käytetään kotimaassa syntyneisiin kuluihin. Tämä vääristää lukuja ja on luonut raportointijärjestelmän, johon ei voi luottaa.”
Suomen kansantulo-osuus laski
Viisi maata saavutti YK:n suosituksen ohjata kehitysyhteistyöhön 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan: Britannia, Norja, Luxemburg, Ruotsi ja Tanska. Saksa oli listalla mukana vielä vuosi sitten, mutta putosi nyt viivan alle.
Suomen apu ylsi dollareissa laskettuna piirun verran yli miljardin, ja oli 0,41 prosenttia kansantulosta. Suomen apu laski 3,3 prosenttia vuodesta 2016, OECD:n mukaan pakolaismenojen laskun takia. Pakolaiskuluja Suomi merkitsi avuksi 77 miljoonaa euroa, eli 7,3 prosenttia kaikesta kehitysyhteistyöstä.
DACin ulkopuolisista maista Arabiemiraatit antoi apua 1,31 prosenttia kansantulostaan ja Turkki 0,95 prosenttia.
Köyhille maille vähän enemmän
Afrikan maiden vastaanottama kehitysapu nousi viime vuonna kolmella prosentilla, ja kaikkein köyhimmille, niin sanotuille LDC-maille, apu nousi neljä prosenttia. Yhteensä LDC-maat saivat noin 26 miljardia dollaria, eli vajaat 18 prosenttia kaikesta kehitysavusta.
YK:n tavoite on, että köyhimmille maille ohjattaisiin apuna 0,15–0.2 prosenttia kansantulosta. Nyt ne saavat 0,055 prosenttia.
Vuosi 2017 käänsi siis hivenen sitäkin trendiä, että avun osuus kaikkein köyhimmille on viime vuosina vähentynyt, ja apu vauraimmille ylemmän keskitulon maille on kasvanut.
Keskituloiset maat ovat houkuttelevia kohteita etenkin kehitysrahoituslaitoksille ja kehitysyhteistyöhön mukaan houkutelluille yrityksille, sillä yritykset toimivat mielellään sellaisissa maissa, joissa raha liikkuu. Hyvin köyhissä maissa sijoituskohteita on vähän ja riskit korkeita.
Eurodad: Avun sitominen saattaa kasvaa
Myös kahdenvälistä apua, joka vuonna 2017 oli 51 prosenttia kaikesta avusta, voidaan ohjata vauraampiin maihin hyödyt mielessä. Osa maista sitoo edelleen apunsa joko suoraan tai välillisesti ostoihin antajamaasta.
Eurodadin Kwakkenbosin mukaan avun sitominen asettaa rikkaiden yritysten tavoitteet köyhien maiden tavoitteiden edelle. Tämä trendi voi kasvaa tulevaisuudessa.
”Rikkaat maat käyttävät yhä enemmän kehitysyhteistyötä sijoituksiin yksityissektorin kautta sekä sekarahoitukseen”, Kwakkenbos sanoo.
”Ja sijoitukset tapaavat tukea kaupallisia tavoitteita keskituloisissa maissa. Tämä voi helpottaa sitä, että avunantajat käytännössä ohjaavat apua kotimaisten yritysten tukemiseen takaoven kautta.”
Hyötyminen omasta avusta houkuttaa avunantajia – taloudellisen hyödyn lisäksi sidotulle avulle on helpompi saada tukea kansalaisilta. OECD kuitenkin suosittelee sen välttämistä, sillä sidottu apu on yleensä tehotonta: vastaavat tuotteet ja palvelut voisi yleensä ostaa paljon halvemmalla lähempää. Kustannukset sidotussa avussa voivat olla 15–30 prosenttia suuremmat.
Sitomaton apu palvelee OECD:n mukaan myös sitä, että toimintojen omistajuus on vastaanottajamailla, ja myös sitä, että kehitysyhteistyössä käytettäisiin yhä enemmän vastaanottajamaiden hallintorakenteita.
Sidottua apua käyttävät usein verrattain pienet avunantajat, kuten Kreikka, Slovenia ja Puola – sekä maailman suurin yksittäinen avunantaja Yhdysvallat. Sen kahdenvälisestä avusta yli puolet on viime vuosina ollut sidottu ostoihin Yhdysvalloista, vaikka osuus on ollut laskussa.
Nykyään maa sitoo apunsa yhä selkeämmin myös poliittiseen käyttäytymiseen. Yhdysvaltain YK-edustaja Nikki Haley ilmoitti maaliskuussa, että jos jokin köyhä maa äänestää Yhdysvaltoja vastaan YK:ssa, siltä voidaan leikata apua.