Kansalaisjärjestö Finnwatchin julkaiseman tuoreen selvityksen mukaan kehitysyhteistyörahoja on kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin kautta sijoitettu muun muassa fossiilisiin polttoaineisiin ja lihantuotantoon, vaikka rahoitusyhtiön tulisi toimia ilmaston kannalta vastuullisesti.
Finnfund on kehitysrahoitusyhtiö, joka tukee yksityistä sektoria kehitysmaissa. Sen käyttämä raha on Suomen kehitysyhteistyörahaa. Apua Suomi kanavoi myös esimerkiksi kahdenvälisten hankkeiden, YK-järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kautta.
Noin viidennes Finnfundin rahastosijoituksista on Finnwatchin mukaan Suomen kehityspoliittisten linjausten vastaisia tai ainakin kyseenalaisia kohteita. Rahastot vastaavat noin viidennestä Finnfundin kaikista sijoituksista. Yhtiön suoriin sijoituksiin Finnwatch ei ota kantaa.
Kourallinen Finnfundin rahastosijoituksia on jopa kohdistunut Eurooppaan, mikä on Finnwatchin mukaan Finnfund-lain vastaista. Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan yhtiö ”ei tietenkään” riko lakia.
”Suurin osa noista rahastosijoituksista on tehty vuosia takaperin ja monista hankkeista rahastot ovat irtautuneet jo ajat sitten”, Kangasniemi sanoo Kepalle.
Riitaa projektien tuoreudesta
Sijoitukset Eurooppaan ovat Kangasniemen mukaan historian peruja: 1990-luvun alussa valtioneuvostossa tehtiin päätös, että Finnfund toimisi myös Itä-Euroopan ja Baltian siirtymätalousmaissa. Kangasniemen mukaan muutaman vuoden ajan siirtymätalousmaat olivat keskeisessä osassa Finnfundin toimintaa, mutta sitä ne eivät ole olleet enää pitkään aikaan.
”Vuoden 2000 jälkeen Itäisen Keski-Euroopan siirtymätalousmaissa ei ole tehty mitään. Ainoastaan Venäjällä ja Ukrainassa jotain, ja niissäkin vain muutama sijoitus”, Kangasniemi sanoo.
Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo, että raportissa ei ole kaiveltu ikivanhoja projekteja vaan tarkasteltu kaikkia Finnfundin voimassa olevia rahastosijoituksia, jotka näkyvät Finnfundin vuosien 2015 ja 2016 tilinpäätöstiedoissa.
”Finnfundin rahastosalkussa on voimassa olevia sijoituksia muun muassa Suomessa, joista osa tehty vielä vuonna 2012. Näihin sijoituksiin ei ole valtioneuvoston lupaa, jota Finnfund-laki edellyttää”, Vartiala sanoo. Sijoituksista Suomeen Finnwatch kirjoitti aiemmassa raportissaan.
Kangasniemi lisää, että ”voimassa oleva rahastosijoitus” voi nimenomaan periytyä vuosien takaa. Kyseisestä Suomeen sijoittamisesta hän sanoo, että asiasta käytiin debattia niin Finnfundin sisällä kuin ministeriön kanssa.
”Rahasto sijoitti osin kohdemaihimme ja osin muihin maihin. Mietimme, voisiko poikkeuksen tehdä.”
Finnfund asetti ehdon, että rahoituksen päättyessä Finnfundin rahastoon maksama summa pitää olla vähintään kolminkertaisesti sijoitettuna kehitysmaihin, Kangasniemi sanoo. Sittemmin rahaston panostus kehitysmaihin heikkeni, eikä Finnfund lähtenyt enää sen seuraavaan rahastoon.
Tuetaanko fossiilisia polttoaineita vai ei?
Suomen valtio ohjaa Finnfundin toimintaa muun muassa omistajaohjausta käyttämällä. Vuosina 2014 ja 2015 Finnfundille annetut omistajaohjausmustiot painottavat kehitysrahoituslaitoksen roolia ilmastohankkeiden edistäjänä.
Vuoden 2012 kehityspoliittisessa ohjelmassa hiilivoimaan ja suurpatoihin sijoittaminen kiellettiin suoraan. Silti Finnwatch löysi Finnfundin sijoituksia öljynporaustorneja ja polttoaineiden jakelua, sekä yhden suurpadon Laosissa.
