On oikeastaan lohdullista, että yksi yleisimmin käytetty esimerkki epäonnistuneesta suomalaisesta kehitysyhteistyöstä on kolmen vuosikymmenen takainen Valmetin traktoritehdas Tansaniassa.
Paitsi ettei sekään pidä paikkaansa, sanoo Erkki Vita, Valmetin Tansanian-tehtaan talous- ja toimitusjohtaja vuosilta 1985—1990.
Vitan mukaan epäonnistuminen ei johtunut siitä, että kyseessä oli kehitysyhteistyöhanke. Tai että varaosahuolto olisi takkuillut, kuten usein sanotaan.
”Olosuhteet muuttuivat niin oleellisesti, että hanke, joka olisi ollut loistava osa afrikkalaisen Ujamaa-sosialismin politiikkaa, joutui monen muun asian tapaan seinää vasten”, hän sanoo.
Ja lopulta: epäonnistuessaankin hanke onnistui luomaan paljon hyvää.
Tavoite: omilleen ponnistava traktoritehdas
Vuonna 1979 Valmet Oy ja Tansanian hallitus sopivat traktorien tuotantoa varten perustettavasta yhteisyrityksestä, jonka nimeksi tuli Tanzania Tractors Manufacturing Company (TRAMA). Suomen valtio myönsi Tramalle tukea kehitysyhteistyömäärärahoistaan.
Trama-projektilla oli useita päämääriä:
Maatalouden mekanisointi oli koko projektin ydin. Sitä kautta tuotannon toivottiin lisääntyvän ja tansanialaisten maanviljelijöiden ruokaturvan parantuvan.
Tansaniaan haluttiin luoda toimiva traktorien varaosahuolto.
Yhteiskuntaa pyrittiin kehittämään paitsi maatalouden kautta, myös paikallista teollisuutta tukemalla.
Työvälineiden tuotannon lisäksi tavoitteena oli kouluttaa 1) mekaanikkoja 2) mekaanikkojen kouluttajia sekä 3) käyttäjäjiä eli maanviljelijöiden sekä traktoreiden käyttöön ja huoltoon että maanviljelykseen yleisemmin.
Tarkoituksena oli, että kehitysyhteistyötuen määrää voitaisiin asteittain vähentää, kunnes hanke lopulta toimisi itsenäisesti ja kannattavasti ja loisi ytimen kokonaiselle toimialalle.
Todellisuus: Sopimus piti, toimintakenttä ei
Trama-projektin alku oli lupaava. Tehdas pyöri, ja koulutus- ja varaosahuoltokin saatiin käynnistettyä. Vuosi 1985 oli paras: traktoreita myytiin tuolloin Tansaniassa kaikkiaan noin 1 100, ja niistä Traman valmistamia Valmeteja oli noin puolet.
Vaikka Traman markkinaosuus säilyi vielä muutamana tulevanakin vuotena, myytyjen traktorien lukumäärissä mitaten traktorien menekki maassa lähti jyrkkään laskuun.
Taulukko: Traktorien myynti Tansaniassa vuosina 1982-88.
Vuosi
Traktorien kokonaismyynti
Traman myynti
Traman markkinaosuus %
1982
1 138
120
10,5
1983
537
240
44,7
1984
1 183
475
40,2
1985
1 170
623
53,2
1986
410
314
76,6
1987
575
232
40,3
1988
300
217
72,3
Lähde: FINNIDA: Macro and Micro Economic Study of Trama, 1989
Vitan mukaan taulukon esittämään kehitykseen on useita syitä.
Perustavanlaatuisin syy oli Tansanian taloudessa. Vaikka Tansanian presidentin Julius Nyereren harjoittama afrikkalainen sosialismi sai paljon kehitystä aikaan muun muassa koulutussektorilla, yhteiskunnan taloudellinen kehitys jatkoi 1980-luvulla jyrkkenevää alamäkeään.
Tansanian shillingin arvo oli ankkuroitu keinotekoisesti tietylle tasolle, jolla ei ollut enää aikoihin ollut käytännön yhtymäkohtaa todelliseen kustannus- ja maailmanmarkkinatasoon. Tansanian valtio käytti resursseja paljon enemmän kuin niitä oli tai se tienasi, ja niinpä 1980-luvun aikana tultiin vähän kerrassaan siihen tilanteeseen, että kehitysapu oli lähes ainoa ulkomaanvaluutan virta maahan.
