Suomi paisuttelee ilmastorahoitustaan

Suomi on ilmoittanut ohjaavansa seuraavan neljän vuoden aikana ”merkittävän osan” kehitysyhteistyön pääoma- ja lainamuotoisesta rahoituksesta ilmastotyöhön. Summa kuulostaa vakuuttavalta: 130 miljoonaa euroa vuodessa eli yhteensä noin puoli miljardia euroa. Se mainitaan myös YK:n ilmastosopimus UNFCCC:n listauksessa eri maiden viimeaikaisista rahoituslupauksista.Totta on  kuitenkin vain toinen puoli. Kyse on samasta 130 miljoonasta, jonka hallitus päätti siirtää kehitysyhteistyömäärärahoista valtionyhtiö Finnfundin pääomittamiseen. Hallitus leikkasi kertaheitolla syksyn budjettiriihessä varsinaisesta kehitysyhteistyöstä noin 43 prosenttia tulevan vuoden alusta lukien. Myös päästöhuutokauppatulot päätettiin ohjata kehitys- ja ilmastorahoituksen sijasta jatkossa teollisuuden pussiin.Leikkaukset eivät kuitenkaan koskeneet kaikkia: samaan aikaan kun kansalaisjärjestöiltä leikattiin 49 miljoonaa euroa, kehitysyhteistyövaroilla toimivan Finnfundin pääoman korotukseen ja muihin finanssisijoituksiin annettiin 130 miljoonaa euroa.Hallitus perusteli kehitysjärjestöille suunnattujen kehitysyhteistyövarojen leikkauksia ja Finnfundin saamaa lisärahoitusta muun muassa sillä, että näin voidaan tukea kehitysyhteistyötä lisäämättä valtion velkaantumista.Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla Tilastokeskuksen päätöksestä, että valtion Finnfundille kanavoimaa rahaa ei voida tulkita sijoitukseksi, vaan se lasketaan julkiseksi menoksi.Suomi yrittää siis ajaa kaksilla rattailla: samalla rahalla perusteltiin kehitysyhteistyövarojen leikkauksia, ja nyt sitä ollaan vielä tuplabuukkaamassa ilmastorahoitusvelvoitteen kattamiseen. Vihreä Lanka uutisoi asiasta tiistaina: Suomi puhuu suuria, mutta pitää kukkaronnyörit kireällä.Samaan aikaan varoja yritetään vielä tilastokikkailla finanssisijoitukseksi vastoin tilastoviranomaisten linjausta. Ulkoministeriö on nimittäin ilmoittanut etsivänsä jonkun muun keinon finanssisijoituksen kriteerien täyttämiseksi. Yhtenä vaihtoehtona on käyttää investointirahastoja, joita Finnfund hoitaisi.Vähän kuin yrittäisi syödä ja säästää kakun, ja sitten vielä myydä sen.***Rikkaat maat sitoutuivat vuonna 2009 Kööpenhaminassa nostamaan ilmastorahoituksen sadan miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä. Keskeinen periaate on, että rahoituksen tulee olla ”uutta ja lisäistä” (engl, ”new and additional”). Köyhyyden vähentämiseen tarkoitettujen kehitysyhteistyömäärärahojen uudelleen nimeäminen ilmastorahoitukseksi ei kuitenkaan lisää käytettävissä olevan rahan määrää, vaikka kuinka venkoilisi.Suomen edellinen hallitus linjasi, että kehitysyhteistyövaroja voidaan laskea uudeksi ja lisäiseksi ilmastorahaksi, koska kehitysavun kokonaissumma kasvoi muun muassa päästökauppatulojen ansiosta. Nyt kun kokonaismäärä rajujen leikkausten myötä pienenee, ei tämäkään argumentti enää päde.***On huolestuttavaa, että Suomi aikoo tukeutua ilmastorahoituksessa suurelta osin laina- ja investointirahaan, sillä ne harvoin kohdentuvat sopeutumiseen. Tavoitteena kun pitäisi olla, että puolet ilmastorahoituksesta suunnataan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen ja puolet hillintään eli päästövähennystoimiin.Globaalisti ilmastorahoituksesta vain seitsemän prosenttia on mennyt sopeutumistoimiin. Sopeutumiseen tarvittavan ilmastorahoituksen suuruusluokka on muutenkin aliarvioitu. YK:n ympäristöohjelma UNEPin mukaan todellinen tarve voi olla jopa 4-5-kertainen arvioihin nähden. Sopeutumistarve ja päästövähennykset kulkevat käsi kädessä. Mikäli nykyisiä päästövähennystavoitteita ei kiristetä nopeasti, rahoitustarve räjähtää käsiin.Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Suomea kyvyttömyydestä uusiin avauksiin Pariisin ilmastoneuvotteluissa. Monet muut maat, esimerkiksi Ruotsi, ovat tuoneet pöytään uusia rahoituslupauksia, mutta Suomi on vain kierrättänyt vanhoja sitoumuksiaan.Monille köyhille ja ilmastonmuutoksen vaikutuksille haavoittuville maille kyse on eloonjäämistaistelusta. Merenpinnan nousu uhkaa rannikkoseutuja ja pieniä saarivaltioita, kuivuus ja tulvat tuhoavat viljasatoja, äärimmäiset sääilmiöt aiheuttavat tuhoja ja ajavat ihmisiä pois kodeistaan. Tällaisiin katastrofeihin sopeutuminen on välttämätöntä, mutta harvoin tuottoisaa bisnestä. Siksi ilmastorahoitukseen tarvitaan myös aitoa tukea. ”Lukujen takana on todellisia ihmisiä, ihmishenkiä”, muistutti filippiiniläinen asiantuntija Raymund E. Liboro Germanwatchin ilmastoriskiraportin julkistamisen yhteydessä.Tiedote: Valtiovarainvaliokunnan mietintö jättää kehitysyhteistyöjärjestöt pulaan