Kangasniemen mukaan Finnfund ei enää sijoittaisi öljynporaustorneihin, eikä ole vuoden 2012 jälkeen niin tehnytkään. Mutta täyskieltoa fossiilisille polttoaineille hän ei kannata.
Esimerkiksi Argentiinassa Finnfund tukee hanketta, jossa öljynporauksen yhteydessä otetaan talteen maasta karkaavaa kaasua. Kansainvälisissä neuvotteluissa on sovittu, ettei tällaista ”sivukaasua” saisi polttaa eikä päästää ilmakehään, koska se on paha kasvihuonekaasu. Niinpä Finnfund on mukana hankkeessa, jossa kaasu otetaan talteen, nesteytetään ja viedään sähköntuotantoon.
”Rahoituksen saaminen Argentiinaan ei ole helppoa, ei varsinkaan tällaiseen hankkeeseen, jossa käytetään uutta teknologiaa. Minusta juuri tällainen työ kuuluu meille”, Kangasniemi sanoo.
Vastineessaan Finnwatchille Finnfund toteaa, että Finnwatchin löytämä suurpato taas oli rakennettu Laosiin ennen Finnfundin mukaan tuloa.
Tukeeko Finnfund tarpeeksi köyhiä maita?
Finnwatchin listaamista Finnfundin rahastojen sijoituskohteista 36 prosenttia toimii suhteellisen rikkaissa ylempien tuloluokkien maissa. Vain noin 15 prosentissa sijoituskohteen pääasiallinen toiminta tapahtuu kaikkein köyhimmissä maissa.
Finnfundin vastineen mukaan tässä on kyse harhasta: Finnwatch laskee hankkeiden kappalemäärää, kun tavoite on, että uusista sijoitettavista euroista 75 prosenttia menisi kaikkein köyhimpiin ja hauraisiin valtioihin. Finnfundin mukaan esimerkiksi vuoden 2016 uusista sijoituksista 82 prosenttia tehtiin köyhimpiin ja matalan tulon maihin.
Sonja Vartiala muistuttaa kuitenkin, että 75 prosentin tavoite koskee kaikkea Finnfundin toimintaa, ja Finnwatch tarkasteli erityisesti rahastosijoituksia. Vuonna 2016 niitä ei tehty lainkaan.
”Sekä Finnfund että ulkoministeriö ovat kertoneet, että monelta kantilta ongelmallisia rahastosijoituksia tehdään siksi, että niillä kanavoidaan rahaa kaikkein köyhimpiin ja hauraimpiiin valtioihin. Raporttimme viittaa vahvasti siihen, ettei tämä pidä paikkaansa”, Vartiala sanoo, ja jatkaa:
”Jos Finnfund väittää, että nämä 16 prosenttia köyhimmissä maissa sijaitsevista rahastojen sijoituskohteista vastaavat yli 75:tä prosenttia rahastojen euromääräisistä sijoitussummista, se voi avata sijoituskohteisiin sijoitetut euromääräiset luvut. Olemme mielellämme väärässä.”
Koruja, hajuvesiä, luksustaloja – köyhyyden vähentämistä?
”Raporttimme toinen keskeinen kritiikki on, että sijoituskohteista useat palvelevat vain kyseisten maiden rikkaita. On vaikeaa nähdä, miten ylemmän keskitulon Etelä-Afrikassa Kim Kardashian -tuotteita maahantuova yritys parantaa Etelä-Afrikan köyhimpien väestönosien asemaa”, Sonja Vartiala sanoo.
Tiedotteessaan Finnwatch toteaa, että Finnfundin rahastot ovat sijoittaneet myös yrityksiin, jotka maahantuovat länsimaisia koruja ja hajuvesiä, rakennuttavat luksustaloja, tarjoavat sisustussuunnittelua tai pyörittävät kuntosaleja.
Kangasniemen mukaan ainakaan hajuvedet eivät enää ole mukana Finnfundin salkussa.
”Valtaosa meidän toiminnasta on tuottaa perusasioita paikalliseen kulutukseen. Esimerkiksi sähköä, lääkkeitä tai vaikka puutavaraa.”
Mutta mukana on myös vientituotantoa tai tuontia korvaavaa tuotantoa. Kangasniemi perustelee tätä sillä, että maat tarvitsevat niin vientituloja kuin sitä, että niukkoja tuloja säästetään.
”Jos keskiluokan ostamat tavarat ja palvelut tehdään kotimaassa kustannustehokkaasti, se voi olla järkevää ja vähentää köyhyyttä tuomalla ihmisille työtä ja toimeentuloa”, Kangasniemi sanoo.
