Pientä rajaa

Jätän tunnesyistä taakseni sekä omani että Pauliina Sarvilahti-Jimenezin työluvan ja oleskeluluvan hankinnat. Ne itkut on itketty ja raivot raivottu, ja katsomme eteenpäin.
Nyt on kyseessä Kepan työlupa. Ulkomaalaiset kansalaisjärjestöt rekisteröityvät Mosambikin ulkoministeriössä (MNEC) maahan ensi kertaa tullessaan. Tämän Kepa teki 20 vuotta sitten. MNEC:stä haemme aina kahden vuoden välein pyynnön toimiluvan jatkamiselle. Viimevuotisessa suuressa INGO-konferenssissa puhuttiin mahdollisuudesta toimiluvan myöntämiseksi viideksi vuodeksi, sillä kahden vuoden väliajoin toistuvat pyynnöt vaativat käytännössä jokavuotista ponnistusta.
Kepa, kuten kaikki muutkin kansainväliset järjestöt, lähettää vuosiraporttinsa MNEC:iin sekä niiden maakuntien ylemmille virkamiehille, joissa järjestöllä on toimintaa. Ennen kuin kahden vuoden toimilupa-asia on käsitelty MNEC:ssä, saamme väliaikaisen kolmen kuukauden luvan. Jatkoaikoja voi olla useita. Tänä vuonna prosessi tyssäsi kokonaan kolmen jatkoajan eli melkein vuoden jälkeen siitä, kun laitoimme lupa-asian vireille. MNEC kutsui meidät ystävällisesti kokoukseen heti kesälomani jälkeen. Asia oli ongelmallinen. Mikään viranomainen ei kuulemma tuntenut meitä eikä tiennyt mitä me täällä teemme.
Nyt vasta tajusimme, mitä kulissien takana oli kuluneen vuoden aikana tapahtunut. Viime vuodesta lähtien MNEC oli lähettänyt eri instansseille ja ministeriöille kyselyn ja pyynnön niin sanotun lausunnon antamisesta. Tuloksena oli ollut, ettei mikään instanssi ollut meitä tuntenut eikä näin ollen voinut antaa lausuntoa. Ainoana poikkeuksena oli Cabo Delgadon maanviljelyssektorin toimisto – kiitos yhteistyöstämme eri talonpoikaisjärjestöjen kanssa.
Keskustellessamme MNEC:n kanssa, heillekin lopulta selvisi mitä me täällä teemme. Emme implementoi emmekä rahoita erillisiä projekteja vaan toimimme kumppanuuksissa. Kumppanit ovat näkyviä, me emme. Paha virhe. Kannattaisi miettiä uudestaan sitä low profile -asennetta.
Mutta peli ei suinkaan ollut menetetty. Kuten aina, kaikkeen on ratkaisu. Elokuun ja syyskuun aikana olemme kokoontuneet sekä Maputossa että Pembassa kaikkien ministeriöiden kanssa, jotka ovat niin sanottuja ministérios de tutela, ja jotka tavallaan valvovat paikallisten kumppanijärjestöjemme toimintaa. Sanon tavallaan, sillä joskus kumppanit eivät edes tiedä, että heitä ”valvotaan”, tai että heidän pitäisi olla yhteydessä ministeriöön. Nyt tietävät.
Kuulimme, että vuosiraporttimme oli kyllä lähetetty MNEC:stä ministeriöihin, joiden kanssa nyt olemme yhteyksissä. Voimme vetää vain sen johtopäätöksen, ettei raportteja ole luettu. Paras siis mennä paikan päälle antamaan lisätietoa. Oli oma ongelmansa saada audienssi eri ministeriöihin. Aloimme miettiä, että jos kaikki kahden vuoden uutta toimilupaa hakevat järjestöt kiertävät näitä samoja ministeriöitä, heille tulee hankalat oltavat. Lisää työtä samalla palkalla. Tiettyä passiivista vastarintaa on jo tullut esiin.
Onnistuimme lopulta tapaamaan kahden ministeriön edustajat ja olimme saaneet audienssin kolmannelle, kun kävi selville että kokoustemme jälkeen luvattuja lausuntoja ei ollut lähetetty MNEC:iin. Saimme kaksi virkamiestä kiinni valehtelusta. Yksi väitti lähettäneensä faksin tai lähettävänsä sitä parhaillaan, toinen sanoi olleensa tietämätön lausunnon tarpeellisuudesta. Kolmas ministeriö väitti, ettei ollut koskaan saanut virallista pyyntöä lausunnosta MNEC:ltä. Ja niin edelleen.
MNEC alkoi ymmärtää, että uusi toimintamuoto ei ehkä ole kaikkein paras. Monissa ministeriöissä ollaan täysin tietämättömiä prosessista. Totta puhuen näyttää siltä, ettei heitä myöskään voisi vähempää kiinnostaa.
Tänään 21.9. kävimme toisen kerran Maputon provinssin alivaltiosihteerin audienssilla. Viimeviikkoisen kokouksemme jälkeen hän ilmoitti antavansa myönteisen lausunnon, jos tuomme hänen juttusilleen kaksi provinssin alueella toimivaa kumppanijärjestöä. Veimme sinne vammaisjärjestö Acridemen sekä naisjärjestö Fórum Mulherin. Tämä kelpasi, ja olemme saaneet suullisen lupauksen positiivisen lausunnon lähettämisestä MNEC:iin.
Ensivaikutelmani alivaltiosihteeristä ei siis pitänyt paikkaansa. Nimittäin viime viikolla hän ei puhuessaan katsonut minua silmiin, vaan jonnekin alemmas. Mutta hän vaikutti tietävän paremmin kuin monet muut virkamiehet, miten asiat pitää hoitaa.
Vielä puuttuu lausunto Cabo Delgadon vastaavalta alivaltiosihteeriltä. Emme tiedä, miten muiden ministeriöiden lupausten ja lausuntojen kanssa on käynyt. MNEC tulee varmaan kutsumaan meidät tuota pikaa uuteen kokoukseen, jossa saamme tietää lisää siitä, mitä pitäisi tehdä. Prosessin kuluessa olemme viisastuneet. Täytyy pitää enemmän yhteyksiä viranomaisiin, vaikka se tuntuisi vaikealta. Pitää lähettää raportteja, suunnitelmia ja kutsuja eri tilaisuuksiin. Pitää järjestää seminaareja ja kissanristiäisiä. Tällä hetkellä olemme luvatta maassa, mutta en siitä huolimatta enää menetä yöuniani. Tuskin he meitä täältä pois potkivat. Tai mistä sitä koskaan tietää…
Kirjoittaja on Kepan maajohtaja Mosambikissa