Komission ehdotusta voi lukea monella tavalla. Jos haluaa olla hyväntahtoinen, voi sieltä löytää kaikki kehityspolitiikan keskeiset periaatteet. EU:n päätavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja äärimmäisen köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen tukeminen kehitysmaissa. EU:n kehityspolitiikka on ihmisoikeusperustaista eikä ketään saa jättää kehityksestä jälkeen. Kehitysyhteistyö ei yksin riitä, vaan tarvitaan myös muita politiikanaloja ja siksi EU:n kehitysyhteistyötä koordinoidaan muiden ulkopolitiikkojen kanssa. Toisaalta komission ehdotuksessa on luettavissa myös huolestuttavia painotuksia – sekä selkeitä että hienovaraisia.
Jos saisin neljä toivetta konsensuksen korjaamiseksi, ne olisivat:
1. Kansalaisyhteiskunnan roolin vahvistaminen
Konsensuksessa painotetaan, että kehitys tarvitsee kaikkia toimijoita paikallisviranomaisista kansalaisyhteiskuntaan ja yksityissektoriin. Kaikki toimijat eivät kuitenkaan saa komission ehdotuksessa yhtä paljon huomiota. Kun yksityissektori esitellään jo johdantokappaleissa kehityksen tärkeänä kumppanina ja sen jälkeen systemaattisesti kaikissa osioissa, mainitaan kansalaisjärjestöt ensimmäisen kerran vasta viidennessä luvussa.
Komissio näkee kansalaisjärjestöjen roolin rajatusti kehitysyhteistyön toteuttajina ja vahtikoirina. Kansalaisyhteiskunnalla on kuitenkin huomattavasti laajempi merkitys yhteiskunnassa. Konsensuksessa tulisi siksi tunnustaa kansalaisjärjestöjen rooli demokraattisen yhteiskunnan keskeisenä pilarina, oikeusvaltioperiaatteen edistäjänä, tilivelvollisuuden ja läpinäkyvyyden vahvistajana, kansalaisyhteiskunnan tilan puolustajana sekä kansalaisten osallistumisen mahdollistajana. Kansalaisjärjestöillä on keskeinen osa Agenda 2030:n toimeenpanossa, seurannassa ja arvioinnissa.
Kehityskomissaari Neven Mimica on ehdottanut, että kansalaisyhteiskunta ja yksityissektori voisivat allekirjoittaa uuden konsensuksen yhdessä jäsenmaiden, komission ja Euroopan parlamentin kanssa. Kansalaisjärjestöt eivät voi hyväksyä konsensusta, jossa eri toimijoiden roolit ja arvostus ovat näin suuressa epätasapainossa.
2. Uusi muuttoliikettä koskeva narratiivi
Muuttoliike ja turvallisuus saavat komission ehdotuksessa huomattavasti huomiota. On positiivista, että komissio tunnustaa muuttoliikkeen myönteisen vaikutuksen kehitykseen Agenda 2030:n mukaisesti. Tilanneanalyysi ja lääkkeet ovat kuitenkin hukassa. Tiedonannossa maalaillaan uhkakuvaa, jossa siirtolaisten ihmisoikeudet eivät toteudu eikä heillä ole pääsyä peruspalveluihin. Tämä ei kuitenkaan ole uhkakuva vaan todellisuutta, kuten Pakolaisavun Kaisa Väkiparta totesi syysseminaarissamme marraskuun lopussa.
Tiedonannossa kerrotaan myös, että EU aikoo puuttua muuttoliikkeeseen kehitysyhteistyöllä ja vivuttamalla yksityisiä investointeja vaurauden ja työpaikkojen lisäämiseksi. Tämä perustuu osittain virheelliseen analyysiin. Kaikista köyhimmät ovat harvoin niitä, jotka lähtevät liikkeelle. Tulotason parantaminen saattaa siis itse asiassa helpottaa ihmisten liikkeelle lähtöä. Olisikin tärkeää luopua narratiivista, jossa muuttoliike nähdään ensisijaisesti ongelmana, ja keskittyä ennen kaikkea ihmisoikeuksien turvaamiseen ja pakotetun siirtolaisuuden juurisyihin kuten demokratiavajeeseen ja epävakauteen puuttumiseen.
