Maanantaiaamuna 23. tammikuuta Kazakstanin Astanassa alkoivat historialliset rauhanneuvottelut Syyrian kriisin ratkomiseksi. Ensi kertaa yli kuusi vuotta jatkuneen sodan aikana paikalla ovat sekä hallituksen ja keskeisten oppositioryhmittymien edustajat.
Samaan aikaan Helsingissä suunnattiin katse poliittista tasoa syvemmälle, sodan keskellä sinnittelevien ihmisten arkeen. ”How to support bottom-up community resilience in Syria -seminaarissa pohdittiin”, kuinka kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen voi auttaa sovun löytämisessä.
”Puhumme maasta, jonka pitäisi olla minun, mutta se tuntuu kaukaiselta”, totesi pitkän linjan kansalaisaktiivi Lama Khaddour Damaskoksesta.
Tänä päivänä onkin vaikea puhua yhdestä Syyriasta – Syyrioita on monia, ja yhteydet niiden välillä ovat katki. Vierauden tunnetta aiheuttaa myös se, että syyrialaiset eivät ole juuri itse päässeet päättämään kohtalostaan.
”Kansainvälisissä kokouksissa syyrialaiset ovat olleet kommentoimassa päätöksiä jälkikäteen, eivät mukana itse päätöksenteossa”, Khaddour totesi.
Vertaistukea Ruandasta?
Myös YK:n kehitysohjelman UNDP:n pääjohtaja Helen Clark oli sitä mieltä, että kriisi ei ratkea, jolleivät ratkaisut ole syyrialaisten omia. Clarkin mielestä ratkaisumalleja sovun hakemiseen kannattaa etsiä maista, jotka ovat kokeneet vastaavia, syvästi koko yhteiskuntaa ja jokaista yhteisöä ravistelleita kriisejä.
Yksi esimerkki voisi olla Ruanda, jossa yhteisöt ovat yrittäneet päästä yli kansanmurhasta paikallisten kansantuomioistuimien avulla, etsimällä sovitusta rangaistusten sijaan.
Clarkin mukaan avunantajat voivat nyt parhaiten tukea syyrialaisia muistamalla kaksi periaatetta: Ensinnäkin niiden olisi luotava entistä enemmän ja monipuolisemmin yhteyksiä kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Toiseksi akuutin humanitaarisen avun ja pidemmän tähtäyksen kehitysavun olisi kohdattava nykyistä paremmin.
Viime keväänä UNDP kokosi yhteen tahot, jotka tekevät työtä syyrialaisten ”resilienssin” eli eräänlaisen kestokyvyn ja sinnikkyyden vahvistamiseksi. Monet eri toimijat parantavat ihmisten edellytyksiä selvitä elämästä sodan keskellä – ja myös sen jälkeen. Selvisi, että hankkeita on runsaasti: eväitä elämään pyritään antamaan panostamalla koulutukseen, luomalla työpaikkoja tai vaikkapa opettamalla ihmisiä tekemään dokumenttifilmejä omasta todellisuudestaan.
”Samalla totesimme, että hankkeet eivät olleet yhteydessä toisiinsa eivätkä laajempiin kehitystavoitteisiin”, Clark totesi ja lupasi, että jatkossa ainakin eri sektoreilla toimivien YK-järjestöjen keskinäinen koordinaatio saadaan toimimaan Syyriassa.
”Jos emme onnistu, olemme itse osa ongelmaa.”
Kilpailua kärsimyksellä
Moni avustusjärjestö varmasti haluaisi vilpittömästi olla mukana vahvistamassa ja yhdistämässä syyrialaista kansalaisyhteiskuntaa, mutta helppoa se ei ole, sillä jatkuvasti on mietittävä, kenen kautta ja mihin suunnata apurahat. Syyrian hajaannus kun tuntuu niin monella tasolla: maan sisällä on hallituksen hallitsemia alueita, on eri oppositioryhmien hallitsemia alueita, on Isis, on kurdikysymys. Lisäksi maan väestöstä puolet on paennut, osa lähimaihin, osa Eurooppaan.
”Tuntuu siltä, että humanitaarista apua kohdennetaan ennen muuta pakolaisille ja sen kustannuksella unohdetaan esimerkiksi panostus Syyrian sisäiseen yhtenäisyyteen”, Lama Khaddour kritisoi.
”Kansalaisyhteiskunta on jo olemassa ja se on vahva, sitä ei tarvitse erikseen rakentaa. Meiltä puuttuu kuitenkin usein ymmärrystä esimerkiksi siitä, miten toimia kansainvälisten avunantajien kanssa ja miten voimme hakea rahoitusta. Tähän tarvitsemme tukea ja koulutusta”, hän totesi.
Vaikka Khaddour arvosteli apurahojen kohdentamista, hän painotti samalla sitä, että eri ryhmien pitäisi unohtaa kärsimyksellä kilpailu – sekä keskenään että avunantajien suuntaan.
”Nyt on tärkeintä miettiä, miten pääsemme yhdessä eteenpäin.”
Pakotteet eivät ole ratkaisu
Libanonilaisessa Common Space Initiative -järjestössä toimiva Omar Abudulaziz Hallaj muistutti, että hajaannusta pitää yllä esimerkiksi se, että kansainväliset organisaatiot ohittavat apua jakaessaan liian usein paikalliset toimijat.
”Tärkeintä on saada apu perille nopeasti. Pidemmällä tähtäyksellä olisi kuitenkin parempi toimia paikallisten rakenteiden välityksellä ja tukea niitä”, Hallaj arvioi ja totesi, että viime aikoina ajattelu näyttää jo muuttuneen parempaan suuntaan.
Avunantajat voivat myös parantaa ja vahvistaa yhtenäisyyttä luomalla yhteyksiä eri alueiden välille ja sitomalla yksittäiset avustuskohteet laajempiin kehitystavoitteisiin. Esimerkiksi akuutti vedenpuute ratkeaa kyllä rakentamalla kaivo kolmeen naapurikaupunkiin, mutta ehkä olisi syytä samalla miettiä laajempaa vedenjakelujärjestelmää, josta myös alueen maatalous hyötyisi sodan jälkeenkin.
Lisäksi Hallaj muistutti, että Syyrian kansalaisyhteiskunta toimii keskellä sotataloutta, kansainvälisen yhteisön asettamien pakotteiden armoilla.
Syyrian pohjoisosassa terveysalan avustusjärjestöjen yhteisjärjestöä UOSSMia johtava Zedoun Alzoubi antoi karmivan esimerkin siitä, miten sanktiot tuntuvat arjessa ja vaikeuttavat kestävän tulevaisuuden rakentamista. UOSSM pyörittää alueen sairaaloita, ja toimintaan tarvitaan luonnollisesti myös ambulansseja.
”Keneltä ostamme bensan autoihin? Sanktioiden takia tietysti Isikseltä, kuten kaikki muutkin. Taistele siinä sitten terrorismia vastaan.”
Crisis Management Initiative, Felm ─ Suomen Lähetysseura, Fida International, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu ja Pelastakaa Lapset järjestivät 23. tammikuuta seminaarin ”How to support bottom-up community resilience in Syria”. Suomi isännöi 24.1. kansainvälistä Syyria-kokousta, jossa YK julkaisee humanitaarista apua ja Syyrian pakolaisia koskevat suunnitelmansa vuosille 2017—2018.
Järjestöt: Syyrialaiset toimijat saatava mukaan humanitaariseen apuun, rauhantyöhön ja jälleenrakennukseen
Seminaarin loppuraportti