Käynnistimme lokakuussa järjestöporukalla Veroparatiisimatkat-kampanjan, jonka tavoitteena on saada aikaan sääntö, joka velvoittaisi yrityksiä raportoimaan tilinpäätöstietonsa maakohtaisesti jokaisesta toimintamaastaan. Ensiaskeleena vaadimme Suomea ajamaan asiaa aktiivisesti EU:ssa, toissijaisesti toimimaan yksin ja asettamaan tarvittavat avoimuussäännöt suomalaisille monikansallisesti toimiville yrityksille.
Maakohtaisella kirjanpidolla saataisiin tietoa siitä, missä ja miten paljon suuryritykset maksavat veroa, oli se sitten Suomessa, Sambiassa tai Neitsytsaarilla. Tämä olisi tärkeä askel yritysten verovälttelyn kitkemiseksi.
Olemme lokakuusta lähtien keränneet yli viisisataa vetoomusta kansalaisilta, jotka ovat vaatineet näitä toimia talouspoliittiselta ministerivaliokunnalta, järjestäneet lukuisia tempauksia ja seminaarin. Julkaisemamme gallupin mukaan 90 % suomalaisista kannattaa maakohtaista raportointia.
Olemme myös seuranneet tiiviisti syksyn ajan direktiiviä koskevia neuvotteluja. Lopputulos on masentava.
EU-maiden keskuudessa on ollut paljon vastustusta maakohtaista raportointia kohtaan. Erityisesti veroparatiisina tunnettu Iso-Britannia ja Saksa ovat haranneet vastaan ja vaatineet asian poistamista agendalta.
Olemme silti vaatineet Suomea tukemaan säännön nopeaa aikaansaamista. Tämän kannan puolustajana Ranska on ollut kutakuinkin yksin.
Tulokseksi saimme lasillisen haaleaa vettä. Suomi asettui tukemaan kantaa, jonka mukaan maakohtaisesta raportoinnista voidaan neuvotella seuraavan kerran kesällä 2018.
Siis kesällä 2018.
Suomen kanta valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriössä ja lähetettiin eduskunnan käsittelyyn viime viikolla. Tällä viikolla talousvaliokunta päätti yllättäen käsitellä asian pikaisesti kuulematta yhtäkään asiantuntijaa, sidosryhmää tai käymättä asiasta mitään keskustelua.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että hallitusohjelmassaan Suomi sitoutuu ”edistämään ylikansallisten yritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista.”
Entä mitä sille alussa mainitulle yhteiskuntavastuuraportoinnille sitten kävikään?
Neuvoston kanta on, että suuryritykset saavat raportoida yhteiskuntavastuustaan sosiaali- ja ympäristökysymyksissä minkä tahansa kansallisen, eurooppalaisen tai kansainvälisen standardin mukaisesti. Tietojen oikeutta ei tarvitse varmentaa millään tavalla. Raportti julkaistaan vuosikertomuksessa, mutta kansallisella tasolla voidaan myös myöntää poikkeuksia, jos yhteiskuntavastuuraporttia ei ehditä tehdä vuosikertomuksen määräaikaan mennessä.
On häkellyttävää, miten hampaattomasti päättäjät ovat valmiita lähtemään asettamaan yrityksille sääntöjä, jolla lisättäisiin läpinäkyvyyttä, edistettäisiin vastuullista toimintaa ja suitsittaisiin verovälttelyä.
Sanojen ja tekojen välillä on aukko. Päätösten taustalla vaikuttavat järjestöjen lisäksi yrityslobbarit, jotka vastustavat kaikkea sääntelyä sisällöstä riippumatta, koska se ”lisää hallinnollista taakkaa” tai ”huonontaa kilpailukykyä”. Mainitsematta jää, että yrityksillä on jo yleisesti ottaen tämä tieto kerättynä ja sisäisessä käytössä. Tai että vastuullisuus ja avoimuus voisivat olla avaimia parempaan kilpailukykyyn.
Me suuntaamme nyt katseemme hallitukseen ja eduskuntaan. Suomen on aika toimia yksin ja näyttää muille esimerkkiä ja edelläkävijyyttä – niin kuin hallitusohjelmassa luvataan.