Kepa osallistui tammikuussa opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämään avoimeen keskustelu- ja kuulemistilaisuuden valtionavustusten digitalisoinnista tehdystä esiselvityksestä (pdf). Esiselvitys liittyy pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeeseen, jolla edistetään julkisten palvelujen digitalisointia.
Lähtökohtaisesti esiselvityksessä ehdotetut toimenpiteet (pdf) ja tavoitteet ovat oikeansuuntaisia. Hakemusrumban virtaviivaistaminen, myöntöpäätösten ja avustuskriteerien yhtenäistäminen sekä läpinäkyvyyden lisääminen ovat kaikki tavoitteita, jotka järjestöt voivat allekirjoittaa.
Tavoitteet käyttäjälähtöisyydestä ja palvelumuotoilun hyödyntämisestä suunnittelussa sekä niin sanottu yhden luukun periaate ovat yhtä lailla kannatettavia.
Hieman huolestunein ajatuksin luen sen sijaan kansalaisjärjestöjen tukemista ja valtionavustuspolitiikan periaatteita pohtivaa tekstiä esiselvityksessä. Tällä viitataan keskusteluun siitä, tuleeko yleishyödyllisen yhteisen toimintaa rahoittaa valtion tavoitteiden lähtökohdista, vaiko kansalaistoiminnan omaehtoisen toiminnan ja elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.
* * *
Itse keskustelutilaisuudessa esiin nousivat painokkaasti toiminnan vaikuttavuus ja tuloksellisuus sekä vahvempi kytkentä valtionavun strategiseen ohjaukseen useaan otteeseen.
Tuloksellisuus ja vaikuttavuus ovat tärkeitä asioita arvioida, mutta se, miten tämä tehdään tulee miettiä tarkkaan. Mekaaniset, määrälliset mittarit ovat yksinkertaisia, mutteivat välttämättä kerro kuin osatotuuden toiminnasta. Yhteiskunnallisen muutoksen tekeminen on hidasta, eikä sen mittaaminen kovin luonnikkaasti taivu rahoituskausien aikajänteeseen.
Vaikka keskustelu valtionavun strategisuudesta on tärkeää, on lähtökohtana pidettävä edelleen sitä, että valtioapupolitiikalla vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan omaa ääntä, eikä ohjata järjestöjen toimintaa kulloistakin hallituspolitiikkaa tahi yhteiskunnallista tuulen suuntaa mukailevaksi. Järjestösektorin tehtävä ei ole olla valtionhallinnon strategisen toiminnan konsultti tai palveluntuottaja.
Digitalisaatio ei voi olla se muutosvoima, jonka vuoksi olemassa olevia käytäntöjä tai lainsäädäntöä lähdetään virtaviivaistamaan. Digitalisaation tavoitteena tulee olla edistää läpinäkyvyyttä ja tehostaa prosesseja, ei esittää muutoksia teknisten vaatimusten näkökulmasta.
Jatkosuunnittelun kannalta on tärkeää osallistaa järjestöjä eri sektoreilta, mikäli vetovastuu annetaan keskustelutilaisuudessa esitetysti valtioneuvoston kanslian tai valtiovarainministeriön sijasta suurimmalle avustuksia jakavalle ministeriölle, eli opetus- ja kulttuuriministeriölle. Järjestösektorin ja myös myöntäjäsektorin moninaisuus ja toiminnan erityispiirteet pitää huomioida jo suunnitteluvaiheessa.
Esille nostamistani huolenaiheista huolimatta on nähtävä, että valtionavustusten digitalisaation kautta on saavutettavissa merkittäviä, pääsääntöisesti hyviä, muutoksia valtionavustusten jakoprosessiin. Se vaikuttaa positiivisella tavalla niin järjestöjen kuin valtion virkamieskoneiston hallinnollisen työn keventämiseen ja tiedon läpinäkyvyyden edistämiseen.