Minna Sirnö (vas.) istuutuu eduskunnan Pikkuparlamentin kahvioon ja näyttää tyytyväiseltä. Kepan koordinoima globbariverkosto on seurannut kansanedustajien työtä kehitysyhteistyön sekä reilun ilmasto- ja kauppapolitiikan edistämiseksi kuluvan vaalikauden aikana. Sirnö on voittanut leikkimielisen kilpailun 46 pisteellä, eli ”peukulla”. Puoluesisar Annika Lapintie seurasi perässä 41 peukulla ja miesten sarjan voittaja Pertti Salolainen (kok.) kahmi 38 peukkua.
Minna Sirnö, olet eduskunnan aktiivisin maailmanparantaja, onneksi olkoon.
Kiitoksia.
Miltä tuntuu?
Aika hienolta. Mutta täytyy myöntää, että ehkä se ei ole pelkästään omaa ansiota. Se, että olen eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä puheenjohtaja — joka on aktiivinen kehityskysymyksissä — on ehkä tuonut myös meriittiä.
Jos mediaan on uskominen, niin maailmanparannuskysymykset eivät ole Suomessa nyt suurta muotia. Tuntuuko eduskunnassa siltä, että näitä asioita vaikeaa saada eteenpäin?
Yksi osoitus oli se, että kehitys- ja väestöryhmä yritti saada kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyössä aikaiseksi kehityspoliittisen tilinpäätösistunnon eduskunnassa. Kun uusi kehityspoliittinen ohjelma julkaistiin, oli täysistunto, mikä oli tosi hieno juttu ja historian ensimmäinen täysistunto, jossa käsiteltiin kehityskysymyksiä. Kun nyt on tarpeeksi monta vuotta kulunut, ja ollaan loppusuoralla, niin voisi järjestää istunnon vähän kuin tilinpäätöksenä ja siirtymänä seuraavalle eduskunnalle… mutta se ei onnistunut.
Se mielestäni kielii vähän siitä, että ehkä aika on ohi. Mutta sen sijaan olen tyytyväinen siitä, että kansalaisten keskuudessa aivan selvästi tällaiset solidaarisuuteen, ihmisyyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset on edelleen ihan selvästi in.
Gallupeissahan enemmistön mielipide näkyy myös, vaikkei ehkä niinkään julkisuudessa.
Jos 20 prosenttia on gallupeissa toista mieltä, ehkä sen ehdoilla ei kuitenkaan kannata politiikkaa ruveta rakentamaan.
Peukkuja annetaan maailmanparannuksesta eduskuntatyössä. Sitä on ollut vähän vaikeaa seurata, koska esimerkiksi valiokuntatyöskentelystä on pöytäkirjoista vaikeaa saada tietoa. Peukkuja on siksi jouduttu jakamaan osittain sen mukaan ketkä ovat olleet läsnä, eikä voida tietää kuka on ollut aktiivinen ja kuka lukenut iltapäivälehtiä. Voisiko eduskuntatyöskentely olla mielestäsi piirun verran avoimempaa?
Kyllä. Keskeneräisissä asioissa — varsinkin jos käsitellään joitain luottamuksellisia asioita — täytyy suojata asiantuntijaa. Ja mielestäni pelisääntöihin ei kuulu se, että minä kerron mitä joku muu on sanonut tai tehnyt valiokunnassa.
Mutta sen sijaan ennen, hyvään aikaan pidettiin keskustelupöytäkirjaa myös siellä. Vaikka nyt varsinaista keskustelupöytäkirjaa ei pidettäisi, voisi olla hyvä pitää vaikka kysymyspatteristoa, että mitä kysymyksiä asiantuntijoille on esitetty ja minkälaisia vastauksia niihin on saatu. Kirjalliset vastauksethan ovat julkisia silloin kun asia päättyy, mutta useimmiten paras anti tulee suullisessa kuulemisessa.
Ministeri Väyrynen kehuu tuoreessa kirjassaan, että Suomi on pystynyt kasvattamaan kehitysapuaan myös näinä vaikeina taloudellisina aikoina. Oletko sinä ylpeä Suomen kehityspolitiikasta?
Jos katsoo maailman tilannetta niin kyllä olen ylpeä siitä, varsinkin kun tämä 20 prosentin painoarvo näköjään on suurempi niidenkin joukkueessa, jotka perinteisesti ovat olleet kehitysyhteistyömyönteisiä. Siinä mielessä tilanne on hyvä.
Mutta olen sitä mieltä, että me olisimme voineet tehdä vielä enemmän. Suomi olisi voinut jo tällä hallituskaudella siirtyä prosenttiliigaan. Kaikki me tiedetään, että vuosituhattavoitteet ja köyhyydenpoistamistalkoot eivät tule toteutumaan — johtuen ruokakriisistä ja siitä,että eurooppalaisetkin maat vetäytyvät.