3. Globaalikasvatuksen, kehitysviestinnän ja aktiivisen kansalaisuuden lisääminen
On käsittämätöntä, ettei komission ehdotuksessa mainita sanallakaan globaalikasvatusta tai kehitysviestintää. Ei, vaikka Euroopan asenneilmapiiri on kiristymässä, nationalistiset virtaukset nostavat päätään, ja ihmisoikeusloukkauksiin ei suhtauduta samalla vakavuudella kuin ennen. Edellisessä konsensuksessa globaalikasvatus mainittiin, ja vuosi 2015 omistettiin aiheelle kehitysyhteistyön eurooppalaisen teemavuoden puitteissa.
Globaalin kansalaiskasvatuksen tukeminen on tärkeää myös Agenda 2030:n universaalin luonteen vuoksi. Kestävän kehityksen tavoitteita ei yksinkertaisesti saavuteta ilman aktiivista kansalaisuutta ja siksi globaali kansalaiskasvatus on sisällytetty kestävän kehityksen tavoitteeseen 4.7.
4. Politiikkojen asettaminen järjestykseen
Konsensuksen toisen luvun tarkoituksena on kertoa, miten EU eri politiikoillaan vastaa globaaleihin kehityshaasteisiin. Ensin viitataan tuoreeseen Agenda 2030 -tiedonantoon. Sen jälkeen mainitaan ulkosuhteissa toteutusta ohjaava kesäkuussa julkistettu EU:n globaalistrategia. Viimeisenä tulee konsensus, joka koskee nimenomaan kehityspolitiikkaa.
Nyt julkaistu Agenda 2030 -tiedonanto ei kuitenkaan todellakaan vastaa laaja-alaista strategiaa tai suunnitelmaa kestävän kehityksen toteuttamisesta EU:n eri politiikoissa, vaan on ainoastaan kartoitus meneillään olevista toimista.
Konsensuksessa on sitouduttava EU:n kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen strategian laatimiseen Agenda 2030:n toteuttamiseksi. Tässä strategiassa tulee tunnistaa, kuinka EU:n eri politiikat vaikuttavat kestävän kehityksen edellytyksiin globaalisti, ja erityisesti kehitysmaissa – on kyse sitten ilmasto-, energia-, ympäristö-, maatalous- ja veropolitiikoissa tai yritysvastuukysymyksistä.
Haluamme nähdä vahvemman kirjauksen Agenda 2030:n toimeenpanosta ja kestävää kehitystä tukevasta politiikkajohdonmukaisuudesta tässä tärkeässä, toisessa luvussa. Nyt politiikkajohdonmukaisuus mainitaan komission ehdotuksen lopussa ikään kuin teknisenä yksityiskohtana. Politiikkajohdonmukaisuus on kuitenkin poliittinen kysymys, minkä takia se tulee tuoda vahvasti jo alussa esiin.
—
Suuri kysymysmerkki on myös komission ehdotuksen uskottavuus. Ehdotus kun tuntuu monin osin olevan hyvin eri linjassa komission viime aikaisten konkreettisten toimien kanssa. Esimerkiksi muuttoliikkeen osalla kirjaukset eivät vastaa kesällä lanseerattuja uusia kumppanuussopimuksia. Vastaavasti puheet politiikkajohdonmukaisuudesta tuntuvat ontoilta, kun samana päivänä julkaistu komission tiedonanto EU:n toimista Agenda 2030:n toteuttamiseksi ei tunnista kehitysyhteistyötä lukuun ottamatta aidosti yhtään politiikkaa, jota EU olisi valmis korjaamaan kestävän kehityksen tukemiseksi Euroopan ulkopuolella.