Tutkijat: Kehitysapu katalysoi suurempia muutoksia

Kun yksityiset sijoitukset ja siirtolaisten rahalähetykset kasvavat, ja kun kauppa, teknologinen kehitys ja maahanmuutto ovat maiden kehityksen kannalta apua tärkeämpiä, eikö kannattaisi keskittyä niihin ja jättää apu kokonaan?
Tämän kysymyksen ajatushautomo CGD:n (Centre for Global Development) Lawrence MacDonald esitti kollegalleen, taloustieteilijä Owen Barderille järjestön podcastissa tammikuussa. Kysymys innoitti miehet nostamaan esiin kolme sellaista puolta kehitysavusta, joita harvemmin julkisuudessa näkee.
***
”Apu on erityislaatuista, koska sen perusajatus on auttaa köyhiä ihmisiä. On paljon muita syitä, miksi apua annetaan – ja se on yksi avun ongelmista – mutta pohjimmiltaan se on hyväntekeväisyyttä, joten kehityksestä kiinnostuneet ihmiset tapaavat pyöriä avun ympärillä”, Lawrence MacDonald sanoi.
Kun CGD esimerkiksi haki hallituksilta tukea kehityssitoumusindeksiinsä, nimenomaan apuviranomaiset kiinnostuivat, vaikka indeksillä mitataan kaikenlaista muutakin. Kehitysavun avulla käydään siis paljon apua laajempia kehityspoliittisia keskusteluja.
”Suurimmassa osassa maita ne virkamiehet, joille maksetaan kehityksen ajattelemisesta ovat yleensä apuohjelmien vetäjiä”, Owen Barder vahvisti. ”Vaikka muuttoliike, kauppa, ilmastonmuutos ja teknologia ovat kehitykselle paljon tärkeämpiä.”
***
”On myös hiukan valitettavaa, että kansainväliset järjestöt ja jossain määrin ajatushautomotkin liikkuvat sinne, missä rahaa on”, Barder jatkoi, ”ja on paljon helpompaa saada rahoitusta apuohjelmien kuin vaikkapa maahanmuutto-ohjelmien arvioimiseen.”
”Sisäministeriöillä ei ole tapana maksaa ajatushautomoille siitä, että nämä tutkisivat maahanmuuttopolitiikan kehitysvaikutuksia.”
Siksi suuret, toimivat kehitysjärjestöt tapaavat keskittyä apukysymyksiin.
”Ja toisaalta pienelle järjestölle tai ajatushautomolle on paljon helpompaa saada aikaan muutoksia apupolitiikassa kuin vaikka maahanmuuttopolitiikassa”, Lawrence MacDonald lisäsi.
***
Ja kun kaikki tuntuvat olevan huolissaan esimerkiksi korruptiosta, löytyy avun työkaluista muutamia käyttökelpoisia välineitä, joita muilla toimijoilla ei ehkä ole.
Kun Owen Barder edellisen kerran oli töissä brittien kehitysyhteistyöviranomaisella Dfid:llä, hän oli mukana maksamassa maan poliisivoimien hanketta, jossa tutkittiin brittiyritysten korruptiota ulkomailla. Toiminnalle oli oikeutus, muttei poliittista painetta, koska rikokset olivat tapahtuneet ulkomailla eivätkä uhritkaan olleet brittejä.
”Hyvin pienellä siivulla apua joukko yrityksiä on nyt joutunut oikeuteen ja ihmisiä istuu vankilassa. Se heikentää brittifirmojen halua maksaa lahjuksia ulkomailla, mikä on hyväksi kansainväliselle kehitykselle”, Barder sanoi. ”Apua voi käyttää näiden laajempien tavoitteiden saavuttamiseen.”
”Apu ei siis välttämättä ole tärkeää itsessään, mutta meidän ei tulisi jättää huomiotta sen mahdollista vääntövoimaa.”