Ulkoministeriö julkisti vuoden 2017 kehitysevaluoinnin vuosiraportin maaliskuun lopulla. Vuosiraportin tavoitteena on antaa yleiskuva Suomen kehitysyhteistyön tuloksista ja haasteista sekä tuottaa tietoa kehitysyhteistyön kehittämiseen. Raportti käsittelee vuosina 2015-2017 tehdyt evaluoinnit, selvitykset sekä evaluointien johdon vastineet.
Ohjelmatukijärjestöjen kehitysyhteistyötä tarkastelevat niin sanotut CSO-evaluaatiot toteutettiin vuosien 2016-2017 aikana. Kepa on jo aiemmin kommentoinut evaluaatioiden tuloksia.
Raportin mukaan Suomen kehitysyhteistyö on ollut tarkoituksenmukaista ja tuottaa pääsääntöisesti suunnitellut tuotokset. On hienoa huomata, että vuosiraportissa lähes kaikissa arvioiduissa ulottuvuuksissa (muun muassa tuloksellisuus, tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus), kansalaisjärjestöjen tekemä työ erityisesti ruohonjuuritasolla on arvioitu vahvuudeksi.
Kansalaisjärjestöjen työllä tavoitetaan erityisesti niitä haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, joita ei ole mahdollista tavoittaa muilla rahoitusmuodoilla. Apu on ollut raportin mukaan hyvin kohdennettua ja korvaamatonta.
Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa kansallisen lainsäädännön ja poliittisen vuoropuhelun parantuminen, tulo- ja työllisyystason nousu sekä kaikkein haavoittuvimpien hyödynsaajien itseluottamuksen ja osaamisen kasvu. Parhaat tulokset on aikaansaatu pitkäaikaisilla kumppanuuksilla.
Ministeriön myöntämä monivuotinen ohjelmatuki onkin parantanut kansalaisjärjestöjen ohjelmien tarkoituksenmukaisuutta, mikä on mahdollistanut pitkäaikaisen suunnittelun. Se nähdään raportissa suorastaan tehokkuuden avaintekijänä.
* * *
Sen sijaan vuonna 2015 toteutetuilla leikkauksilla kansalaisjärjestöjen rahoitukseen ja paikallisen yhteistyön määrärahaan on ollut selvä negatiivinen vaikutus niin kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen kuin kestävyyteen.
Raportin mukaan ”tehokkuutta on rajoittanut myös ministeriön kansalaisyhteiskuntayksikön pienentyneet resurssit ja puutteellinen dialogi kansalaisjärjestöjen kanssa.” Kansalaisjärjestöjen tukemiseksi raportissa esitetään muun muassa yhteisen oppimisen vahvistamista suunnittelussa, seurannassa ja tulosten arvioinnissa.
Tehokkuutta raportin mukaan on heikentänyt järjestöjen työn maantieteellinen ja temaattinen sirpaloituneisuus. Samalla kuitenkin todetaan yhteistyön olleen tarkoituksenmukaista, sillä hankkeissa on vastattu akuutteihin ongelmiin, joihin muilla rahoitusinstrumenteilla ei voida vaikuttaa.
Olen sitä mieltä, että järjestöjen moninaisuus ja kattavat verkostot tuovat myös lisäarvoa Suomen kehitysyhteistyöhön.
Raportti nostaa kehitysyhteistyön kestävyyden yhdeksi jaetuksi haasteeksi. Järjestöjen työtä vaikeuttaa kansalaisyhteiskunnan tilan kapeneminen sekä työskentely haavoittuvien ryhmien parissa. Raportissa todetaan, että vaikka kestäviä tuloksia on näissä hankkeissa ollut haasteellisempaa saada aikaan, ovat perustelut tuen antamiselle vahvat.
Kehittämistarvetta nähdään ministeriön politiikka- ja ohjelmatason suunnittelussa ja ohjauksessa, sekä kansalaisjärjestöjen vuosikonsultaatioiden ajoituksessa. On silti muistettava, että järjestöjen tekemän työn lähtökohtana ja vahvuutena on itsenäisyys.
Raportinkin mukaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö täydentää ministeriön politiikkatason toimia ja että järjestöillä on erityisosaamista. Tätä ammattitaitoa, osaamista ja itsenäisyyden kautta syntyvää moninaisuutta kannattaa jatkossakin vaalia.
* * *
Ilahduttavasti raportti toteaa myös, että ulkoministeriön maakohtaisissa strategioissa tulisi pohtia kansalaisjärjestöjen täydentävää roolia, ja tukea lähetystöjä tähänastista aktiivisempiin diplomaattisiin kannanottoihin kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamisessa.
Tämä on erittäin tervetullut suositus, sillä kansalaisyhteiskunnan tila kapenee globaalisti. Kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamiseksi järjestöillä on halu ja valmiudet toimia yhteistyössä ministeriön kanssa kansalaisyhteiskuntalinjauksen toteuttamiseksi.
Raportissa esitetään, että ulkoministeriön kehityspolitiikan ja -yhteistyön arviointijärjestelmää pitäisi vielä kehittää niin itsearvioinnin, seurantatiedon tietojärjestelmien kuin tutkimusmenetelmien kuin kokonaisvaltaisemman otteen osalta.
Lisäksi kehityspolitiikan arviointia tulisi tehdä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti sekä eri politiikkasektoreiden yhteisvaikutuksia ja politiikkajohdonmukaisuutta arvioiden. Samoin suositetaan eri toimijoiden ja rahoitusinstrumenttien yhteistyön edistämistä.
Nämä ovat lähtökohtaisesti hyviä tavoitteita. Myös järjestöt ovat kehittämässä arviointitoimintaansa. Raportissa mainittu systemaattinen itsearviointi on useissa järjestöissä jo käytössä. Jatkuva itsearviointi niin toiminnan kuin oppimisen kehittämisen kannalta on ensisijaista. Samoin vuosiraportissa esitetyt ehdotukset pitempikestoisempiin arviointihankkeisiin ja –tutkimuksiin osallistumisesta ja yhteistyön lisäämisestä ovat kannatettavia.
Vuosiraportin myötä järjestöjen työ saa jälleen yhden merkittävän tunnustuksen. Näissä tunnelmissa on hyvä lähteä pääsiäisen viettoon!