YK:n ilmastokokouksen agendalle hyväksyttiin historiallinen kohta ilmastonmuutoksen aiheuttamien menetysten ja vahinkojen rahoituksesta. Agendakohta oli henkinen osavoitto kehittyville maille, jotka haluavat päätöksen uudesta menetysten ja vahinkojen rahoitusmekanismista Egyptin Sharm el-Sheikissä meneillään olevassa ilmastokokouksessa.
Vauraiden teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden näkemykset mahdollisen rahoituksen järjestämisestä eroavat kuitenkin toisistaan.
Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia tuhoja, kuten elintärkeän infrastruktuurin, elinkeinojen ja ekosysteemien tuhoutumista. Kuluneen vuoden aikana on nähty ennätyksellisen tuhoisia ilmastokatastrofeja, kuten Afrikan sarven äärimmäinen kuivuus, Euroopan helleaallot ja Pakistanin tulvat. Kehittyvien maiden kasvaviin ilmastotuhojen kustannuksiin, kuten jälleenrakentamiseen, saatavilla oleva tuki on riittämätöntä.
Kehittyvien maiden vaatimukset saada korvausta ilmastotuhoista selviämiseksi ei ole menestynyt, ja painekattila on porissut erityisesti viime vuoden Glasgown ilmastokokouksen jälkeen.
”Kehittyvien maiden neuvottelijat ovat korostaneet, että ilmastotuhojen korvaaminen tulisi perustua ’saastuttaja maksaa’ -periaatteeseen, ja että teollisuusmaiden, jotka ovat historiallisesti suurimpia saastuttajia, tulisi sitoutua korvaamaan kehittyville maille ilmastonmuutoksen aiheuttamat tuhot”, sanoo Fingon ilmastotyön asiantuntija Emilia Runeberg.
Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä siitä, että lisärahoitusta tarvitaan, mutta Yhdysvallat ja EU vastustavat uuden erillisen rahoitusmekanismin perustamista. Sen sijaan ne esittivät, että olemassa olevien rahoituskanavien, kuten katastrofinriskihallinta- ja humanitäärisen kriisiavun, hallintaa ja toimivuutta tulisi vahvistaa.
Näkemyserot ovat liittyneet erityisesti siihen, tulisiko ilmastonmuutoksen aiheuttaneiden vauraiden maiden olla korvausvelvollisia ilmastotuhoista.
”Tuhojen korvausvaatimukselle ja etenkin kaikkein haavoittuvimpien ihmisten tukemiselle on moraalisesti legitiimi perusta. Se olisi ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumisten edellytys”, toteaa Runeberg.
Aiheen kiistanalaisuutta kuvastavat agendakohtaan lisätyt alaviitteet ja varaukset, jotka laadittiin erityisesti Yhdysvaltojen vaatimuksesta. Alaviitteiden mukaan mahdolliset uudet päätökset eivät tuo mukanaan korvausvelvollisuutta. Velvoittavuuden ja sitovuuden puute on haaste minkä tahansa sopimuksen täytäntöönpanolle ja uskottavuudelle.
EU on aikaisemmin todennut, ettei uudelle rahoitusmekanismille löytyisi rahoittajia. Vaihtoehtoisia rahoitusmekanismeja on kuitenkin tuotu pöytään, ja ilmastokokouksen ensimmäisinä päivinä on tehty myös joukko uusia rahoituslupauksia. Nämä ovat positiivisia signaaleja ja osoittavat, että halukkuutta rahoittaa menetyksiä ja vahinkoja löytyy. Mitkään näistä lupauksista eivät kuitenkaan ole uutta rahaa, vaan jo kansainväliseksi ilmastorahoitukseksi tarkoitettua, uudelleenohjattua rahaa.
Osa uusista rahoitussitoumuksista on osoitettu EU:n uudelle Global Shield against Climate Risks -järjestelmälle, joka toimii lähinnä vakuutusperustaisesti. Uudesta aloitteesta on toistaiseksi saatavilla vain vähän julkista tietoa.
”Vakuutuksiin perustuvia korvausjärjestelmiä on kritisoitu siitä, että kaikkein köyhimmillä ei olisi niihin varaa. Lisäksi riskien kasvaessa maksutkin voisivat kasvamaan eli kaikkein suurimmassa vaarassa olevien vakuutusmaksut voisivat koitua kalliiksi. Kehittyvien maiden järjestöt ovat myös tuoneet esille, että ilmasto-oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, jos ilmastohaavoittuvuudesta tehdään bisnestä”, Runeberg sanoo.
Kokouksen ensimmäisen viikon lopulla on vielä liian aikaista ennakoida, mitä Egyptissä päätetään ilmastotuhojen rahoittamisesta. ’Mistään ei ole päätetty, ennen kuin kaikesta on päätetty’, pätee yleensä ilmastoneuvotteluihin. Myös COP27-ilmastokokouksen osalta ratkaisuista tiedetään varmuudella vasta kokouksen päätyttyä.
Lisätiedot:
Emilia Runeberg, +358 50 317 6686, emilia.runeberg@fingo.fi
Johannes Hautaviita, +358 50 317 6708, johannes.hautaviita@fingo.fi