Kyseessä oli viime tiistain Ääni työttömälle -tapahtuma Narinkkatorilla, jolle Kepa myös osallistui. Tapahtuma oli osa Ääni työttömälle -kampanjaa, joka haluaa antaa kasvot työttömyydelle. SAK on mukana kampanjassa, jolla halutaan herätellä poliittisia päättäjiä kuuntelemaan työttömiä. Tapahtuman muina järjestäjinä olivat Tatsi eli Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry sekä Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö TVY ry. Paikalla oli parisensataa ihmistä, hajallaan omissa ryhmissään seisoen tai aukion kivetyksellä istuen. Aukion läpi virtasi auringonpaisteessa Kampin liikekeskukseen meneviä tai tulevia ihmisiä, välillä seisahtuen ihmettelemään tapahtumaa. Japanilainen turistikin oli ilmeisen kiinnostunut: ”Why are all these people here? Aah – they are unemployed”… Silmiinpistävää oli se, että liki kaikilla eduskuntapuolueilla oli oma kojunsa parinkymmenen muun lisäksi. Työttömyys on totisesti aihe, josta puolueiden on käytännössä mahdoton pysyä edes käsivarren matkaa kauempana. Kaikkein suosituin koju tarjosi kuitenkin soppaa: sen pitkä jono kertoi koruttomalla tavallaan siitä, mitä työttömyys niin monelle meistä merkitsee.Keskustelulavalle marssitettiin kansanedustajia pareittain: hallitus vastaan oppositio. Ehdin paikalle kuulemaan kokoomuksen Juhana Vartiaisen ja vasemmistoliiton Silvia Modigin kiivaan väittelyn: tunnelma oli kuin herätyskokouksessa. Sitten RKP vastaan vihreät ja kristillisdemokraatit vastaan perussuomalaiset. Silmiinpistävää oli, ettei kenelläkään kansanedustajista tuntunut olevaan selvää ajatusta lääkkeistä, joilla työttömyyteen voitaisiin puuttua. Adlercreutz RKP:stä pohti, josko työntekijöiden palkkaamista pitäisi helpottaa, KD:n Laukkanen ahdisteli perussuomalaisten Saarikangasta vaalilupausten pettämisestä ja Saarikangas vuorostaan totesi, että perussuomalaisten olisi pitänyt saada vieläkin suurempi vaalivoitto, jotta sitä oikeaa politiikkaa olisi voitu ajaa. Soppajono luikerteli hitaasti taustalla eteenpäin, kuin uhmaten lavaohjelmalla seisovia valtakunnan mahtimiehiä.Miksi Kepa oli Narikkatorilla – eikö kehitysmaiden köyhissä ole sille jo yllin kyllin tekemistä? Olemme viimeisen puolen vuoden aikana kyhänneet kokoon laajempaa kansalaisliikkeiden vaikuttajajoukkoa vastaamaan niihin haasteisiin, joita YK:n uusi kehitysohjelma, Agenda 2030 tuo mukanaan. Kaikki ohjelman hyväksyneet maat ovat sitoutuneet ponnistelemaan kaikkien 17 tavoitteen saavuttamiseksi.Eriarvoisuus ja köyhyys on todellisuutta niin Suomessa kuin Tansaniassa. Vääristyneet valtarakenteet ja epäreilut pelisäännöt aiheuttavat eriarvoisuutta ja köyhyyttä kaikkialla. Penäämme yhdessä muun muassa sellaisten kattojärjestöjen kuin SOSTE, Allianssi ja Valo kanssa Suomea kantamaan vastuunsa niin kehitysmaissa kuin Suomessa. Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa yhteisrintamaa ja solidaarisuutta, joka taistelee ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta kaikkialla, raja-aidoista piittaamatta. Viime tiistai Narikkatorilla on yksi sellainen hetki osoittaa, että me kansalaisliikkeet olemme samalla asialla riippumatta siitä, miten toimintamme painopisteet ja osaaminen eroavatkin!Toritapahtuma oli osa Agenda2030 -keskustelutilaisuuksien sarjaa.
Soppaa ja solidaarisuutta Narinkkatorilla
”Hei, se on nyt niin, että tää köyhyys ja työttömyys on vaan meidän osa, ei muuta”. Nuorehko mies oluttölkki toisessa kädessä sai puheenvuoron kesken politiikkojen väittelyä lavalla. Tällainen oli yhden työttömän ääni ja se pysäytti. Kaikessa rehellisyydessään siinä paljastuu työttömyyden myötä tuleva pohjaton osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemus: mitään ei ole tehtävissä ja kukaan ei voi tälle tilanteelle yhtikäs mitään. Ajattelin, että tiputan Agenda 2030 -ohjelmaa koskevasta puheenvuorostani pois kohdan, jossa puhutaan vastuullisesta kuluttamisesta.
Teksti: Timo Lappalainen Kuva: Anna-Stiina Lundqvist/Kepa