Pari viikkoa sitten luin työmatkalla Kauppalehden kolumnin, jossa kirjoittaja kipuili ilmastonmuutoksen mittakaavan kanssa. Matka savusumuiseen New Delhin miljoonakaupunkiin oli lannistanut, ja omat vaikutusmahdollisuudet viiden miljoonan asukkaan Suomessa alkaneet tuntua pieniltä. Kotiin tuomisina oli perin inhimillinen analyysi: peli on pelattu.
Kolumni palasi mieleeni lukiessani Suomen hallituksen tuoretta kestävän kehityksen toimeenpanosuunnitelmaa. Se linjaa, miten Suomi toteuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, joihin sitouduimme syksyllä 2015. Tavoitteista kaksi keskittyy erityisesti ilmasto- ja energiakysymyksiin. Toissasyksynä solmittiin myös Pariisin ilmastosopimus, jossa maailman maat – myös Suomi – sitoutuivat pyrkimään rajaamaan maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen.
***
Ennen hallituksen toimeenpanosuunnitelman laatimista tehtiin selvitys siitä, mitkä ovat Suomen kestävän kehityksen vahvuudet ja heikkoudet. Keskeisiksi haasteiksi tunnistettiin ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu, luonnonvarojen liiallinen kulutus sekä talous- ja työllisyyskehitys.
Ylikulutus on Suomelle todellinen haaste. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin yli kolmen maapallon luonnonvarat. Toisaalta, jos kaikki eläisivät kuin intialaiset, maapalloja tarvittaisiin 0,7. Vaikka New Delhissä on paljon roskaa, elävät intialaiset keskimäärin maapallon sietokyvyn rajoissa. Me suomalaiset sen sijaan emme.
Kotiläksyjä on tehtävänä myös päästöleikkausten suhteen. Esimerkiksi Sitra on huomauttanut, että Suomen tulee olla hiilineutraali jo kauan ennen vuosisadan puoliväliä. Vuonna 2050 olisi oikeudenmukaista, että Suomen päästöt olisivat 150 prosenttia alle vertailuvuoden 1990 tason.
***
Haasteet olivat siis tiedossa, samoin kuin kansainväliset sitoumukset. Miten Suomen hallitus siis halusi käytännössä toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan? Mitä kestävän kehityksen toimeenpanosuunnitelmaan kirjattiin? Lisäämmekö kuluvan hallituskauden aikana ilmastorahoitusta köyhille kehitysmaille? Kiristämmekö omia päästötavoitteitamme, jotta johtaisimme esimerkillä? Luovummeko turpeen energiakäytöstä?
Emme. Me noudatamme hallitusohjelmaa – sitä samaa, joka laadittiin puoli vuotta ennen YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Ja ilmasto- ja energiastrategiaa, joka kirjoitettiin samaisen hallitusohjelman pohjalta.
***
Ongelmana on, että hallitusohjelman tai marraskuussa julkaistun ilmasto- ja energiastrategian ilmastotavoitteet eivät ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tai YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.
Ilmasto- ja energiastrategiassa on lukuisia elementtejä, jotka ovat suoraan ristiriidassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Pahimpia epäkohtia ovat turpeen energiakäyttö, biotalouden nimissä tehdyt valtavat metsähakkuut ja päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensointi teollisuudelle.
Palatkaamme kestävän kehityksen toimeenpanosuunnitelmaan: se linjaa, että Suomi tukee globaalisti pyrkimyksiä fossiilisten polttoaineiden tukien eliminoimiseksi. Kestävän kehityksen kannalta olisi olennaista pyrkiä poistamaan haitalliset tuet myös Suomessa. Tiedon puutteesta tukien tunnistaminen ja poistaminen ei jää kiinni, sillä haitallisten tukien määrää Suomessa ovat selvittäneet niin Suomen luonnonsuojeluliitto, Ympäristöministeriö kuin Valtiovarainministeriö.
Suurten haasteiden edessä pitää valita. Nostammeko kädet ilmaan, vai teemmekö kaiken, mitä tehtävissä on?