Ilmasto muuttuu, muuttoliike lisääntyy, kulttuurit sekoittuvat, yhteiskunta on yhä moninaisempi ja tietotulva uhkaa viedä ihmettelevän ihmisen mennessään. Muun muassa näihin haasteisiin koulun on vastattava – ja samalla sen on kuitenkin ylläpidettävä jonkinlaisia traditioita ja opetettava myös niitä asioita, joita aina on opetettu.
”Tämä on jännä tasapaino”, sanoo Opetushallituksen yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen johtaja Jorma Kauppinen Kepalle.
Opetushallitus antaa opetussuunnitelman perusteet noin kymmenen vuoden välein – uusin opetussuunnitelma tuli käyttöön viime vuonna. Siinä otetaan entistä voimakkaammin huomioon kestävä kehitys YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden eli Agenda 2030:n hengessä.
Vaikka on kestävä kehitys aikaisemminkin ollut kouluissa läsnä.
”Nyt sitä on entisestään vahvistettu. Suomi haluaa näyttäytyä maailmalla sellaisena maana, joka antaa lapsille hyvän kasvatuksen ja koulutuksen, ja myös tulevaisuuden osaamista.”
Pitäisikö kemia aloittaa atomeista vai ympäristömyrkyistä?
Kestävä kehitys ei näy pelkästään opetussuunnitelman arvoissa, vaan myös yksittäisissä aineissa. Vanhat tutut aineet ympäristöopista yhteiskuntaoppiin ovat edelleen lukujärjestyksissä, mutta esimerkiksi ympäristökysymyksiä käsitellään myös vaikkapa kemian tunneilla.
Silti kemian opiskelu lukiossa alkaa varsin perinteisesti: tutkitaan atomin rakennetta. Eikö kestävän kehityksen nimissä olisi mielekkäämpää aloittaa ympäristömyrkyistä tai e-koodeista?
”Jokaisen oppiaineen kohdalla on aina moninaisia toiveita ja odotuksia”, Kauppinen sanoo.
”Opetussuunnitelman perusteita tekevät työryhmät, joissa on tutkijoita, opettajankouluttajia ja opettajia, jotka punnitsevat eri näkökulmia.”
Suomessa koulujen kehittäminen rakennetaan aina vanhan pohjalle, ja laiva kääntyy hitaasti. Tämä on Kauppisen mielestä suomalaisen koulun vahvuus. On nimittäin myös sellaisia maita, joissa poliittisten päättäjien vaihtuessa irtisanotaan korkeat virkamiehet, myllätään vanhat mallit ja aloitetaan puhtaalta pöydältä.
”Meillä ei tehdä isoja äkkikäännöksiä, vaan täällä on koulutuksella säilynyt hyvä, kirkas linja. Totta kai se elää vaalitulosten ja hallitusten ohjelmien kautta, mutta meillä ei panna kaikkea uusiksi.”
Tämä näkyy myös kansainvälisissä kysymyksissä. Jo 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa puhuttiin kansainvälisyyskasvatuksesta. Työtä on tehty systemaattisesti siitä lähtien, ja nyt puhutaan globaalikasvatuksesta, joka näkyy useissa oppiaineissa.
”Maailma muuttuu ympärillä, ja koulukin muuttuu koko ajan. Mutta se muuttuu aina askelittain.”
Taidot nousevat tiedon rinnalle
Kansainvälisissä ympyröissä on Kauppisen mukaan 2000-luvulla puhuttu uuden vuosituhannen taidoista tai kyvyistä, joita uuden ajan ihmisiltä vaaditaan. Ne kulkevat perinteisten oppiainerajojen ylitse: puhutaan ajattelun taidoista, oppimisen taidoista, tiedon hankkimisen taidoista ja kriittisestä tiedon käsittelystä.
Nuorten on esimerkiksi osattava luovia valeuutisten karikoittamassa tietotulvassa ja yhdisteltävä eri oppiaineiden tietoja luovasti toisiinsa.
”Joskus ennen vanhaan oppiaineiden sisällöt olivat tärkein asia koulussa. Nyt taidot selvitä muuttuvassa maailmassa ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ne tiedot.”
Uusimmassa opetussuunnitelmassa tällaiset laaja-alaiset taidot on viety oppiaineisiin, mutta on mahdollista, että tulevaisuudessa kaikki oppiaineet heitetään nurkkaan ja opetus keskittyy erilaisiin teemoihin tai ilmiöihin. Kauppisen mukaan tällainen koulukunta on olemassa, ja asiasta käydään kovasti keskustelua.
”Itse uskon, että oppiaineiden perustaa tarvitaan ja että ehkä meille muodostuu jotain kokonaan uutta. Ehkä yhteen kokoavaan teemaan otetaan tavoitteita ja sisältöjä esimerkiksi historiasta, maantiedosta, äidinkielestä ja vieraista kielistä.”
Vuonna 2030 on mahdollisesti käytössä seuraava opetussuunnitelma. Yhä globaalimmassa maailmassa voisi kuvitella, että ainakin vieraiden kielten asema korostuu entisestään.
”Toivotaan näin. Me olemme pieni kansakunta, ja me tarvitsemme monipuolista kieliosaamista. Maailma tietysti muuttuu, ja tulee ehkä ihan uusia kieliä, joiden tarve on 2030-luvulla ihan erilainen kuin tänä päivänä.”
Opettajasta kiinni
Vaikka kestävä kehitys näkyy jo opetussuunnitelmassa, on käytännössä yksittäisestä opettajasta ja rehtorista kiinni, miten se näkyy opetuksessa, totesi Seppo Saloranta väitöskirjassaan tänä syksynä.
Näin järjestelmä Suomessa toimii, toteaa Jorma Kauppinen: lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet antavat raamit, joita tarkennetaan paikallisessa opetussuunnitelmassa.
Viime kädessä luokassa opettaja käyttää osaamistaan.
”Mutta luulen, että nämä asiat ovat nuorten mielestä niin mielenkiintoisia, että jos opettaja huomaa niitä ottaa esille, ne kohtaavat hyvän maaperän.”
Opetushallitus on myös luonut globaalikasvatuksen tueksi materiaalia, joka Kauppisen mukaan auttaa sellaisiakin opettajia, jotka eivät ehkä omaa harrastuneisuuttaan koe kestävää kehitystä omimmaksi alaksi.
Etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa globaalit kysymykset ovat osa arkea ihan konkreettisesti.
”Lapset tottuvat siihen, että päiväkodissa tai koulussa on eri uskontokuntiin kuuluvia ja vähän eri kulttuuritaustasta tulevia ihmisiä. Kun siihen kasvetaan mukaan, niin se ei ole enää mikään ihme eikä erilaisuus, vaan se on rikkaus.”
Jorma Kauppinen esiintyy ensi viikonloppuna järjestettävässä Koulu 2030 -juhlaseminaarissa Helsingissä.