Lukuvinkkejä Kepa.fin kesätaukoa täyttämään

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Biafran nälkäänäkevistä alkoi globaali kehitysmaaliike. Mutta mikä ihmeen Biafra? Elämänläheinen kuvaus keskiluokkaisen pariskunnan selviytymiskamppailusta 1960-luvun Nigeriassa.
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Purppuranpunaisen hibiskuksen suuret teemat kiertyvät uskon, moraalin ja identiteetin ympärille. Päähenkilön, 15-vuotiaan Kambili-tytön, pastori isä on kristitty fundamentalisti, jonka hyvyys karisee harteilta aina kotiovella: mies pahoinpitelee ja kiduttaa paitsi vaimoaan, myös lapsiaan.
Esa Salminen: Leposija Kilimakitossa
Jos Salmisen Sambiaan sijoittuva esikoisteos Köyhyyden ammattilainen (2008) oli vahvasti omaelämänkerrallinen, Leposija Kilimakitossa on selkeämmin fiktiota. Tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Mosambikiin, mutta teoksen takaumat luovat kirjaan myös historiallisen väreen.
Jonathan Franzen: Alkuvoimat
Jännitysromaani, jonka luokittelusanoja ovat muun muassa ”ympäristörikokset” ja ”yhteiskuntakritiikki”, kuvaa osuvasti epäoikeudenmukaisuuden kokemusta, ihmisen haavoittuvuutta ja toivoa. Kirjailija on valittu Guardian-lehden kokoamalle, eri alojen ympäristövaikuttajia esittelevälle The Eco Power -listalle.
Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Nora & Alicia on herkullista kertomakirjallisuutta, joka soljuu eteenpäin ilman minkäänlaista ponnistelua kuin hyvin tehty draama, joka avaa aistit ja kirvoittaa kyyneleet juuri oikealla hetkellä.
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
Hienoja toisiinsa kietoutuvia tarinoita pienten ihmisten arjesta absurdissa Mugabe-maassa. Antaa oivalluksia niin maatalouden, korruption kuin aidsinkin ymmärtämiseen.
Yangzom Brauen: Tiibetin tyttäret
Brauenin omaelämäkerrallinen Tiibetin tyttäret on arvokas ja antoisa lukukokemus ennen kaikkea siksi, että se kertoo niin kaukaisesta kulttuuripiiristä. Kolmen sukupolven naisten tarina on kirjailijan tapa saada Tiibetin kohtalo laajan yleisön tietoisuuteen.
Francesca Marciano: Matka kuvien taakse
Matka kuvien taakse vahvistaa, miten vaikea länsimaisen naisen on nähdä musliminaisten toiseen todellisuuteen. Varsin tunnistettavasti ja todentuntuisesti Marciano kuvaa paitsi kriisialueella työskentelevien kyynistymistä, myös Marian ja hänen työparinsa Imon yhteistyötä paineen alla.