Euroopan unioni on maailman toiseksi suurin öljy-, maakaasu- ja kaivosyhtiöalue. Tällä hetkellä EU:ssa valmistellaan luonnonvara-alan avoimuus- ja kirjanpitodirektiivien uudistamista avoimempaan suuntaan. Samaan aikaan Afrikan maat ovat heränneet vaatimaan reilumpia osuuksia luonnonvaroistaan.
Nämä pyrkimykset voivat tukea toisiaan, sillä avoimempi kirjanpito auttaisi köyhiä maita verottamaan yrityksiä oikein, eikä veroparatiiseihin valuisi niin paljon varoja kuin nykyisin.
Esimerkiksi Ghana ilmoitti äskettäin aikovansa tarkastella maassa toimivien kaivosyhtiöiden sopimuksia uudelleen, jotta maa saisi osuutensa mineraalirikkauksista. Sambia on ottanut aiempaa isompaa siivua maalle elintärkeän kuparin tuotoista jo jonkin aikaa.
Silti kaivosfirmat eivät ole jättäneet näitä maita, sillä bisnes kannattaa ja voitoista riittää jaettaviksi, kirjoitti talouslehti The Economist 11. helmikuuta. Lehden mukaan onkin hyvä, että Afrikan maat vaativat reilua osuutta mineraalituotoista: rikkaudet kuuluvat maan asukkaille, ja heidän johtajansa tekevät aivan oikein yrittäessään saada pitkällä aikavälillä maksimaaliset voitot.
”Avoimuus olisi hyväksi kaikille”
Yhteistyö yritysten kanssa pitää vain osata tehdä oikein. Sambia ja Botswana ovat onnistuneet siinä hyvin, mutta esimerkiksi kriisien koettelema Zimbabwe aikoo väkisin nostaa kansallisen omistuksen 51 prosenttiin lähiaikoina, mikä ei välttämättä houkuttele sijoittajia jäämään maahan.
Kun ei ole takeita jatkuvuudesta ja vakaudesta, ei yritysten kannata tehdä jätti-investointeja, jollaisia kaivokset ovat. Silloin Economistin mukaan markkinoilla hääräävät lähinnä niin sanotut cowboyt, jotka haluavat nopeita voittoja ja ryöväävät mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Iso osa — mutta ei kaikki — näistä yrityksistä on kiinalaisia.
Pitkäaikaiset, avoimet kumppanuudet olisivat Economistin mukaan hyväksi kaikille, ja olisi myös kaivosyhtiöiden etu tukea avoimempia sääntöjä.
”Kaivosyhtiöiden tulisi tukea Pohjoisen pyrkimyksiä avata teollisuuden läpinäkyvyyttä. Se ajaisi pois ainakin osan cowboysta ja tekisi kilpailusta avoimempaa. Nyt on aika asettua seriffin puolelle.”
Suorilla tulonsiirroilla resurssikirousta vastaan
Afrikan valtiot ymmärtävät, ettei niillä ole riittäviä pääomia omaan kaivostoimintaan. Hyvä tapa saada tuloja on verotus, jonka avulla kerätyt tuotot tulisi Economistin mukaan ohjata infrastruktuuriin ja muihin pitkäaikaisiin sijoituksiin.
Kaikki eivät ole samaa mieltä käyttökohteesta, sillä luonnonvaroja vaivaa niin sanottu resurssikirous: kun rahaa tulee reilusti muualta kuin veronmaksajilta, on hallituksen helpohkoa käyttää sitä väärin, eikä ainakaan koko kansan eduksi. On ikävän tavallista, että tavalliset ihmiset köyhissä maissa kokevat jäävänsä osattomiksi mineraali- ja etenkin öljyrikkauksista.
Yksi vastaus, joka on saanut tuulta alleen muutamissa maissa, on Centre for Global Development -ajatushautomon kehittelemä öljyä rahaksi (oil-to-cash) -malli. Mallin kehittelijän Todd Mossin mukaan avoimuus kirjanpidossa on hyvä asia, mutta vasta ensimmäinen askel: valtaosa kansalaisista ei tule koskaan osaamaan tulkita internetistä löytyviä yritysten kirjanpitotietoja, saati vaatimaan niiden perusteella oikeuksiaan.
Öljyä rahaksi -mallissa osa luonnonvarojen tuomista rikkauksista ohjataan suoraan kansalaisille esimerkiksi lapsilisien muodossa. Se palvelisi köyhiä Mossin mukaan paremmin kuin monissa maissa suositut (bensiinin tai vaikkapa leivän) subventointiohjelmat, joiden hyödyt tapaavat keskittyä rikkaimmille ja ostovoimaisimmille kansalaisille.
Säännöllisinä maksetut rahansiirrot saisivat myös ihmiset pitämään valtioitaan tarkemmin silmällä: jos tuki jossain vaiheessa laskee, ihmiset osaisivat kysyä sen perään. Jos rahaa vielä verotettaisiin, korostuisi vahtikoiran rooli entisestään, kun ihmisiä alkaisi kiinnostaa, mihin verorahat menevät. Mongoliassa ja Boliviassa on jo kokeiltu tällaisia ohjelmia.
Ongelmatonta rahansiirto-ohjelmien aikaansaaminen ei ole, sillä rahan mukana hallitukset menettävät valtaansa — ja monissa maissa luonnonvarojen tuomat tulot ovat merkittävä osa myös poliittista järjestelmää.
Kepa.fi: EU haluaa avata luonnonvarayritysten tilejä
Kepan kirje yritysten maakohtaisesta raportoinnista työministeri Lauri Ihalaiselle (englanniksi, pdf)
The Economist: Resource nationalism in Africa – Wish you were mine
CGD: Implementing Oil-to-Cash – Todd Moss