Euroopan naapuruuspolitiikka, jonka alle kuuluu 16 maata, lanseerattiin vuonna 2004. Tämä liittyi tiiviisti saman vuoden EU:n laajentumiskierrokseen, joka toi kymmenen uutta maata unionin piiriin.
Euroopan naapuruuspolitiikkaa on sittemmin uudistettu useita kertoja. Itäisen kumppanuuden aloite lanseerattiin vuonna 2009. Sen päämääränä oli tuoda Armenia, Azerbaidzhan, Valko-Venäjä, Georgia, Moldova ja Ukraina lähemmäs unionia. Tämä uudistus voidaan pitkälti nähdä reaktiona Venäjän toimille Georgiassa vuonna 2008.
Seuraava naapuruuspolitiikan uudistus toteutettiin vuonna 2011, pitkälti reaktiona arabikevääseen. Tämän uudistuksen jälkeen kansalaisyhteiskunnan rooli ymmärrettiin Euroopan naapuruuspolitiikassa laajemmin.
Uusin Euroopan naapuruuspolitiikkaa koskeva uudistus tapahtui vuoden 2015 lopussa. Silloin uudistetun naapuruuspolitiikan keskiöön nostettiin naapuruston vakauden edistäminen. Myös vuoden 2015 uudistus oli reaktio ulkoiseen paineeseen, ennen kaikkea Ukrainan ja Syyrian konflikteihin. Kesällä 2016 julkaistu EU:n tuore globaalistrategia korostaa naapuruuspolitiikan tavoin tarvetta vahvistaa EU:n lähialueiden resilienssiä.
Tämä muutos EU:n politiikoissa tapahtuu samaan aikaan, kun kansalaisyhteiskunnan tila maailmalla ja myös monessa Euroopan naapurissa kaventuu. Fokuksen siirtäminen EU:n oman turvallisuuden edistämiseen onkin saanut kritiikkiä.
Tuoreessa Euroopan naapuruuspolitiikkaa koskevassa julkaisussamme Egyptin, Jordanian, Palestiinan, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Georgian kansalaisyhteiskuntien edustajat kertovat omat näkemyksensä Euroopan naapuruuspolitiikasta ja Euroopasta naapurina.
Julkaisun Egyptiä koskeva luku kertoo karua kieltä kansalaisyhteiskunnan tilan ja muun muassa sananvapauden kaventumisesta maassa. Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet EU:n jatkuvaa yhteistyötä Egyptin kanssa siitä, että se normalisoi ja hyväksyy käynnissä olevan ihmisoikeuksien polkemisen. Julkaisun Jordaniaa koskevassa luvussa todetaankin, että Euroopan naapuruuspolitiikka uusimman uudistuksensa myötä on tehnyt EU:sta autokraattisten maiden liittolaisen Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Kirjoittajat kritisoivat nykyistä naapuruuspolitiikan paradigmaa liiallisesta keskittymisestä EU:n omiin turvallisuushuoliin.
Julkaisu kuitenkin myös osoittaa, että EU:n tuella voi olla suuri merkitys naapuruusmaiden tilanteiden parantamisessa. Julkaisun Ukrainaa koskevassa luvussa todetaan esimerkiksi, että EU-komission tuella Ukrainalle oli suuri merkitys, ja että sillä on onnistuttu toteuttamaan demokraattisia uudistuksia maassa.
EU:n lähialueiden resilienssin vahvistamisen lisäksi EU:n globaalistrategia korostaa tarvetta tukea kansalaisyhteiskuntaa pitkällä tähtäimellä ja puhua kansalaisyhteiskunnan tilan kaventumista vastaan. EU:n tulisikin tehdä kaikkensa sen eteen, että kansalaisyhteiskunnan tilan kannalta keskeisiä yhdistymis-, kokoontumis- ja sananvapauksia kunnioitetaan ja varjellaan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvissa maissa. Lisäksi kansalaisyhteiskunnan ääntä on aidosti kuunneltava, kun EU sopii yhteistyöstä naapurimaiden kanssa.