Suurin osa Afrikkaa läpäisisi kirkkaasti EU:n kasvusopimuksen

Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimus edellyttää, että maiden julkisen velan tulee olla alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Afrikan 54 valtiosta selvä enemmistö selviäisi tästä testistä kirkkain pistein. Vain Gambia, Guinea, Guinea-Bissau, Komorit, Mauritania, Seychellit, São Tomé ja Príncipe, Togo ja Zimbabwe saisivat ongelmamaan leiman. Koko joukko Afrikan maita Keniasta Malawiin ja Ugandaan pesee Suomenkin tällä mittarilla.
Afrikan maiden kohtuullisen terveisiin velkalukuihin vaikuttavat osaltaan velkahelpotusohjelmat: vielä reilut kymmenen vuotta sitten vain ani harva olisi päässyt näiden rajojen ylitse. Tämä kertonee osaltaan siitä, että toisin kuin silloin peloteltiin, maat eivät ole ajautuneet uudelleen niin pahoihin velkaongelmiin. (Toisaalta pitää muistaa, että bruttokansantuote ei automaattisesti helpota valtion velkojen maksua, jos se koostuu vaikka luonnonvarasektorista, jota valtio verottaa heikosti.)
Luvut kertovat myös siitä, että tällaiset ilmiöt — velka, luottoluokittajat, Kansainvälisen valuuttarahaston ohjelmat —, jotka ennen olivat arkipäivää vain kehitysmaissa, alkavat tulla tutuiksi myös täällä Pohjolassa. Todellisuudet ovat monella tapaa erilaiset, mutta voisiko lähihistorian kehitysmaiden velkahelpotusohjelmista olla opittavaa myös meillä?
Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtajan Pertti Haaparannan mukaan voisi joissain tapauksissa olla.
”Minusta Kreikan velkoja pitäisi antaa anteeksi. Jos niin ei tapahdu, niin sitten kaikki tapahtuu niin, että Kreikka vain lopettaa niiden hoitamisen, koska se ei kykene veloistaan nykyehdoilla selviämään”, Haaparanta kommentoi sähköpostitse.
***
Vakaus- ja kasvusopimuksen toinen ehto on, ettei valtion budjettialijäämä saa ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta. Tältä osin Maailmanpankin avoin data on monien maiden kohdalla puutteellinen, mutta vaikuttaisi siltä, että ainakin Burkina Fasolla, Ghanalla, Etelä-Afrikalla ja Kenialla olisi tässä suhteessa vaikeuksia.
Ongelmitta läpi kuitenkin pääsisivät muiden muassa Kongon demokraattinen tasavalta, Lesotho, Madagascar, Mali, Mauritius, Namibia, Nigeria, Norsunluurannikko, Sambia, Seychellit, Uganda ja Togo. (Tätä osaltaan selittää se, että näiden maiden budjetteja tuetaan kehitysapuvaroin.)
Monissa Afrikan maissa nämä makrotaloudelliset indikaattorit näyttäisivät olevan jotakuinkin mallillaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sijoittajat luottaisivat niihin samalla tavalla kuin keskivertomaihin Euroopassa.
Eri maille pätevät eri säännöt: Vaikka mittarit saattavat näyttää ihan hyviltä myös köyhemmissä Afrikan maissa, niiden on ainakin ennen täytynyt noudattaa tiukempaa talouskuria kuin Euroopan maiden. Markkinat reagoivat pienempiin alijäämiin, sillä historiallinen luottamuksen puute painaa niitä. Ilmeisesti täällä vähän luotettavimmissa maissa on saatu rikkoa sääntöjä rohkeammin. Ovatko ne ajat kohta ohitse?
***
Euroopan ja Afrikan maiden taloudet ovat niin erilaisia, ettei niiden vertailu näin suoraan ole kovin reilua. Afrikassa julkinen velka on esimerkiksi lähes poikkeuksetta ulkomaanvaluutassa, ja valtioilla on suuri hankaluuksia kerätä veroja.
Kohtuulliset tunnusluvut eivät ikävä kyllä tarkoita sitäkään, että näillä Afrikan mailla menisi yhtä hyvin kuin keskiverrolla Euroopan maalla. Bruttokansantuote on kehityksen mittaamiseen heikohko työkalu: Afrikan maissa melkein koko potti voi koostua muutamasta jättimäisestä teollisuusinvestoinnista, joiden työllisyysvaikutukset pyörivät tuhansissa ja veronmaksu on surkeaa. Eli kansantuote voi näyttää hyvältä, mutta kansa on köyhää. Kongon bruttokansantuotetta kannattelevat mineraalit, Sambian kupari, Angolan ja Nigerian öljy, ja niin edespäin.
Sen tuo otsikon mielenkiintoinen fakta kuitenkin paljastaa, ettemme enää elä maailmassa, jossa Etelä on köyhä, rahaton ja velkainen ja Pohjoinen rikas ja hyvinvoiva.