Tapahtuman otsikko provosoi pohtimaan, kenen maailma on ja kuka voi vaikuttaa maailman tulevaisuuteen. Mikä on kansalaisten, kansalaisaktivistien ja järjestöjen rooli? Onko maailma meidän?
Kansalaisyhteiskunnan tilaa rajoitetaan jatkuvasti suuressa osassa maailmaa. Suomalaiset kuuluvat etuoikeutettuun kahteen prosenttiin maailman väestöstä, joilla on vapaus kokoontua, osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Miten me, suomalaiset kansalaiset ja kansalaisjärjestöt, käytämme tämän mahdollisuuden?
* * *
Kansalaistoiminnan muodot muuttuvat nopeasti. Sosiaalinen media mahdollistaa nopean mobilisoitumisen ja viestien levittämisen laajoille joukoille. Kehityspoliittisen päivän debattiin osallistunut Aleksi Pahkala kokosi kolmessa päivässä Peli poikki -mielenosoitukseen 15 000 ihmistä. Tahdon-kampanjan kansalaisaloitteen allekirjoitti ensimmäisen päivän aikana yli 50 000 ihmistä. Kun asia on tärkeä ja ajankohtainen, ihmiset lähtevät liikkeelle.
Vaikuttavien tempausten ja kampanjoiden teho perustuu siihen, että viesti on riittävän yksinkertainen ja ajoitus oikea. Yhdellä kampanjalla tai mielenilmauksella ei kuitenkaan muuteta koko maailmaa. Rinnalle tarvitaan pitkäjänteisempiä pyrkimyksiä ja kunnianhimoista, rakenteiden tasolle ulottuvaa vaikuttamista.
Moni kokee perinteisen järjestötoiminnan pitkäpiimäisenä vaihtoehtona, joka on kaukana mielenosoitusten karnevaalitunnelmasta: loputonta kokouksissa istumista, lausuntojen kirjoittamista, rahanhakua ja raportointia…Miten tehdä myös tästä hommasta houkuttelevaa asioista kiinnostuneille kansalaisille?
* * *
Kehityspoliittisessa päivässä puhunut Carnegie Europe ajatushautomon tutkija Richard Youngs haastoi järjestöjä uudistumaan. Ihmiset kaipaavat joustavampia, muuntumiskykyisempiä ja vähemmän hierarkkisia organisaatioita, jotka taipuvat notkeammin ihmisten tarpeisiin.
Samaan aikaan erityisesti rahoittajat vaativat järjestöiltä tuloksellisuutta. Monessa järjestössä onkin viime vuosina panostettu ammattimaistumiseen, ei niinkään kansalaisten mobilisoimiseen. Ovatko nämä toisensa poissulkevia prioriteetteja vai voisiko niitä yhdistää?
Demokratian puolustamisen vinkkelistä kansalaisjärjestöillä ei olisi varaa unohtaa ihmisiä. Muuten voi käydä niin, että aktiiviset kansalaiset kävelevät jonain päivänä ylitsemme ja menetämme järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan mukanaan tuoman vahvuuden vaikuttaa asioihin.
Kansalaisaktivismin edistämisen näkökulmasta myös järjestöjen olemuksessa voi olla päivitettävää. Finlaysonin Jukka Kurttila peräänkuulutti järjestöiltä lisää rohkeutta vaatia muutosta ja ottaa kantaa. Tätä monet ihmiset järjestöiltä odottavat.
Onko maailma meidän? Mitä mieltä olette?
Tekstiä muokattu 16.11. Alkuperäisen tekstin mukaan Suomi kuuluu kahteen prosenttiin maita, joissa kansalaisyhteiskunta on vapaa toimimaan. Kyse on kuitenkin siitä, että kaksi prosenttia maailman väestöstä elää maissa, joissa kansalaisyhteiskunta on vapaa.