Yrityksillä ei tällä hetkellä ole erillistä lakisääteistä vastuuta kunnioittaa ympäristöä ja ihmisoikeuksia arvoketjuissaan. Tästä syystä sitovaa yritysvastuulakia on ajettu eri tasoilla jo yli kymmenen vuotta.
Laki haluttiin alunperin jo vuonna 2011, kun YK:ssa hyväksyttiin kansainväliset yritysvastuuperiaatteet. Suomessa vaatimukset laista nousivat pöydälle uudelleen vuosina 2013–2014, kun edellä mainitut YK-periaatteet oli tarkoitus toimeenpanna kansallisesti. Vuonna 2018 järjestöt ja yritykset käynnistivät kampanjan kansallisen yritysvastuulain puolesta, ja kirjaus siitä saatiinkin hallitusohjelmaan vuonna 2019.
Kansallinen laki kuitenkin torpattiin.
Onneksi EU:ssa yritysvastuulain valmistelu etenee edelleen. Komissio antoi oman direktiivisityksensä helmikuussa 2022, ja neuvosto sai nuijittua läpi oman laihan kompromissinsa joulukuussa 2022.
Nyt päätöksenteon polttopiste on siirtynyt Euroopan parlamentin valiokuntiin, joissa lobbarit ovat viime viikkoina juosseet kilpaa esittämässä päättäjille muutoksia ja muutosehdotusten torppaamisia. Vesityksiä direktiiviesitykseen ajetaan kuin käärmettä piippuun, jopa vastoin parlamentin aiempia kantoja ja kansainvälisten yritysvastuustandardien suosituksia.
Parlamentin eri valiokunnissa on viime viikkoina väännetty muun muassa näistä kysymyksistä:
Yritysvastuudirektiivin soveltamisalaa on yritetty rajata vain EU:n ulkopuolisiin maihin. Tällöin direktiiviin sisältyvä asianmukaisen huolellisuuden velvoite ei koskisi yritysten toimintaa EU-maissa. Muutosehdotus on käsittämätön, sillä yritystoiminnan haitalliset vaikutukset eivät pysähdy EU:n rajalle. Väärinkäytöksiä tapahtuu systemaattisesti myös EU:ssa. Yritysvastuudirektiivin tulee puuttua ongelmiin niin Italian ja Espanjan tomaattiviljelmillä kuin Suomen luonnonmarjabisneksessä tai rakennustyömailla.
Asiakassuhteet on yritetty saada rajattua pois direktiivin soveltamisalasta. Tämä tarkoittaisi, että yritysten ei tarvitsisi huolehtia tuotteidensa aiheuttamista ympäristö- ja ihmisoikeusriskeistä enää sen jälkeen kun ne ovat luovuttaneet ne asiakkaille. Niin sanottujen downstream-arvoketjujen huomiotta jättäminen on kansainvälisten yritysvastuustandardien ja OECD:n, OHCHR:n sekä ILO:n suositusten vastaista sekä myös jo vuonna 2021 hyväksytyn Euroopan parlamentin oma-aloitemietinnön vastaista. Asiakassuhteiden ulosrajaaminen olisi varmasti kätevää muun muassa fossiilisia polttoaineita tai myrkyllisiä torjunta-aineita markkinoiville yrityksille, joiden ei tarvitsisi direktiivin puitteissa kantaa vastuuta tuotteidensa käytön aiheuttamista ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksista.
Finanssi- ja rakennusalaa ei haluta määriteltäväksi korkean riskin toimialoiksi. Korkean riskin toimialoilla direktiivin henkilöllinen soveltamisala on laajempi, eli niillä direktiivin piiriin tulee enemmän yrityksiä kuin ei-riskialoilla. Ottaen esimerkiksi huomioon, miten keskeisessä asemassa finanssiala on ekologisessa siirtymässä kestävään talouteen, olisi yksinkertaisesti käsittämätöntä olla määrittelemättä sitä korkean riskin toimialaksi. Väitteet, joiden mukaan asianmukaisen huolellisuuden noudattaminen on finanssialan yrityksille mahdotonta, eivät kestä lähempää tarkastelua, kuten OECD:n finanssialaa koskevat asianmukaisen huolellisuuden oppaat osoittavat. Rakennusalan systeemiset ongelmat muun muassa siirtotyöntekijöiden asemassa ovat laajasti tiedossa.
Yrityksille yritetään jättää mahdollisuus siirtää vastuunsa sektorikohtaisille monisidosryhmäaloitteille. Monisidosryhmäaloitteilla tarkoitetaan esimerkiksi erilaisia sertifiointi- ja auditointijärjestelmiä, joiden kriteereitä on laadittu yhteistyössä yritysten ja järjestöjen kesken. Vuonna 2021 hyväksytty Euroopan parlamentin oma-aloitemietintö on myös tässä suhteessa kristallinkirkas (Art. 11(1)): monisidosryhmäaloitteisiin osallistuvien yritysten ei tule vapautua direktiivissä säädetyistä velvoitteista. Monet monisidosryhmäaloitteet ovat myös itse sitä mieltä, että ne ovat pelkkä työkalu yrityksille asianmukaisen huolellisuuden noudattamiseen. Yritysten osallistumista aloitteisiin ei siis voida itsessään pitää osoituksena direktiivin vaatimusten täyttämisestä tai “turvasatamana”, joka suojaa yrityksiä oikeudelliselta vastuulta.
Osa yllä esitetyistä vesityksistä näyttävät olevat suoraa copy pastea muun muassa Suomen Elinkeinoelämän keskusliiton ja Saksan kemianteollisuuden briiffeistä. Finnwatchin podcastissa vieraillut Sirpa Pietikäinen vahvisti, että yritysten etujärjestöjen vastalobbaus yritysvastuudirektiiviä kohtaan on ollut massiivista.
Yritysvastuudirektiivin tehtävänä on varmistaa, että yritystoiminnassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja liiketoimintamallit muokataan kunnioittamaan planeettamme ekologisia rajoja. Toivottavasti mepit pitävät pintansa ja katseen pallossa (pun intended) lobbauksen ristitulessa.