Kuvittelitko, että oikeisto ja vasemmisto ovat tasaantuneet yhdeksi harmaaksi massaksi? Että vastakkainasettelun aikaa ei enää olekaan? Olisi kannattanut tulla kuuntelemaan paneelikeskustelua Sanomatalon mediatorille 23. maaliskuuta, sillä siellä sosialismi ja kapitalismi käänsivät peistä kuin vanhoina aikoina konsanaan.
”Toivoisin, ettei me tarvittaisi sellaista asiaa kuin kehitysyhteistyö. Että maailmassa olisi oikeudenmukaiset ja tasa-arvoiset edellytykset”, visioi Kirsi Pihlaja (vas.).
”Niin kauan kuin meillä on maailmassa tällaiset eriarvoistavat markkinatalouden rakenteet, tarvitsemme myös kehitysyhteistyötä. Että jos siellä joku kauhalla ottaa, me voimme lusikalla edes antaa vähän takaisin.”
Markkinatalous vai sosialismi maailman pelastus?
Pihlajan markkinakritiikki sai vieressä seisoneen Wille Rydmanin (kok.) aika ajoin pudistelemaan päätään.
”Jos me haluamme saada kehitysmaat seisomaan omilla jaloillaan, meidän täytyy panostaa nimenomaan sellaisiin avun rakenteisiin, jotka auttavat heidät omille jaloilleen, eivätkä tee riippuvaiseksi avunannosta niin kuin tällä hetkellä usein käy.”
”Autetaan sellaisissa asioissa, joita vain me voimme tehdä, jotta voimme luoda sellaisia rakenteita, millä he omalla työllään ja toiminnallaan voivat päästä jaloilleen. Se on ainut kestävä tie maailman tasapainoiseksi kehittämiseksi.”
Hyvä esimerkki Rydmanin mukaan tällaisesta työstä on rauhanturvaaminen Afganistanissa.
”Avun antaminen ei tee riippuvaiseksi”, väitti Pihlaja vastaan. ”Ei me olla kenellekään menossa tyrkyttämään sadan euron seteliä johonkin kylään, vaan apu menee sellaisiin hankkeisiin, joilla voimaannutetaan ihmisiä toimimaan ja tekemään itse elämästään parempaa.”
”Sinä ilmeisesti kannatat tämmöisten suurten rakenteiden muuttamista niin oikeudenmukaisiksi, että nämä maat eivät olisi niin riippuvaisia kehitysyhteistyöstä. Tarkoitatko Wille sitä, että meillä olisi sellaiset kaupan rakenteet maailmassa, missä rajoitettaisiin huomattavasti tätä nykyistä markkinaliberalismia, joka maailmassa pyörii heinäsirkkaparvien lailla: sijoittajat menevät maasta toiseen, käyvät ottamassa hyödyn irti ja siirtyvät taas toisaalle?” Pihlaja kysyi.
”Päinvastoin, olisin rajoittamassa nykyistä sosialistista järjestelmää, jossa asetamme kehitysmaiden tuotteille korkeita tuontitulleja ja suojaamme sillä omaa tuotantoamme”, Rydman vastasi.
Vapaata kauppaa: myös meillä?
Keskustan Antti Törmänenkään ei pitänyt nykyjärjestelmän ongelmana markkinavetoisuutta, vaan liiallista sosialistisuutta: kauppaa rajoitetaan liikaa.
”Vapaa kauppa synnyttää teollisuutta ja työpaikkoja kehittyviin maihin, nostaa niiden elintasoa ja ihmisten palkkoja eniten”, Törmänen totesi.
Entä miten Törmänen suhtautuu Suomen ja Euroopan omaan protektionismiin? Milloin kauppaa vääristävät ja kehitysmaita kiusaavat maataloustuet ajetaan alas?
”En ole tässä kohtaa ehkä puolueen linjoilla”, Törmänen sanoi. ”Olen sitä mieltä, että tullit pitäisi poistaa saman tien Euroopan alueelta. Tullit ovat yhtä iso ongelma kuin nämä tuet. Tukia en tässä vaiheessa vielä poistaisi.”
Liberalismi saattaa tuntua hyvältä joissain asioissa, muttei aina kaikissa, totesi myös vihreiden ehdokas Paloma Hannonen.
”Minusta on hauskaa, että vapaa talous ja markkinaliberalismi kuulostavat kivalta ja hyvältä niin kauan, kunnes joku tulee ja ostaa meidän kaikki perunat, tai kun joku tulee ja ostaa tontteja itärajalta.”
