Yritykset ja ihmisoikeudet: Jotain mätää maahankinnoissa

”Ihmisoikeuksilla viitataan kansainvälisiin normeihin, joihin valtiot sitoutuvat allekirjoittamalla kansainvälisiä asiakirjoja. Nämä sopimukset sitovat siis nimenomaan valtioita”, totesi tutkija Merja Pentikäinen Maailma kylässä -festivaalilla.Hänen mukaansa ideaalitilanne olisi se, että sopimuksiin sitoutuisi mahdollisimman moni valtio, ja kansainvälinen oikeus toimisi.”Sitä odotellessa myös yritykset voivat omalta osaltaan edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Yritysten on tärkeää seurata normatiivista kehitystä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, ja katsoa oman toimialansa haasteita: mistä löytyy aukkoja.”Pentikäinen totesi, että osa maista ei halua sitoutua ihmisoikeussopimuksiin, mutta varsinkin moni pikkuvaltio ei halustaan huolimatta pysty allekirjoittamaan asiakirjoja: niiden käsiä sitovat kansainväliset investointisopimukset ehtoineen.Kehitysyhteistyö- ja omistusoikeusministeri Heidi Hautala muistutti, että aiemmin yritykset saattoivat helpommin vedota siihen, että ne noudattavat toimintamaan paikallista lainsäädäntöä – ja se riittäköön.”Nykyään eri sidosryhmät vaativat yrityksiltä paljon enemmän vastuuta. Ihmisoikeudet vakavasti ottava yritys katsoo tänä päivänä koko tuotantoketjunsa läpi ja käyttää tarjolla olevia instrumentteja tilanteen parantamiseksi.”Maan omistusoikeus voi perustua myös käyttöönKonkreettisemmin yritysten vastuuseen pureuduttiin maakaappauksia tarkastelemalla.”Maakaappauksella tarkoitetaan ei-oikeutettua maahankintaa. 2000-luvulla on koettu ennennäkemätön ostoryntäys, kun suurmaanomistajat ovat ruvenneet uudelleen hamuamaan lisää maata”, selvitti Maattomien ystävien puheenjohtaja Otto Bruun.Bruunin mukaan maakaappauksista kärsivät ennen kaikkea pienviljelijät: maailmassa on 500 miljoonaa kotitaloutta, jotka elävät pienviljelystä, ja viime vuosien aikana 80 miljoonaa hehtaaria maata on siirtynyt pienviljelijöiltä suurille toimijoille, kuten yrityksille ja valtioiden sijoitusrahastoille.Kepan kehityspolittinen asiantuntija Eva Nilsson muistutti, että maakaappausten taustalla on usein illuusio siitä, että maailmassa olisi paljon käyttämätöntä maata.”Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on paljon maata, joka ei ole pienviljelijöiden virallisessa omistuksessa, vaan sen omistus perustuu käyttöön – ja tällaista omistussuhdetta ei välttämättä virallisesti tunnusteta”, Nilsson kertoi.UPM:n yhteistyö- ja yritysvastuujohtaja Marko Janhuselta kysyttiin, miten UPM varmistaa esimerkiksi Uruguayssa, ettei se syyllisty maakaappauksiin hankkiessaan maata eucalyptusplantaaseille, joilla tuotetaan raaka-ainetta sellutehtaalle. Tällä hetkellä maan pinta-alasta on jo 10 prosenttia eucalyptuspeltoina.”Uruguayssa maaoikeus on selkeämpää kuin Suomessa, enkä ole kuullut siellä yhdestäkään maaselkkauksesta. Maanviljelyssä on Uruguayssa myös hyvin pirstaloitunut malli, eivätkä eucalyptuspellot ole isoja keskittymiä, vaan paikallinen maaseutuväestö on pystynyt jäämään asuinsijoilleen”, Janhunen kertoi.Otto Bruun totesi, että Maattomien ystävien Suomeenkin tuomat uruguaylaiset viljelijät ovat kuitenkin valittaneet esimerkiksi siitä, että eucalyptuspeltojen reuna-alueilla viljelymaat kärsivät  kuivuudesta.”En osaa ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Meidän tutkimustemme mukaan eucalyptusviljelmillä ei ole ollut vaikutusta maan vedenkäyttöjärjestelmään”, Janhunen vastasi.Mosambikissa UPM konsultoi kyläyhteisöjäToinen esimerkki UPM:n maahankinnoista kuultiin Mosambikista, jossa yritys vasta suunnittelee sellutehtaan rakentamista. Jos sellutehdas rakennetaan, se tarvitsee 200 000 hehtaaria eucalyptuspeltoja. ”Miten tällaiset maahankinnat onnistuvat maassa, jossa 80 prosenttia väestöstä saa toimeentulonsa pienviljelystä?” kysyi paneelia vetävä Kepan tiedottaja Henna Hakkarainen.”Tällä hetkellä vasta tutkimme, voiko Pohjois-Mosambikissa kasvattaa eucalyptusta ja mikä on toimintaympäristö. Pohdimme siis sitä, onko tehtaassa kyse järkevästä investoinnista”, Marko Janhunen totesi. Mosambikissa maanomistusolot ovat siinä mielessä poikkeukselliset, että siellä valtio tunnustaa käyttöön perustuvan maanomistuksen. Siksi myös UPM aloittelee yhdessä Mosambikin valtion kanssa parhaillaan konsultaatiota kyläyhteisöjen kanssa. UPM:llä on myös monissa kylissä meneillään viljelyhankkeita, muun muassa juuri eucalyptusta.”Onko oikein, että pienviljelijät pistetään viljelemään eucalyptusta – ja samalla he joutuvat pakolla osaksi UPM:n tuotantoa?” kysyi Eva Nilsson. ”Pakolla” kuulosti Janhusesta melko pitkälle viedyltä väitteeltä.”Yritämme tehostaa alueen maanviljelyä, ja samalla tarjoamme ihmisille osaamista ja lisäämme talouskasvua”, Janhunen totesi. Hänen mukaansa pitäisi muistaa puhua vastuun ohella myös yritysten roolista köyhyyden vähentäjinä kehittyvissä maissa.”Olennainen kysymys onkin talouskasvun tulonjako”, kommentoi Otto Bruun. ”Voittajat ovat usein aika kapea sektori, ja esimerkiksi vientipohjainen metsäteollisuus ei usein juurikaan paranna pienviljelijöiden asemaa.””Jos tehdashanke Mosambikissa toteutuu, on siellä nopeasti luvassa 5 000 työpaikkaa”, Marko Janhunen arvioi vaikutuksia paikallisväestölle.”Työpaikkojen lisäksi on pidettävä huolta siitä, että ihmiset saavat kunnon palkkaa, työoikeudet ja koulutuksen työhönsä”, Eva Nilsson totesi.Kepa.fi: UPM suunnittelee sellutehdasta MosambikiinKepa.fi: Kaapattu maa – Globaalin maanostoryntäyksen voittajat ja häviäjät