Paperiton on näkymätön

K ivijalan ovi aukeaa. Nainen ja mies astuvat kynnyksen yli. Heidän kasvonsa ovat sateisen viiman veistämät. He ovat täällä, mutta eivät näy  paperilla.Askelmat vievät eteiseen, joka jakaa tilan kahteen: vasemmalla on odotushuoneena toimiva oleskelutila ja asianajan vastaanotto, oikealla kaksi lääkärinhuonetta. Edessä on taulu, johon kirjataan kävijöiden sukupuoli, alkuperämaa ja ikä. Taulun määreet on ilmaistu kuvin, sillä suurin osa täällä käyvistä asiakkaista ei osaa lukea. Olemme Global Clinicillä, paperittomien klinikalla.”Tämä on kehitysmaalääketiedettä Helsingin keskustassa”, Pekka Tuomola toteaa. Pitkä mies haroo mustanharmaata sänkeään.Tuomola on viettänyt viimeisten kolmen vuoden tiistai-illat helsinkiläistalon kivijalkaan perustetulla, vapaaehtoisvoimin toimivalla klinikalla. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja vastaa Helsingin Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveystyön palveluista.Vapaaehtoisten valmistautuessa iltaan Tuomola summaa klinikan tarkoituksen: ”Tarjota apua niille, jotka eivät muuten apua saa.”Tie SuomeenNuori mies on tullut klinikalle hakemaan hoitoa astmaansa. Hän on täällä, koska hänellä ei ole virallista oleskelulupaa Suomessa. Hänkin on paperiton.Ajmal Marikkar saapui Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 2008. Hän lähti kotimaastaan vuonna 2005 menetettyään suurimman osan perheestään Aasiaa koetelleessa tsunamissa. Lähtöön vaikutti myös maata lähes 30 vuotta repinyt sisällissota.”Kun todistaa omien vanhempiensa ja perheenjäsentensä kuoleman, saa rohkeuden kysyä itseltään, valitsenko tämän vai valitsenko elämän. Valitsin elämän.”Marikkar sai opiskelupaikan Etelä-Euroopasta. Kolmen vuoden kuluttua matka jatkui opiskelemaan Keski-Suomeen. Miehen tavoite oli valmistua tradenomiksi ja aloittaa elämä vakaalta pohjalta.Hänellä oli opiskelijan oleskelulupa, joka sallii sivutoimisen työnteon. Töitä opintojen rinnalle ei kuitenkaan pieneltä paikkakunnalta löytynyt, joten Marikkar päätyi Helsinkiin. Opinnot jäivät, mutta töitä löytyi ravintola-alalta.Seuraavana vuonna hänelle ei enää myönnetty opiskelijan oleskelulupaa. Syinä olivat suorittamattomat opinnot ja puuttuva varallisuus. Työnantajan vakuutuksista huolimatta oleskelulupaa työn perusteella ei myöskään myönnetty.”Hakemukseni hylättiin, koska ei ole syytä, miksi juuri minun olisi pitänyt saada työ. Työhön voitiin hyvin palkata myös suomalainen”, Marikkar kertoo.Vaikka työvoimaviraston toteamus on totta, Marikkarin mielestä ulkomaalaista työntekijää voi korvata paikallisella, sillä suomalainen vaatii lain oikeuttamia taukoja, työaikoja ja palkkaa. Tähän ei maahanmuuttajalla, saatikka paperittomalla maahanmuuttajalla, ole varaa.”Työtäni tekee edelleen ulkomaalainen työntekijä, se vain en ole minä.”Unelmana elämä vailla häpeääMarikkar valitti kielteisestä oleskelulupapäätöksestä. Valitus hylättiin, jonka jälkeen Marikkar anoi turvapaikkaa Suomesta. Sekin päätös oli kielteinen ja Marikkarin olisi pitänyt poistua maasta. Hän ei kuitenkaan lähtenyt, vaan jäi Suomeen ilman oleskeluun oikeuttavia asiakirjoja.Kun elämä Suomessa kävi vaikeaksi, Marikkar suuntasi Ruotsin kautta Norjaan. Suomeen hän palasi jälleen vuonna 2012. Uusi oleskelulupahakemus on jo käsittelyssä, ja vastauksesta odotetaan myönteistä muuttuneen elämäntilanteen myötä. Marikkarilla on puolivuotias poika suomalaisen naisen kanssa.”Minulta on mahdollista evätä oikeus Suomessa asumiseen, mutta lapseltani ei voi evätä oikeutta isäänsä.”Vuodet ovat olleet raskaita ja ongelmat ovat poikineet uusia ongelmia.”Kaikista vaikeinta on ollut häpeä”, Marikkar painottaa. ”Tässä maassa ei voi työskennellä laillisesti ilman oleskelulupaa, ja ilman työtä en voi elättää perhettäni.”Marikkarin tarina ei ole poikkeava kertomus paperittomuudesta. Paperittomuuteen ajaudutaan niin tietoisesti kuin tahtomatta. Yleisimmät syyt ovat kielteinen turvapaikkapäätös tai epäonnistunut perheen yhdistäminen.Kielteisen päätöksen saanut henkilö saattaa kokea paperittomuuden kotiinpaluuta paremmaksi vaihtoehdoksi. Suomessa asuvien paperittomien virallista määrää on vaikea tietää, sillä ammattilaistenkin arviot vaihtelevat.Oireen hoitoaHelsingin sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi vuoden 2013 lopussa päätöksen, jonka mukaan kaupungin on tarjottava perusterveydenhuolto paperittomille alle 18-vuotiaille sekä raskaana oleville naisille. Lakimuutoksesta huolimatta Global Clinicin ovi käy tiuhaan. Klinikka on perustamisensa jälkeen palvellut yli 500 potilasta. Potilasmäärät ovat nousseet vuodenvaihteen jälkeen entisestään.Noin 60–70 prosenttia klinikan potilaista on Bulgarian ja Romanian romaneita. Romanit eivät lähtökohtaisesti ole paperittomia vaan EU-kansalaisia. Romaneilla ei kuitenkaan ole eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joka oikeuttaisi saamaan lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa samoin ehdoin kuin maan omat kansalaiset. Siksi he käyvät paperittomien klinikalla.”Tavallinen potilas on noin neljäkymmentävuotias mies, joka kärsii tuki- ja liikuntaelinvaivoista”, klinikalla vapaaehtoisena työskentelevä lääkäri Mikko Hakala kertoo.”Monet tapauksista ovat sellaisia, että lääkärin on mahdollista antaa vain myötätuntoa”, Hakala toteaa.Oireiden hoito ei poista ongelmaa.Säälin politiikka”Rahastahan tässä on kyse”, Tuomola toteaa.Viikkoa ennen sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä uutisoitiin paperittomien terveydenhuollon kustannusarvion nousevan viiteen miljoonaan euroon. Paperittomia on kuitenkin jo vuosia hoidettu lahjoitusvaroin, yhtenä iltana viikossa.Rahan rinnalla kysymys on syvästi eettinen.”On eettisesti väärin jättää hoitamatta ihmisiä, jotka ovat hoidon tarpeessa”, Tuomola summaa. ”Hyvinvointivaltio ei perustu siihen, että ihminen tarvitsee sääliä. Ei paperittomienkaan terveydenhuolto voi perustua sääliin”, Hakala jatkaa.Kello lähenee iltaseitsemää ja kadulla vihmoo sade. Klinikan ovet lukitaan tasalta ja hoitoihin palataan seuraavalla viikolla. Siihen saakka on odotettava.Ajmal Marikkarin nimi on muutettu.