Tuoko kapitalismi työtä?
Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että seuraavan kymmenen vuoden aikana työmarkkinoille hakeutuu 1,3 miljardia nuorta, joista vain noin 300 miljoonalle löytyy töitä. Vaikea kysymys tulevaisuuden työpaikkojen luomisesta oli omiaan syventämään kiistelyä poliittisen spektrin laitojen välillä.
”Markkinatalouden kautta syntyy työpaikkoja. Olisi tärkeää, että ihmiset voivat tehdä työtä, joka on pitkällä aikavälillä pysyvää eikä väliaikaista tekohengitystä”, pohti Antti Törmänen.
”Sosialistinen käsitys on se, että työtä on joku absoluuttinen määrä, joka pitää jakaa ja joillekin sitä ei riitä. Mutta se ei ole todellisuus”, iski Wille Rydman. ”Luonnollisessa markkinataloudessa nälkä on aika hyvä konsultti. Siinä vaiheessa, kun pitää tehdä työtä selvitäkseen hengissä, niin kyllä työtä silloin yleensä myöskin keksii.”
”Kehitysmaissahan on suurin osa maailman yrittäjistä, siellä on hirveästi yksityisyrittäjiä”, väitti Kirsi Pihlaja vastaan. ”Mitä tulee työhön, niin sehän ei maailmasta lopu. Olisi hyvä, jos saataisiin kehitysmaissa rakennettua infrastruktuuria, mikä työllistäisi todella paljon, jos sitä tehtäisiin julkisen sektorin verovaroin. Kun maat saataisiin jaloilleen ja olisi hyvä infrastruktuuri, siellä voitaisiin työllistää koulutukseen ja terveydenhuoltoon.”
Perustarpeita ja työn jakamista
Sosialismin puolella oli myös demarien Timo Kontio.
”Markkinatalous voi tietyissä rajoissa toimia, mutta antamalla sille vapaat kädet se ei johda mihinkään muuhun kuin vahvemman voittoon. Silloin kun teollistuminen tapahtui Euroopassa ja Suomessa, oletettiin että ihmisille tulee lisää vapaa-aikaa. Kävikin täysin päinvastoin.”
”Uskon, että jos ihmisillä on perustarpeet kunnossa, ihminen alkaa tehdä jotain. Uskon, että turvaamalla maailmassa mahdollisimman monille — jopa kaikille — perustarpeet, ihmiset löytävät kyllä töitä.”
”Työajan ja työmäärän epätasainen jakautuminen on ongelma sekä meillä Suomessa että muualla maailmassa”, sanoi puolestaan Paloma Hannonen. ”Osa tekee 17-tuntista työpäivää ja osalla ei ole töitä ollenkaan. Työvoiman pitää pystyä liikkumaan vapaasti, ja kaikelle työvoimalle joka maassa pitää taata inhimilliset työolosuhteet ja hyvä työehdot. Jos ihminen tulee Suomeen tekemään työtä, sillä pitää olla samanlainen turva kuin suomalaisillakin.”
Perussuomalaisten Simon Elo ei pitänyt ajatuksesta käydä jakamaan suomalaista työtä muun maalaisille. Häntä harmitti, että esimerkiksi Nokia samanaikaisesti avaa uutta tehdasta Vietnamiin ja irtisanoo Suomessa väkeä.
”Mielestäni suurin haaste länsimaiselle markkinataloudelle, jota sinänsä liputan, on Kiina, joka on omaksunut markkinatalouden jossain määrin, mutta siellä on kommunistinen yksipuoluejärjestelmä edelleen voimassa. He käyttävät autoritääristä systeemiään kaikkein tehokkaampaan kapitalismiin ja markkinatalouteen, mitä maailma on koskaan nähnyt. Yhä useampi maa katsoo sinne, että mitä heiltä voi oppia.”
Wille Rydman sai Kiinasta lisää vettä myllyynsä, ja juontajilla alkoi olla ongelmia pitää kiistakumppaneita aisoissa.
”Sehän on ymmärrettävää, että harva enää Eurooppaan katsoo, kun tämä on sen verran taantuva maanosa, johtuen niistä sosialistisista rakenteista, mitä tänne on vuosikymmenten aikana luotu. Sinänsä toveri tässä oikealla puolellani osui oikeaan siinä, että kyllähän kehitysmaissa on enemmän yrittäjyyttä kuin täällä…” Rydman sanoi ja viittasi Pihlajaan.
