Kun hän ensimmäistä kertaa vieraili Länsi-Afrikassa, hän hämmästyi nähdessään, että ihmiset elivät savimajoissa ja köyhyysrajojen alapuolella, mutta elinajanodote oli kohtuullinen, ja kuivallakin kaudella kaikki söivät.
Carrin mukaan perinteiset tavat toimia kehitysmaissa, ja vähän uudemmatkin kuten markkinoiden avaaminen ja kaupan esteiden poistaminen eivät välttämättä toimi, koska ne perustuvat melko yksinkertaisille olettamuksille siitä, miten maailma makaa.
Tällä hetkellä monen huoli on, että ruoan hinta kasvaa ja ruokamarkkinat heilahtelevat. Oletus on, että köyhät kärsivät eniten. Se ei tarkkaan ottaen ole totta, sanoo Ed Carr, koska suurella osalla maailman köyhistä — kehitysmaiden pienviljelijät — on mahdollisuus irrottautua markkinoista kokonaan. Ei se hyvä asia tietenkään ole, mutta sillä selviää hengissä.
Siksi siis markkinoille mukaan tulo, integroiminen, mitä pidetään yleisesti tavoiteltavana, alistaa ihmiset myös aivan uudenlaisille riskeille.
Videossa Carr ei sitä sano, mutta nämä uudenlaiset ja monista syistä kasvavat riskit ovat viime aikoina vieneet kehitysapukenttää kohti sinnikkyyden, kolhujen sietämisen, tavoittelua (englanniksi resilience). Kepan verkkotoimitus ennustaakin, että sinnikkyydestä tulee vihreän talouden ohella yksi vuoden 2012 iskusanoista.
Carrin viime vuoden lopulla julkaisema kirja ”Delivering Development” on saanut kiitosta. Yksi harvoja kriittisiä äänenpainoja on ollut Oxfamin tutkimusjohtaja Duncan Greenin blogimerkintä, jossa hän huomauttaa, että Carr sairastaa vähän kehitystutkijoille ja -toimijoille tyypillistä tautia, jossa oletetaan että oman kenttäkokemuksen aikana saadut opit ovat lopullisia ja yleistettävissä koko maailmaan. Silti Greeninkin mielestä kirja on kiehtova ja lukemisen arvoinen. Meillä se odottaa sähköisessä kirjahyllyssä vuoroaan.