Vähiten kehittyneiden maiden (LDC-maat) taloudet kasvoivat vuonna 2010 prosenttiyksikön nopeammin kuin edellisenä vuonna: 5,7 prosentilla keskimäärin, selviää YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin vuosittaisesta raportista.
Kasvu ei kuitenkaan jakaudu koko kansalle, eikä ole kestävää, UNCTAD huomauttaa, koska se ei ole johtanut rakenteellisiin muutoksiin tai työpaikkojen luomiseen. Kasvu ja kauppa eivät myöskään ole palanneet maailman talouskriisiä edeltäneelle tasolle.
Taloutensa tähden LDC-maiden kannattaa pitää katseensa keskituloisissa ja kasvavissa kehitysmaissa. Vuonna 2009 toiset kehitysmaat — erityisesti muutama suuri talous Aasiassa — olivat kohteena yli puolelle köyhimpien maiden viennistä. Vielä kymmenen vuotta sitten osuus oli 40 prosenttia.
UNCTAD kehottaakin köyhiä valtioita etsimään tapoja integroitua maailmantalouteen Etelä-Etelä-yhteistyön kautta — ei kuitenkaan niin, että suhteet toisiin kehitysmaihin korvaisivat perinteisemmät Pohjoinen-Etelä-suhteet, vaan toisivat köyhimmille maille lisärahoitusta ja enemmän poliittista liikkumatilaa.
Miten Etelä voi tukea Etelää?
Köyhimpien maiden tulee UNCTADin mukaan pitää johtajuus omasta kehityksestään tiukasti käsissään. Yhteistyö on jo tuonut niille haasteita kiihtyvän kilpailun kautta, eikä se ole tukenut köyhien maiden pyrkimyksiä laajentaa talouttaan raaka-aineden tuottamisesta. Pitkän aikavälin vaikutukset Etelä-Etelä-yhteistyöstä ovatkin vielä mysteeri, UNCTAD huomauttaa.
Yhteistyössä on kuitenkin merkittäviä mahdollisuuksia, markkinoista investointeihin ja rahoitukseen — kunhan se vain tehdään hyvin. Yhteistyö voi kasvattaa köyhempien maiden osaamista ja tuoda kipeästi tarvittavia lisärahan lähteitä.
Toiset Etelän maat voivat tukea esimerkiksi köyhien maiden julkisia investointeja tuottavasta toiminnasta infrastruktuuriin. Myös köyhiä maita ja erityisesti niiden oppimista suosivat kauppasopimukset olisivat UNCTADin mielestä toivottavia.
Joitakin erityisesti köyhiin maihin suunnattuja kauppasopimuksia onkin nousevien talouksien kanssa viime vuosina luotu, ja ne ovat UNCTADin mukaan antaneet tervetullutta hengähdysaikaa köyhemmille maille. Näissä sopimuksissa ei ole pakotettu köyhimpiä maita avaamaan markkinoitaan kilpailulle välittömästi, vaan annettu maille siirtymäaikojen turvin tilaa kehittää tuotantoaan.
Aika ei kuitenkaan automaattisesti johda siihen, että yritykset köyhissä maissa parantavat kilpailukykyään. Kauppaa vapautettaessa yritysten kehittäminen tulee ottaa erityisesti huomioon, raportissa sanotaan.
Yhteistä hyötyä, ei romantisointia
UNCTAD varoittaa kuitenkin, ettei Etelä-Etelä-yhteistyötä kannata romantisoida, tai nähdä sitä kaiken pelastavana taikakaluna. Vaikka osapuolten väliltä puuttuukin perinteinen Pohjoisen ja Etelän välinen hierarkia, eivät maat silti ole tasa-arvoisia keskenään. Suhteissa risteilevät toisiaan täydentävät mutta myös keskenään kilpailevat intressit.
Raportissa tunnistetaan kuitenkin muutamia yhteisen hyödyn alueita, joiden tähden Etelä-Etelä-yhteistyö voi parhaimmillaan hyödyttää molempia osapuolia.
Yhteistyö voi olla poliittinen työkalu, joka helpottaa uusien kulutus- ja tuotantomarkkinoiden syntymistä.
Köyhimpien maiden luonnonvarojen käyttö voi hyödyttää niin myyjiä kuin ostajia, kunhan poliittinen viitekehys varmistaa, että se auttaa köyhimpiä maita kehittymään.
Kasvavien talouksien geopoliittiset intressit tekevät yhteistyöstä niille houkuttelevaa.
Kasvava yhteistyö auttaa kehitysmaaryhmää laajemminkin puhumaan yhtenä rintamana kansainvälisissä yhteyksissä ja ajamaan yleisesti kehitysmaiden asemaa.
”Sijoitusrahastoista pieni osa kehityspankeille”
Joulukuiden 2001 ja 2010 välillä globaalien valuuttavarantojen arvo kasvoi 2 050 miljardista dollarista 9 300 miljardiin. Suurin osa tästä johtui kehitysmaiden varantojen kasvusta: niiden varannot lähentelivät 6 100 miljardia vuoden 2010 lopulla. Kasvu on keskittynyt raaka-aineiden, erityisesti öljyn, viejämaihin ja Aasian talousjättien suurten ja keskisuurten tuotantoyritysten kasvaneisiin pääomiin.
Merkittävä osa tästä pääomasta on kansallisissa sijoitusrahastoissa, joita kansallispankit tai talousministeriöt pyörittävät. Maaliskuussa 2011 näissä rahastoissa oli maailmanlaajuisesti 4 300 miljardia dollaria, josta 3 500 dollaria kehitysmaissa ja nousevissa talouksissa.
Yksi UNCTADin raportin käytännön ehdotuksista onkin, että pieni osa tästä sijoitettaisiin alueellisiin kehityspankkeihin. Se antaisi rahastoille mahdollisuuden laajentaa toimintakenttäänsä ja parantaisi kehityspankkien pidemmän aikavälin lainoitusmahdollisuuksia.
UNCTAD peräänkuuluttaa tarkempia tutkimuksia, mutta laskee, että esimerkiksi rahastojen pääomasta yhden prosentin sijoittaminen kehityspankkeihin lisäisi näiden lainoituskapasiteettia yli 84 miljardilla dollarilla vuosittain.
Se on enemmän kuin kaikkien kehityspankkien lainoitus kaikille kehitysmaille oli yhteensä sen huippuvuonna 2009. Silloin nämä pankit, mukaan lukien Maailmanpankki ja Euroopan investointipankki, lainoittivat kehitysmaita 64 miljardilla dollarilla finanssikriisin tähden.
UNCTAD: The Least Developed Countries Report, 2011