Globaalipolitiikan huippuvuosi alkoi jo!

”Kestävä kehitys alkaa Sendaista”, korosti YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon maailmankonferenssin avauspuheessaan. Niinpä. Miten voisimme kasvavien ja monimutkaistuvien riskien maailmassa kuvitellakaan tukevamme tai hallitsevamme kehitystä, jos katastrofiriskejä ei pohdita? Luonnonuhkiin ja muihin kriiseihin varautuminen ja nopeat toimintavalmiudet katastrofien tapahtuessa ovat toki tärkeitä, mutta eivät enää riitä.Sendaissa suuntaviivat saatiin onneksi rutistettua kokoon, ihan loppumetreillä, mutta helppoa neuvotteluvuotta ei selvästikään ole näkyvissä.***Sendai Framework for Disaster Risk Reduction 2015-2030 ohjaa nyt katastrofiriskien vähentämistä kaikkialla maailmassa. Ensisijaisina toteuttajina ovat valtiot, mutta kansalaisyhteiskunnan rooli nostetaan myös selkeästi esiin.Vaikka järjestöjen peräänkuuluttamaa vahvaa linkkiä Post 2015 -neuvotteluihin ei ollut vielä mahdollista saada paperille, mainittiin neuvottelut usein, ja kestävää kehitystä painotettiin vahvasti.  Suuntaviivojen tavoitteena on vähentää merkittävästi katastrofiriskejä sekä niiden taloudellisia, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.Maratonneuvotteluiden päätteeksi hyväksyttiin neljä yhteistä toimintaprioriteettia. Kaikki lähtee riskien ymmärtämisestä ja analysoinnista. Maat pääsivät myös kiitettävästi yhteisymmärrykseen seitsemästä globaalista tavoitteesta, joilla menestystä tullaan mittaamaan – varoitusjärjestelmistä kuolonuhreihin.***Sendain teksti oli monien kompromissien tulos. Kehitysmaat odotetusti vaativat lisää rahaa, kun taas kehittyneet maat puhuivat mieluummin tilivelvollisuudesta ja yhteisvastuusta. Kansalaisjärjestöt pettyivät siihen, miten monet alun perin kunnianhimoisemmat osuudet vesittyivät yökausien väännöissä.Esimerkiksi konflikti -sana sekä yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaate putosivat pois, ja hyvä hallinto mainitaan vain ohimennen. Järjestöt olisivat kaivanneet lopputulokseen konkreettisempia rahoitussitoumuksia, määrällisiä tavoitteita tai työkaluja valtioiden vastuuttamiseen. Ehkä vielä laadittavat indikaattorit tulevat selkeyttämään niitä.Järjestöt olisivat myös toivoneet vahvempaa roolia paikallisyhteisöille ja erityisesti niiden haavoittuvaisimmille jäsenille. Mutta Pelastakaa Lasten näkökulmasta varsin ilahduttavaa oli lopulliseen tekstiin mukaan päässyt: ”Lapset ja nuoret ovat muutosagentteja.”Lapset nähdään usein ainoastaan haavoittuvaisina ryhminä, jolloin unohdetaan, miten heidän ideoitaan, innostustaan ja energiaansa voi myös hyödyntää matkalla kohti kestävää kehitystä. Suomen lobbaama kouluturvallisuus sai myös hyvin tilaa niin keskusteluissa kuin loppudokumentissakin.***Itä-Japani loi erinomaiset puitteet katastrofien pohtimiselle. Juuri tuolla alueella neljä vuotta sitten lähes 20 000 ihmistä kuoli valtavassa tsunamissa, mikä tarjosi osallistujille hyviä toimintamalleja, oppeja ja koskettavia kokemuksia. Tuo maanjäristys ja tsunami nostettiin esiin lukemattomissa puheissa, mutta edelleen asukkaiden elämään vaikuttavaa ydinvoimalaonnettomuutta ei maininnut juuri kukaan.Myös juuri samaan aikaan tapahtunutta Vanuatun hirmumyrskyä pahoiteltiin puhujankorokkeella useasti. Valitettavasti vain ei tuo konkreettinen muistutuskaan ilmastonmuutoksen ja heikon hallinnon yhteisvaikutuksista innoittanut valtioita konkreettisempiin sitoumuksiin.  Vanuatun pääministeri vetosi voimakkaasti osallistujiin ”vahvan uuden katastrofiriskien vähentämisen viitekehyksen puolesta, joka voi auttaa meitä puuttumaan riskien aiheuttajiin, kuten ilmastonmuutokseen”. Vanuatun tuhot eivät todellakaan tulleet yllätyksenä.Neuvottelujen ulkopuolella toki sadoissa eri sessioissa käytiin mielenkiintoisia ja opettavaisia keskusteluja riskien vähentämisestä. Valtiot, tutkijat, järjestöt ja yksityisen sektorin toimijat jakoivat omia näkemyksiään tavoista, joilla katastrofiriskejä voidaan parhaiten ehkäistä; tieteestä taiteeseen, meteorologiasta mediaan. Kuitenkin myös noihin sessioihin taustalla jatkuvat neuvottelut tuntuivat vaikuttavan: kaikki kehuivat kilpaa omia toimintojaan ja onnistumisiaan, ja kriittinen dialogi jäi vähemmälle.Mielenkiintoista oli huomata, miten BRICS-maat saattoivat neuvotteluissa asettua samaan rintamaan kehitysmaiden kanssa: yhdenvertaisuus toistui puheissa, mutta etupäässä maiden välillä, kun taas maiden sisäisestä kasvavasta eriarvoisuudesta oltiin melko hiljaa. Monet nopeasti vaurastuneet Aasian maat ovat valinneet riskejä lisäävän kehitysmallin, ja odottavat nyt aina muita maita apuun katastrofien sattuessa. EU ja USA olivat sitä mieltä, että Rion periaatteet ovat vanhentuneita tai epärelevantteja. Yksittäisistä sanoista saatettiin debatoida tuntikausia. Jotkut maat jopa olettivat, että parin vuoden neuvottelujen tuloksena syntynyt asiakirja voidaan kokonaan avata keskusteluille – kolme päivää ennen deadlinea!***Mutta alun perin siis kuvittelimme, että nämä olisivat ne ”helpot” globaalipolitiikan huippuvuoden neuvottelut. Australian edustaja itse asiassa pyysi kansalaisjärjestöedustajaa lähtemään neuvottelusalista, koska ”it is unhelpful for you to be here”.Tuskin se heitä itseään häiritsi, mutta monien muiden maiden on yhä vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä järjestöjen läsnäolo virallisissa neuvotteluissa. Suomessa yhteistyö valtion ja järjestöjen välillä on niin luontevaa (itse pääsin mukaan viralliseen valtuuskuntaan), että helposti unohdamme, miten vahvoja epäluuloja muilla voi olla.Tiukka ja rankka neuvotteluvuosi on siis luvassa: realismia, resilienssiä ja rakentavaa keskustelua tullaan tarvitsemaan. Mutta ainakin yksi soppari on jo hyväksytty – siihen kannattaa siis perehtyä!Kirjoittaja on Pelastakaa Lasten neuvonantaja. Lisää neuvotteluista ja Suomen roolista niissä voi lukea ulkoministeriön verkkosivuilta.Kiinnostaako globaalipolitiikan huippuvuosi? Lue Post 2015 -työn etenemisestä ja ajankohtaisista vaikuttamismahdollisuuksista: kepa.fi/post2015***Jäsenblogissa julkaistaan Kepan jäsenjärjestöjen tuottamia tekstejä, joissa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.