Eriarvoisuuden syyt ovat hyvin samanlaisia Suomessa ja muualla maailmassa – toki vaikutusten mittakaava on eri. Yhteistä on, että kriisien vaikeimmat seuraukset osuvat niihin ihmisiin, joihin kohdistuu syrjintää. Samaan aikaan, kun yli 100 miljoonan ihmisen on arvioitu vajonneen Covid-19 pandemian vuoksi köyhyyteen, maailman kymmenen rikkainta henkilöä vaurastuivat 1,3 miljardilla dollarilla päivässä. Keskellä Ukrainan sotaa matalatuloisilla, vammaisilla, vanhuksilla tai raskaana olevilla ja vastasynnyttäneillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia paeta konfliktia kuin täyden toimintakyvyn omaavilla ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevilla. Myös seksuaalivähemmistöjen ja rodullistettujen henkilöiden pääsy pois Ukrainasta on ollut vaikeaa.
Rasismi ja maailman vanhat kolonisaatioon perustuvat valtarakenteet ovat myös tulleet paljastetuiksi. Esimerkiksi USA:ssa mustat ja ruskeat ihmiset ovat kuolleet Covid-19 pandemiaan suhteellisesti huomattavasti useammin kuin valkoiset. Vastaavat valtarakenteet vaikuttavat myös siihen, ketkä tulevat kuulluksi ratkaisuja haettaessa ja toimintaa suunniteltaessa, johtaen mahdollisesti hyvinkin yksipuolisiin tuloksiin ja jatkaen osaltaan eriarvoistavien valtarakenteiden pönkittämistä. Syrjinnässä ja haavoittuvaisuudessa ei siten ole kyse siitä, etteikö ihmisellä olisi ymmärrystä omista tarpeista tai siitä, miten niihin tulisi vastata.
Eriarvoistavat sosiaaliset normit ja syrjivät rakenteet liittyen esimerkiksi sukupuoleen, vammaisuuteen, ikään tai rodullisuuteen ylläpitävät epätasaista vallan ja resurssien jakautumista. Sosiaalinen eriarvoisuus on noidankehä, joka liittyy myös taloudelliseen, kulttuurilliseen ja poliittiseen eriarvoisuuteen. Siitä tyypillisesti seuraa myös yhteiskuntasopimuksen ja -rauhan heikkeneminen.
Eriarvoisuus vaikuttaa siihen, miten ja missä määrin yhteiskunnallinen lamaantuminen ja kaaos kriisitilanteissa vaikuttaa yksilötasolla myös Suomessa. Pandemian aikana työssäkäyvälle yksinhuoltajavanhemmalle oli erityisen haastavaa toimia alakoululaisen tukena koulujen siirryttyä etäopetukseen. Erityisesti matalan tulotason maissa, suurimmalla osalla päiväpalkkatyöläisistä ja epävirallisella sektorilla työskentelevistä ei ollut ylipäänsä mahdollisuutta jäädä etätöihin. Näissä maissa oikeus sosiaaliturvaan ei myöskään valtaosin vielä toteudu; Afrikan maissa vain 10 prosenttia väestöstä kuuluu sosiaalietuuksien piiriin. Lähes kaikkialla resursseja siirrettiin perusterveydenhuollosta pandemian hoitoon. Useassa maassa tämä esti esimerkiksi täysin HIV/Aids -hoitoihin pääsyn. Nämä ovat siinä tilanteessa niitä ihmisiä, jotka taritsevat eniten tukea ja joita ei tule unohtaa.
Eriarvoisuus on kuitenkin niin monisäikeistä, että siihen johtavien syiden tunnistaminen ja niiden poistaminen voi tuntua abstraktilta ja siten tavallisen ihmisen ulottumattomissa olevalta. Tämä lienee syy, miksi esiintyvää eriarvoisuutta päivitellään – ja sitten siedetään. Eriarvoisuuden seuraukset ovat kuitenkin hyvin konkreettiset ja ne koskettavat meitä kaikkia.
Eriarvoisuudessa on loppupeleissä kyse ihmishengistä. Kriisien johdosta entisestäänkin syventynyt eriarvoisuus on kääntänyt kestävän kehityksen tavoitteet alamäkeen sekä Suomessa että globaalisti. Oxfamin uusimman tutkimuksen mukaan eriarvoisuuden seuraukset johtavat kuolemaan joka neljäs sekunti. Vuoden 2022 globaali kriisiraportti nostaa eriarvoisuuden vaikutukset sosiaaliselle koheesiolle neljänneksi suurimmaksi maailmaa kohtaavista uhista. Eriarvoisuuden vähentämisessä on ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden lisäksi kyse yhteiskunnan hyvinvoinnista ja vakaudesta.
Siksi eriarvoisuuden vähentäminen on Fingonkin toiminnan keskiössä: sosiaalinen eriarvoisuus on perimmäinen este kestävälle kehitykselle ja ihmisoikeuksin täysimääräiselle toteutumiselle.