Vallankumous karkotti turistit Egyptistä

KAIRO — Gizan pyramideille on hiljaista. Turistioppaat ja hevosmiehet kiistelevät kilvan paikalle osuneiden huomiosta ja tarjoavat toinen toistaan huokeampia hintoja. Tunnelma polttavan auringon alla on ankea.
”Ennen meitä oli täällä töissä 100 ihmistä ja nyt vain 20. Silti meillä menee kehnosti”, harmittelee Sabr Egayy.
Vastaava tilanne toistuu turistikohteissa kautta Egyptin. Vallankumouksen jälkimainingeissa turismi on romahtanut. Monia tilanne huolestuttaa ja suurta kansanosaa se kiukuttaa.
Vuonna 2010 turismi muodosti Egyptin kansantaloudesta 11 prosenttia. Vuonna 2011 Egyptissä vierailleiden turistien määrä laski puolella ja toi neljän miljardin taloudelliset tappiot. Työllistäjänä matkailu oli maan merkittävin sektori. Arvioiden mukaan kolmen miljoonan perheen eli 15 miljoonan ihmisen toimeentulo oli turismista riippuvainen.
He ovat pienituloisia ihmisiä kuten oppaita, matkamuistojen kaupustelijoita tai tarjoilijoita. Kun jo ennestään vaatimattomien tulojen lähde ehtyy, katoaa toimeentulo kokonaan.
Liioiteltua väkivaltaa
Egyptin matkailuministeri Mounir Fakhry Abdel-Nourin mukaan länsimaalainen media kantaa osittain vastuuta tilanteesta. Matkailu elää mielikuvista ja ostajan päätöksiin vaikuttavat käsitykset turvallisuudesta.
”Egyptin poliittinen siirtymävaihe on uutisoitu maailmalla väkivaltaisten mielikuvien kautta”, Abdel-Nour sanoo: ”Uutisten nälkä ei aina vastaa koko totuutta.”
Egyptin mielenositukset johtivat Hosni Mubarakin vallasta luopumiseen 11. helmikuuta vuonna 2011. Se oli riemuvoitto kautta Arabimaailman. Vallankumouksen jälkeisessä valtatyhjiössä Egyptin armeija takertui tiukasti valtaan. Se pitkitti vaalien järjestämistä ja Mubarakin aikaisen perustuslain uudistusta.
Tilanne on johtanut väkivaltaisiin yhteydenottoihin. Levottomuudet puhkesivat uudelleen toukokuun 23.—24. päivä pidettävien presidentinvaalien alla. Vaalilautakunta on kieltänyt useiden ehdokkaiden osallisuuden.
Heidän joukossaan oli ennakkosuosikiksi povattu Muslimiveljeskunnan ehdokas Khairat El-Shater ja salafistien Hazem Abu Ismail. Etenkin jälkimmäisen ehdokkaan hyllytys herätti kannattajissa tyytymättömyyttä.
Matkailuministeri ei kiistä poliittisen siirtymävaiheen tärkeyttä saati intensiteettiä, mutta toivoo median asettavan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
”Kun 100 000 ihmistä osoittaa mieltään Espanjassa, kyse on demokratiasta”, hän sanoo. ”Mutta kun 100 salafistia kokoontuu Tahririn aukiolle, kyse on ääri-islamilaisen aineksen noususta.”
Abdel-Nour puhuu matkailuministerin asemastaan käsin, mutta vailla perää kanta ei ole: Vaalien alla media välittää kuvaa väkivaltaisesta maasta,vaikka YK:n huume- ja rikollisuuskomissio UNOCD:n väkivalta- ja murhatilastojen valossa Egypti on huomattavasti turvallisempi maa kuin esimerkiksi Yhdysvallat.
”Siinä missä Egypti oli ennen faaraoiden ja pyramidien maa, se on nyt yhtä kuin Tahririn aukion mellakat”, Abdel-Nour toteaa.
Stereotypioilla on taipumus yksinkertaistaa todellisuutta. Pinta-alaltaan yli kolmesti Suomen kokoisen ja yli 80 miljoonan asukkaan maan todellisuus on monimutkaisempi. Poliittinen aktiivisuus on ennen kaikkea urbaanien, koulutettujen nuorten asia. Pääkaupungin ulkopuolella muutosta ei eletä yhtä voimakkaasti, ja monin paikoin arki jatkuu tavalliseen tapaan.