Valtio oli konkurssin partaalla, ja ainoaksi pelastukseksi jäi hyväksyä Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sanelema rakennesopeutusohjelma (Economic Recovery Programme, ERP).
Hätäinen harppaus markkinatalouteen
Rakennesopeutusohjelman ehtoihin kuului ensinnäkin se, että shillingin arvo piti saattaa todelliselle tasolle. Devalvaatio yhdessä inflaation kanssa nosti tuontituotteiden hinnat muutamassa vuodessa monikymmenkertaisiksi. Koska Valmetin traktoreissakin oli paljon tuontikomponentteja, koneiden hinnat kohosivat auttamattomasti yksittäisten farmareiden ulottumattomiin.
Toinen IMF:n ehto oli, että Tansanian tuli luopua protektionismista ja avata markkinansa ulkomaisille tuotteille.
”Ja tällainen Valmetin ja Tansanian hallituksen välinen, käytännössä lähes eksklusiivinen sopimus oikeudesta tuottaa ja myydä traktoreita oli tietysti yksi niitä pahimpia protektionistisia asioita, joista piti päästä eroon”, Vita muistuttaa.
Enää Valmet ei pystynyt myymään traktoreita automaattisesti edes valtion suuryksiköille, sillä hankinnat menivät julkiseen kilpailutukseen. Ilmeni, että yksinkertainen, luotettava ja verrattain halpa perustraktori, jolla maatalouden mekanisointia oli ajateltu pienviljelijöiden keskuudessa levittää, ei ostajille enää kelvannut.
”Nyt traktorin olisikin pitänyt olla iso ja komea, ja siinä olisi pitänyt olla ilmastoitu umpihytti ja radio — ja meidän mallissammehan oli vain katos”, Vita kertoo.
Valmet tuotti Tansaniaan myös muutamia tehokkaampia vaihtoehtoja ja laajensi tuotevalikoimaansa kuljetus- ja tienkunnossapitokalustoon. ”Lähtökohtaisesti Valmet halusi kuitenkin pitää kiinni Tansanian hallituksen kanssa tehdystä perussopimuksesta, eivätkä nämä pienet suunnanmuutokset hankkeen sisällä riittäneet vastaamaan muuttuneeseen markkinatilanteeseen.”
Niissä tarjouskilpailuissa, joissa Trama olisi muuten voinut pärjätä, esteeksi muodostui korruptio. Esimerkiksi Tansanian maatalousministeriön maatalouden mekanisoinnista vastaava upseeri asui erään kilpailevan valmistajan järjestämässä talossa — jopa hänen kotipuhelinnumeronsa oli yhtiön sisäisessä puhelinluettelossa.
”Suomen valtion kehitysyhteistyöprojektin raameihin ei tietenkään sopinut lähteä vastaamaan tuollaiseen kilpailuun.”
Kehitysyhteistyötä syytetään joskus helpoksi vienninedistämiseksi, sillä lahjaksi saadun tavaran laadusta vastaanottaja ei tohdi valittaa. Vita kuitenkin vakuuttaa, että Valmet hoiti toimintansa Tansaniassa myös tässä suhteessa erittäin korrektisti ja tuotantonsa yleisiä laatukriteerejä vaalien.
”Tansanian muutama tuhat myytyä traktoria oli Valmetille niin mitätön markkina-alue, ettei se tietenkään halunnut uhrata brändinsä nimeä heittäytymällä heikkolaatuiseen tuotantoon.”
Mitä maahan jäi: Traktoreita, mutta erityisesti koulutusta
Vita palasi Suomeen vuoden 1990 alussa. Traktorien kuten muidenkin teollisuustuotteiden kysynnän romahdus ja yhteiskunnan suunnan täyskäännös oli vienyt Trama-projektilta pohjan pois. Siitä huolimatta Valmetin ajatuksena oli, että jos traktorien myynti elpyy ja Valmetin markkinaosuus asettuisi kolmanneksen tasolle, Tansanian ja Valmetin yhteistyö voisi miten kuten jatkua.
