Varhaisimmat muistikuvani kehitysyhteistyöstä perustuvat televisiossa esitettyihin tarinoihin apumme tuloksista yksittäisten ihmisten elämässä. Televisioruudulla julkkikset vierailivat afrikkalaisissa kylissä ja haastattelivat iloisia koululaisia ja kiitollisia rokotuksen saaneen vauvan vanhempia, lahjoituspuhelimet pirisivät ja musiikki soi.
Tätä muistikuvaa vasten on perin kummallista joutua kerta toisensa jälkeen kuulemaan, kuinka kehitysyhteistyöleikkaukset johtuvat siitä, ettei ihmisille ole kerrottu avun tuloksista, sillä eihän se nyt ihan näin mene.
***
Älkää ymmärtäkö minua väärin, tarinoilla on tärkeä paikkansa, ja ne tekevät ja ovat tehneet jo pitkään minuunkin vaikutuksen. Ne herättävät tunteita ja ymmärryksen globaalin solidaarisuuden tärkeydestä.
Tarinoiden rinnalla on kuitenkin syytä tarkastella isompaa kuvaa: mitkä rakenteet ovat johtaneet köyhyyteen, ja millä muutoksilla eriarvoisuutta voitaisiin vähentää kokonaisvaltaisemmin.
Niin, ja tähänkin me kaikki voimme vaikuttaa: äänestämällä, kulutusvalinnoilla, käymällä julkista keskustelua, kasvattamalla.
***
On pohdittu, olisiko viime vuoden kehitysyhteistyöleikkaukset voitu estää paremmalla viestinnällä. Pidän tätä hieman naiivina ajatuskulkuna. Ei kyse ole siitä, etteivätkö perussuomalaisten äänestäjät, joille lupaus leikkauksista heitettiin vaalien alla, tietäisi maailman köyhyydestä.
Kyse on paljon monimutkaisemmista kuvioista: globaalista arvomaailman muutoksesta, jossa on siirrytty yhteisvastuusta yksilön oman vastuun korostamiseen, nationalismin noususta, terrorismin pelosta, talouden laskusuhdanteesta ja niin edelleen.
***
Leikkauksilla oli toki vaikutusta: ne pistivät katsomaan peiliin ja ymmärtämään, ettei mikään saavutettu ole pysyvää, vaan sen eteen on tehtävä jatkuvasti työtä.
Emme ole ainoita, jotka ovat joutuneet tämän saman kysymyksen äärelle: koulutusta, tasa-arvoa ja puhdasta ympäristöä on pitkään pidetty suomalaiselle yhteiskunnalle itsestäänselvinä ominaisuuksina, jotka kuitenkin ovat kaikki nyt uhattuina.
Kysymys kuuluukin nyt, taivummeko hyväntekeväisyysyhteiskunnan vaateisiin, yksinkertaistamaan ja vetoamaan tunteisiin, näkemättä samalla isompaa kuvaa, johon vaikuttaa.
***
”Löysää kapitalismikritiikkiä”, arvosteli Ajatuspaja Liberan Heikki Pursiainen viestintäämme Kepan kehityspoliittisessa päivässä.
Pistetään kritiikki korvan taakse, mutta ei siten, että unohtaisimme rakenteet, vaan siten, että perustelisimme entistä paremmin muutostarpeet – mieluiten yhteistyössä koko kansalaisyhteiskuntakentän kanssa.
CMI:n Tuija Talvitie varoitti meitä samaisessa tilaisuudessa olemasta liian sinisilmäisiä. Olen samaa mieltä, mutta seuraavasti: on naiivia kuvitella, että jos äänestäjät vain olisivat tienneet maailman hädästä, olisi kaikki mennyt toisin.
Realismia on kaivaa esille ne syyt, jotka ovat johtaneet totuudenjälkeiseen aikaan ja pyrkiä yhteisvoimin vaikuttamaan niihin.