Vaarallinen islam
Poliittisen epävakauden korostaminen limittyy laajempaan ongelmaan islamiin liittyvästä negatiivisesta uutisoinnista. Arabimaiden vallankumousten käynnistyessä monet lännessä odottivat niiden johtavan länsimaiseen demokratiakehitykseen.
Ajattelutavassa kaikuu Francis Fukuyaman 1990-luvun taitteessa esittämä ja sittemmin kyseenalaistettu teesi ”historian lopusta”. Sen mukaan liberaali demokratia lännen mallin mukaan on kaikkien yhteiskuntien loogisen kehityksen väistämätön päämäärä. Kulttuurisille eroille oletus ei jätä tilaa.
Arabimaiden vapaissa vaaleissa islamilaiset puolueet ovat marssineet poikkeuksetta voittoon. Egyptin vuodenvaihteessa pidetyissä parlamenttivaaleissa muslimipuolueet kahmivat yli 60 prosenttia äänistä.
Murskavoiton saavutti maltillisemman Muslimiveljeskunnan Vapaus ja oikeus –puolue ja kakkoseksi sijoittui äärikonservatiivisten salafistien Al-Nour puolue. Liberaalien puolueiden äänisaalis jäi 15 prosenttiin.
Läntinen media esittää islamin voittokulun monin paikoin vaarallisena. Islam ja demokratia tuntuvat yhteen sovittamattomilta, ja islam nähdään pikemminkin demokratian esteenä ja vastakohtana. Terrorismin vastainen sota on kärjistänyt vastakkainasettelua lännen ja Arabimaailman välillä, vaikka asetelman juuret yltävät syvemmälle historiaan.
”Uskonto on meille tärkeä. Se oli politiikassa pitkään kielletty ja tuo vaihtoehdon diktatuurin ajan ongelmille”, kertoo opiskelija Mohammed Alaa. Kanta peilaa monien tuntoja.
Politiikan tarkkailijoiden mukaan islamilaisten puolueiden suosiota selittävät niiden lupaamat sosiaaliset uudistukset. Mubarakin aikana äärimmilleen kärjistynyt sosiaalinen eriarvoisuus sekä paisuva köyhyys ajoivat osaltaan kansaa barrikadeille.
Poliittisen siirtymävaiheen menestys riippuukin uuden hallituksen kyvystä tarttua kyseisiin ongelmiin. Nyt maan rikkain viidennes pitää hallussaan yli 40 prosenttia maan omaisuudesta. Samalla 20—30 prosenttia väestöstä elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Julkinen terveydenhuolto ja koulutus ovat heikossa kunnossa ja aikuisväestöstä 34 prosenttia on lukutaidottomia.
Kohti demokratiaa
Kun poliittinen epävakaus ja islamin kasvu valtaavat palstatilaa, vähemmälle huomiolle jää olennaisin asia: itse demokratiaprosessi.
Kolmen vuosikymmenen jälkeen politiikka on taas puheenaihe Egyptin kahviloissa, ja vaalimainokset valtaavat tilaa kaduilla. Vaaleja puidaan sosiaalisessa mediassa, vastaperustetuissa sanomalehdissä ja suorina lähetyksinä lähetettävissä vaalipaneeleissa.
YK:n ”Pathways to Democratic Transitions” -raportin mukaan Egyptin poliittisen siirtymävaiheen menestys riippuu sosiaalisten uudistusten ohella väestön sitoutumisesta demokraattiseen prosessiin.
Nuorten aktiivisuus ja hyvinkin erilaisten puolueiden osallistuminen maan tulevaisuudesta käytyyn neuvotteluun on lupaavaa. Uuden poliittisen kulttuurin muodostuminen ei käy hetkessä. Sosiaalisten ongelmien ratkaisu vaatii talouskasvua ja saattaa viedä vuosiakin.
Jo se, ettei kukaan tiedä ovella olevien presidentinvaalien tulosta, on poikkeuksellista Egyptin lähihistoriassa.