”Ei meillä ollut paljon muuta vaihtoehtoa, kuin uskoa siihen, ja myös paikalliset tahot olivat sitä mieltä, että näin se homma toimii”, Vita kertoo Valmetin johdon tunnelmista hänen päätettyä palata ulkomaanpestistä Suomeen.
Mutta loppu häämötti jo. Trama-traktoritehdas oli toiminnassa vain muutaman vuoden sen jälkeen, kun Suomen kehitysyhteistyövaroista saatu tuki 1990-luvun alkupuolella päättyi.
Vitan mielestä onneton loppu ei kuitenkaan mitätöi Trama-projektin saavutuksia: 1980-luvun aikana Tansaniassa myydyistä noin 5 700 traktorista 2 400 oli Valmeteja. Samana ajanjaksona Trama koulutti reilut 550 mekaanikkoa — yksi mekaanikko neljää Valmet-traktoria kohden!
”Tätä tietotaitoa minä pidän ehkä kaikkein suurimpana asiana, mitä Tansaniaan Tramasta jäi. Ja näiden mekaanikkojen lisäksi koulutimme vielä yli 500 farmaria”, Vita sanoo.
Trama loi Tansaniaan reilun parinkymmenen sopimushuoltamon verkon. Vaikka varaosahuollon toimivuuttakin kritisoitiin — eikä täysin suotta — Vitan mielestä kriitikoiden tulee suhteuttaa syytöksensä Tansaniassa vallinneisiin olosuhteisiin: Kolme kertaa Suomen kokoisessa maassa välimatkat ovat valtavia ja liikenneolosuhteet varsinkin tuolloin erittäin heikot. Huoltohenkilökunnan ja varaosien liikuttelu vei väkisinkin aikaa.
”Ei voi sanoa, että systeemi olisi toiminut niin hyvin kuin on totuttu esimerkiksi Suomessa, mutta se toimi niissä olosuhteissa.”
Eräs tutkimus tietääkin Valmetin käyttäjäkoulutuksen ja varaosa- ja huoltoketjun ansioksi kertoa, että 1980-luvun lopulla Tansanian toimivasta traktorikannasta noin 70 prosenttia oli Valmeteja.
”Kaiken kaikkiaan voi siis sanoa, että Trama-vuosina Valmetin panos maatalouden mekanisoinnissa on ollut erittäin huomattava.”
Valmetille Tansanian piti olla portti Itä-Afrikkaan ja Afrikan markkinoille yleisemminkin.
”Tämä ei toteutunut, eikä Valmetin kohdalla varsinaisesta tuloksesta voi muutenkaan puhua. Uskon kuitenkin, että jonkinlainen positiivinen kokemus tästä kehitysyhteistyöhankeesta jäi.”
Erkki Vita
Erkki Vita, 66, on Helsingin Kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomi.
Vita työskenteli muun muassa kotimaisessa rakennusteollisuudessa ja Philipsillä, kunnes siirtyi kehitysyhteistyön pariin Tansanian valtion rakennusliikkeen MECCO-projektin talousjohtajaksi 1978—1982.
Muutaman Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Vita palasi Tansaniaan ensin Valmetin traktoritehtaan talousjohtajaksi vuosiksi 1985—1987 ja jatkoi sitten toimitusjohtajana vuoteen 1990 asti. Perheen lapset kävivät pääosan koulustaan Dar es Salaamin kansainvälisessä koulussa.
1990-luvun Vita työskenteli ympäristöteknologian vientikaupan parissa Outokummussa, minkä jälkeen hän siirtyi talouspäälliköksi Suomen Lähetysseuraan.
”Tämän runsaan kahdeksan vuoden kiinnostavan työrupeaman aikana pääsin jälleen kehitysyhteistyön pariin pääosin samoissa maissa Aasiassa ja Afrikassa kuin aiemmalla urallani, tällä kertaa kuitenkin kansalaisjärjestö-vinkkelistä ja enemmän ruohonjuuritasolla”, hän kertoo.
Erkki Vita jäi eläkkeelle 1. heinäkuuta 2009.
,