”Niillä rakenteilla sinutkin on koulutettu”, Pihlaja huusi väliin.
”Meillä on tässäkin kahdeksan kappaletta poliittisista suojatyöpaikoista julkisin varoin elävää yhteiskunnan elättiä”, Rydman jatkoi, ”sen sijaan että me tekisimme jotain yrittäjyyttä. Massiivinen julkinen sektori mahdollistaa tällaisen toiminnan, mutta kehitysmaissa on usein pakko lähteä yrittäjäksi. Ja se on ihan hyväkin, että yhteiskunnan rakenteet on sellaisia, että mieluummin lähtee yrittäjäksi kuin jää pelkästään avun varaan.”
”Nälkä on hyvä ajuri”, Timo Kontio myönsi päätään puistellen. ”Ja herralle kiitos, ja muutamalle muulle, että semmoista ajuria ei ole Suomessa tarvinnut ottaa käyttöön.”
Eri silmin Nepalia
Suuri osa nuorista panelisteista oli vieraillut Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demon kehitysyhteistyökohteessa Nepalissa. Kävi selväksi, että he olivat nähneet Nepalin tilanteen eri silmin, omista lähtökohdistaan käsin.
”Kaksitoista naista kylässä oli niin köyhiä, etteivät kehdanneet tulla valoisaan aikaan ulos. Sitten heille tehtiin kymmenellä tuhannella dollarilla kala-allas ja annettiin mahdollisuus tehdä vaatteita. Nyt ne vetää sellaista 600 dollaria vuodessa, missä tavallinen kivenhakkaaja saa ehkä 100 dollaria vuodessa”, kehui Raine Klemola (kd.). ”Suomi vetää Nepaliin myös vesiputkia, erityisesti kastittomille. Se auttaa naisia ja vesi on puhdasta, ettei pienet lapset kuole.”
Myös Janina Mackiewicz (rkp.) kehui Suomen vesi- ja sanitaatiohanketta.
”Ei ole läheskään yhtä paljon enää sairauksia ja tauteja. Yksi huolestuttava asia oli se, että jos kouluissa ei löydy vessoja, niin tytöt ei mene kouluun”, Mackiewicz kuvasi.
Eri kuva oli jäänyt matkakumppani Simon Elolle (ps.)
”Minulle siellä paikallinen tuli sanomaan, että ihan kiva, että olette auttaneet meitä ja ollaan pykätty tähän kaikenlaista. Mutta siitä puolet on mennyt ihan johonkin muuhun kuin pitäisi, esimerkiksi tuohon kartanoon, jonka tämä piirijohtaja on rakennuttanut. Miten te saisitte tätä vähän suitsittua, että ne rahat menisivät sinne minne pitää?” Elo muisteli.
”Tällaisten syiden tähden minä en voi legitimoida tätä kehitysapua nykymuodossaan, edes äänestäjille, saati sitten tälle nepalilaiselle.”
”Kyllä niitä rahoja valvotaan hyvin”, vastasi Janina Mackiewicz. ”Minulle on kyllä jäänyt ihan päinvastainen kokemus Nepalista.”
Simon Elo koetti saada vastausta siihen, uskoivatko muut, että puolet apurahoista valuu hukkaan — turhaan.
”Me teimme samoista havainnoista eri tulkinnat, me arvostimme eri asioita”, vastasi Raine Klemola (kd.). ”Minä puhun siitä, kuinka apu muutti ihmisten elämää todella paljon. Jos sinulla ei ole mitään, niin tarvitsee ulkopuolelta tulla, jotta voisit tehdä jotain.”
Paloma Hannosen (vihr.) mielestä tuskin kukaan kiistää sitä, etteikö kehitysyhteistyössä olisi parannettavaa.
”Sen tähden on raportteja ja raportointivelvollisuuksia. Meillä tehdään tutkimuksia siitä, kuinka meidän kehitysyhteistyö vaikuttaa, ja totta kai niiden raporttien pohjalta täytyy tehdä parannuksia siihen, onko esimerkiksi budjettiapu, suora apu kansalaisille vai esimerkiksi apu kansalaisjärjestöjen kautta viety apu sitä parasta mahdollista.”
Nuorten ehdokkaiden vaalipaneelin järjestivät Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo, Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ja Suomen YK-liitto.