Samalla logiikalla voidaan tukea vaikkapa turismia tai yksityistä terveydenhuoltoa: ne joko tuovat valuuttaa maahan tai estävät sen pakenemista muualle.
”Finnfund paisuttelee kehitysvaikutuksiaan”
Finnwatchin mukaan Finnfund liioittelee saavutuksiaan, kun se ilmoittaa saavutuksinaan kaikki ne työpaikat, jotka kohdeyrityksiin on saatu luotua – riippumatta siitä, mikä Finnfundin osuus yrityksessä on. Sama pätee veroihin: kaikki kohdeyrityksen verot raportoidaan ikään kuin Finnfundin aikaansaamina verotuloina kehitysmaille, vaikka Finnfund on aina vähemmistösijoittaja.
Finnwatchin mielestä yhtiön ilmoittamista luvuista ei voida päätellä ”juuri mitään” Finnfundin oman toiminnan aikaansaamista kehitysvaikutuksista, vaikka lukuja on käytetty esimerkiksi perustelemaan yhtiön saamaa lisärahoitusta.
Finnfund myöntää vastineessaan, että kehitysvaikutusten raportointiin ei ole luotettavaa menetelmää. Se ei kuitenkaan halua jyvittää vaikutuksia antamansa rahoituksen suhteessa, koska Finnfundilla voi olla paljon rahoitusosuutta suurempi ”katalyyttinen vaikutus”.
”Katalyyttista vaikutusta ei todisteta millään tavalla”, sanoo Sonja Vartiala. ”Finnfundin salkuissa on esimerkiksi osakesijoituksia kehitysmaissa toimiviin monikansallisiin pörssiyhtiöihin, joiden maksamat verot ja työpaikat se laskee ’kehitysvaikutuksikseen’. Kuka tahansa voisi ostaa näitä osakkeita ja raportoida samanlaisia lukuja.”
Ulkopuolisia arvioita?
Jaakko Kangasniemen mielestä on hyvä, että yhtiötä arvioidaan ja asioista keskustellaan. Hänen mukaansa Finnfund on viime vuosina pyrkinyt avaamaan toimintaansa entistä enemmän myös suurelle yleisölle. Ulkopuolisia arvioita hankkeista on alettu tilata, ja ulkoministeriön tilaama evaluointi Finnfundista tehdään ensi vuonna.
Finnwatchin mukaan yhä suurempi avoimuus ja kolmannen osapuolen tekemät riippumattomat arvioinnit parantaisivat Finnfundin työn laatua.
”Tämä on lähtökohtaisesti hyvä ajatus”, Kangasniemi sanoo.
Hän sanoo, että jo nyt Finnfundin metsähankkeissa on käytössä riippumaton, tyypillisesti FSC-merkkijärjestelmän auditointi, ja monilla muillakin hankkeilla on erilaisia sertifiointeja ja niihin kuuluvia riippumattomia arviointeja.
Tätäkään perustelua Vartiala ei niele pureskelematta.
”Kävimme puuperäisiä tuotteita käyttävien sijoitusten sertifiointitilanteen läpi ja alle puolella oli FSC-sertifiointi. Joidenkin yritysten auditointitulokset olivat huonoja eikä ongelmia oltu korjattu auditoijan huomautuksista huolimatta.”
,
Mikä Finnfund?
Vuonna 2015 Juha Sipilä (kesk) ja silloinen kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) siirsivät kehitysrahoituksen painopistettä yksityisen sektorin tukemisen suuntaan.
Nykyään Suomessa keskeisin toimija yksityiselle sektorille suunnatussa kehitysyhteisyössä on kehitysrahoitusyhtiö Finnfund. Se nousi parrasvaloihin, kun Sipilän hallitus myönsi sille 130 miljoonaa euroa. Vuosina 1985–2015 valtio oli sijoittanut Finnfundiin yhteensä 165 miljoonaa euroa.
Finnfundin omistaa yli 90-prosenttisesti Suomen valtio. Yhtiön tehtävä ei ole tehdä voittoa omistajilleen, vaan edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä rahoittamalla niissä yritystoimintaa.
Sijoitustoiminta on ollut tuottoisaa, ja Finnfundin oma pääoma onkin noussut 232 miljoonaan euroon. Tämä on sijoitettu uusiin hankkeisiin.