Pettynyt helpotuksen huokaus

Päällimmäinen tunnelmani oli pettymys. Emme vieläkään yllä muiden Pohjoismaiden joukkoon, vaikka viime vuosien aikana olemme ilahduttavasti nousseet Etelä-Euroopan maaryhmän tasosta kohti keskikastin huippua ja lähemmäs pohjoisen maaryhmän (Nordic+) rahoitustasoa.
Jos Suomen kansantalous kehittyy ennustettua 0,4-1 prosentin vuosivauhtia, jäädytetty kehitysrahoituksemme tiputtaa meidät noin 0,50 prosenttiin. Tämä ei ole katastrofi, mutta Suomi lähettää sillä ristiriitaisen signaalin kansainväliselle yhteisölle. Vuosien 2013-2015 aikana valmistellaan kuumeisesti uutta, vuosituhattavoitteiden jälkeistä globaalia kehitysagendaa. Siihen liittyy vahvasti keskustelu rarhoituksesta ja avunantajamaiden vastuista.
***
Kehitysministeri Heidi Hautala ja hänen ministerikollegansa ovat tarjonneet ensi vuonna alkavan päästökaupan tuloja kehitysyhteistyön rahoitusvajeen paikkailuun. Hallituksen laskelmissa päästökaupasta voitaisiin saada jopa 200-400 miljoonaa euroa. On kuitenkin vielä hyvin epävarmaa, että päästökauppa todella tuottaisi moisia rahavirtoja.
Pelottavinta on epätietoisuus siitä, miten ja mihin päästökauppatuloja lopulta kanavoidaan. Lisärahalle on taatusti monia ottajia. Rauhanjärjestöissä uumoillaan, että puolustusvoimat ja Suomen rauhanvälityksen suurvallan rakentajat iskevät näppinsä hunajapurkkiin. Niin pitkään, kun päästökauppatuloja ei ole selvästi korvamerkitty ilmastonmuutoksen torjuntaan ja kehitysavun lisäämiseen, on niitä koskeviin lupauksiin syytä suhtautua suurella varauksella.
***
Uusista, innovatiivisista rahoituslähteistä on puhuttu koko viime vuosikymmen. Valitettavasti toistaiseksi on saatu aikaan hyvin vähän konkreettisia malleja, joilla olisi takanaan riittävän monen maan tuki. Esimerkkinä pienen maaryhmän aloitteesta on Ranskan, Chilen, Norjan ja pari muun lanseeraama lentovero, jonka tuotto kanavoitiin muun muassa Ranskan ehdottamaan rokotus- ja lääkeohjelmaan.
Vielä viitisen vuotta sitten myös rahoitusmarkkinavero oli vain parin maan eksoottinen kokeilu. Pariisin innovatiivisia rahoituslähteitä käsitelleessä konferenssissa vuonna 2006 Brasilian veromallia ihasteltiin kuin harvinaista kasvia: ”Ihastuttava, muttei menesty meidän ilmastossamme!”
Viimeisten kahden vuoden aikana rahoitusmarkkinaverosta on kuitenkin tullut vakavasti otettava aloite koko EU:n alueella. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on vienyt Suomen piikkipaikalle tukemalla veroa vahvasti. Urpilaisen on ehdottomasti pidettävä päänsä ja ajettava vero läpi siinäkin tapauksessa, että se tulisi käyttöön vain euroalueella.
Valtiovarainministeriön virkamiesten ja elinkeinoelämän edustajien kauhukuvat veronkeruun monimutkaisuudesta tai Suomen kilpailukyvyn laskusta ovat potaskaa. Joskus muutokset vaativat rohkeutta ja valtiomiesluokan tekoja, joita ei voikaan edellyttää virkamiehiltä tai suppeakatseisilta edunvalvojilta.
***
Edellisen laman aikana 1990-luvun alussa pankkeja meni nurin, työttömyysluvut ampaisivat tähtiin ja taloja lähti alta. Samassa rytäkässä kehitysyhteistyövarat leikattiin surutta ja ilman kunnollista julkista keskustelua yli 0,7 prosentista alle 0,30 prosenttiin. Tuolloin leikkausten lähtötasona ollut maaginen 0,7 prosenttia saavutettiin muuten kansantalouden romahtamisen takia.
Tämän kevään kehysriihen yhteydessä yksikään poliittinen puolue ei puhunut kehitysavun puolittamisesta. Kehitysyhteistyötä ei myöskään asetettu populistisesti vastakkain kotimaisten säästökohteiden kanssa. Suomi on muuttunut 20 vuodessa maaksi, jossa suuri yleisö ja poliittinen valtablokki odottavat Suomen kantavan vastuunsa globaaleista kysymyksistä kuten köyhyyden poistamisesta. Kehitysyhteistyön vähättely tai leikkausvaatimukset olisivat monelle poliitikolle liki poliittinen itsemurha.
Pettymyksen huokausten keskellä on myönnettävä, että tätä taustaa vasten omasta kotimaastaan voi olla nyt myös vähän ylpeä!
Kirjoittaja on Kepa ry:n toiminnanjohtaja.