Jos katsoo tilastoja, ei kansalaisyhteiskunnalla mitään hätää ole. Suomalaiset osallistuvat yhteiseen tekemiseen yhä enemmän: joka kolmas tekee vapaaehtoistyötä ja puolet siitä tehdään jonkin yhteisön tai järjestön kautta. Uusia kansalaistoiminnan muotoja keksitään koko ajan.
Siivouspäivä, Ravintolapäivä, Suomi Says Welcome tai Tahdon-kampanja ovat massiivisia osoituksia siitä, miten spontaanisti järjestäytyvä kansalaisyhteiskunta toimii ja miten ketterästi keksitään uusia tavallisia suomalaisia kiinnostavia toimintatapoja.
Samaan aikaan monet perinteiset kansalaisjärjestöt ovat talousvaikeuksissa ja monien arvostettua työtä tekevien järjestöjen toiminta on loppumassa. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
***
Aihetta pohdittiin Kepan järjestämässä Kansalaisyhteiskunnan tila ja mahdollisuudet muutoksessa -keskustelutilaisuudessa viime torstaina. Keskustelun pontimena oli se tosiasia, että eri puolilla maailmaa kansalaisyhteiskuntaa hiljennetään ja demokratia heikkenee. Kun katsoo kansalaisten toimintatilaa kuvaavaa maailmankarttaa, sitä hallitsevat tulipalon värisävyt.
Vihreitä, eli avoimia yhteiskuntia, joissa ihmisten järjestäymis- ja ilmaisunvapaus toimivat ja valtio sietää kansalaisten kritiikkiä on järjestöjen yhteistyöverkoston CIVICUSin seurantatiedon mukaan vain yhdeksän − ja Suomi on yksi niistä.
Kehitysyhteistyön kattojärjestönä Kepan jäsenillä on toimintaa ympäri maailmaa ja trendit vaikuttavat Kepan jäsenjärjestöjen toimintaan vahvasti. Myös Suomessa nimenomaan kehitysjärjestöjen työ on vaikeutunut, kun viime vuonna niiden toimintaan tehtiin historiallisen suuret leikkaukset. Lisäksi esimerkiksi ihmisoikeus- ja rauhantyön tukeminen julkisista varoista on vaarassa loppua kokonaan.
***
Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila nosti keskustelualustajana esiin kolme suurta muutosta, jotka ovat muokanneet järjestökenttää viime vuosina: projektointi tai hankkeistuminen, ammattimaistuminen ja jatkuva näkyvyyspaine. Niiden vaikutukset järjestöjen tekemiselle ovat olleet monensuuntaisia. Erityisesti projektointia ja kaiken yhteiskunnallisen tekemisen näkyvyyspaineen vaikutuksia järjestöjen tekemiselle hän pitää ongelmallisina.
”Yhteiskunnallinen muutos, tai vaikka ihmisoikeuksien edistäminen, on viidenkymmenen vuoden kehityskulku eikä mitenkään mahdu muutaman vuoden projektisykliin”, Mattila sanoi.
Ammattimaistuminen on toisaalta hyvä asia ja asiantuntemus parantaa työn laatua, mutta työpaikoista saattaa tulla myös itseisarvoinen asia, joiden säilyttämisen takia voidaan pahimmillaan irtautua hiljalleen järjestön tarkoituksesta ja syystä, jonka vuoksi järjestö on perustettu.
Jatkuva näkymisen ja esilläolon paine saattaa puolestaan johtaa järjestöjen eettisten toimintatapojen venymiseen, kun järjestön markkinoinnissa ja varainkeruussa käytetään esimerkiksi räikeästi hyväksi hädänalaisia ihmisiä.
***
Kepan asiantuntija Auli Starck näki perinteisten järjestöjen ahdistuksen yhdeksi suureksi aiheuttajaksi rahan.
”Taloudellisesti vaikeina aikoina rahan merkitys korostuu: sille halutaan kiihkeästi tuoda vastinetta. Järjestöt kohtaavat teknokraattisen lähestymistavan tehtyyn työhön, ja siinä tärkeintä on laskettavat tulokset. Järjestöt nähdään yhä enemmän yrityksinä, joiden pitää tuottaa tulosta.”
Vapaamuotoisen kansalaisyhteiskunnan toiminnan kasvun Kaari Mattila näki erittäin positiivisena.
”On hyvä asia, että ei-järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta haastaa perinteiset kansalaisjärjestöt − ja sosiaalinen media nopeana viestimenä on luonut tähän mahdollisuuden.”
Vapaan kansalaistoiminnan valtti onkin nopeus: tempauksia voidaan järjestää ketterästi reaktiona mieltäkuohuttaviin asioihin tai jonkin tietyn asian ajamiseen − ja joskus ei tarvita mitään muuta kuin hyvä idea ja joukko kokkaustaitoisia suomalaisia, kuten Ravintolapäivässä.
Kaikkeen toimintaan ei tarvita ry-tunnusta, luottamusjohtoa, toimintasuunnitelmaa ja rahaa. Mutta usein kuitenkin tarvitaan. Pitkäjänteinen, osallistava ja asiantunteva työ jonkin asian puolesta ei useinkaan ole mahdollista ilman jonkinlaisia toimintarakenteita.
***
Suomessa onneksi myös valtio pitää kansalaisjärjestöjen toimintaa tukemisen arvoisena. Yhteiskunnallista hyötyä tuottavien järjestöjen tukeminen valtion budjetista on ollut hieno pohjoismaisen yhteiskunnan erityispiirre, ja sen on katsottu vahvistavan suomalaista yhteiskuntaa.
Kriittinen järjestökenttä, ihmisten laajamittainen osallistuminen ja päättäjien vastuu suoraan kansalaiselle ovat olleet osa meidän menestystarinaamme ja nousua köyhästä maatalousvaltiosta maailman korkeimman elintason maaksi. Aktiivisen kansalaisyhteiskunnan ansiosta meillä luottamus ihmisten välillä on syvä, verot maksetaan ja yhteiskunta on vakaa.
Paras merkki elävästä kansalaisyhteiskunnasta on suomalaisten ahkera osallistuminen yhteisten asioiden hoitamiseen ja globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Sille pitää tulevaisuudessakin taata hyvät edellytykset.