Toinen mihin en ole hirveän tyytyväinen on se, että Suomen olisi pitänyt pitää enemmän ääntä julkisuudessa siitä, miksi EU-maat rikkovat omia päätöksiään. Meillä on iso joukko EU-maita, jotka eivät enää pidä kiinni 0,7-tavoitteista. Se on kuitenkin aidosti EU-maita sitova päätös, mikä on eri asia kuin YK:ssa aikoinaan tehdyt lupaukset, jotka olivat enemmän hyvän tahdon eleitä.
Olet puhunut pörssiveron puolesta jo ainakin vuodesta 2007. Oletko huomannut, että Suomi olisi aidosti ja aktiivisesti tehnyt asialle jotain — me kun emme juuri ole.
Myönnän, etten ole tehnyt lakialoitetta, mutta se johtuu siitä, etten ole veroammattilainen. Meidän ryhmässä on työnjako, että minä olen valtionvaroissa ja Mikko Kuoppa on verojaostossa. Mutta esimerkiksi eilen teimme EU-rahoitukseen liittyvän äänestysehdotuksen, jossa ehdotettiin, että Suomi ajaa transaktioveroa Euroopan laajuisesti.
Pörssivero on saanut paljon viime vuosina huomiota maailmalla, mutta Suomen hallitus on ollut hieman vaisu.
Tai sanotaanko näin, että Suomen hallitus on kotioloissa kertonut olevansa erittäin aktiivinen, mutta sitten, kun alkaa katsoa näitä EU:n keskustelupöytäkirjoja — joihin niihinkään ei kaikkia salaisia keskusteluja kirjata — en niissä ole mitenkään erityisesti havainnut, että Suomi olisi esittänyt tai vaatinut tai pitänyt ehtona jonkun asian toteuttamisessa, että tätä transaktioveroa ajettaisiin.
Kyllä minä kateellinen olen Saksalle ja Ranskalle — ja en tiedä nyt Brittien johdosta, mutta silloin kun Labour oli vallassa — niin siitä, että isojen valtioiden johtajat aidosti pitävät sitä yhtenä kanavana jakaa solidaarisuutta.
Cameron taitaa olla sitä mieltä, että vain jos pörssivero on globaali se voi toimia, mutta Saksa on sanonut, että se voisi ottaa veron käyttöön aluksi vain Ranskan ja Itävallan kanssa, jos muut EU-maat eivät lähde mukaan.
Kyllä, ja Suomen pitäisi ehdottomasti olla siinä mukana. Sijoittaminen on eri asia, mutta se, että raha makaa 20 sekuntia jossain tilillä siirtyäkseen jollekin toiselle tilille, se ei ole pitkäjänteistä yritystoiminnan kehittämistä eikä pitkäjänteistä sijoitustoimintaa, vaan yksinkertaisesti keinottelua.
Lupasit massaglobbauksessa 2007 selvittää, miksi Suomi ei ole ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa. Onko selvinnyt?
Hehe, ai kauheeta… Toivottavasti olen muistanut tehdä siitä kirjallisen kysymyksen. Ei ole selvinnyt vieläkään, miksi Suomi ei ole. Se on aika ihmeellinen asia, että Suomi joka leveilee kuitenkin lapsen oikeuksilla, on aika takapajula näissä lapsen oikeus -kysymyksissä.
Sen sijaan olen esimerkiksi yrittänyt edistää sitä, että meidän rauhanturvaajat — sen lisäksi että tutustuvat naisten oikeuksiin — yhtä lailla heidät olisi koulutettu lasten oikeuksiin. Se on tapahtunut hyvässä yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa, ja olen saanut sellaista palautetta, että se on ilmeisesti aiheuttanut sen, että lasten oikeuksien koulutusta ollaan lisäämässä siviilikriisinhallintaan, ja jatkossa toivottavasti myös sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Millaisin lupauksin ja minkä tyyppisiä asioita lähdet ajamaan jatkossa?
Edelleenkin olen sitä mieltä, että seksuaalioikeudet ja seksuaaliterveys on asioita, joissa Suomen pitää olla äänekkäästi joukkueessa mukana. Olen erittäin ylpeä siitä, että meidän presidentti on ainoita valtionpäämiehiä, jotka YK:ssa kerta toisensa jälkeen nostaa nämä asiat. On aivan kohtuutonta, että joka minuutti kuolee yksi äiti ja viisi ihmistä saa hiv/aidsin vain sen tähden, että he harrastavat seksiä. Ne ovat asioita, jotka kuuluvat ihmisten perusoikeuksiin.
Toinen on, että suomalaisilla on erittäin hyvä ja pitkä perinne jatkaa yhteisvastuuta myös globaalisti, ja minun mielestäni on sääli, jos näiden vaalien jälkeen käy niin, että meille yritetään usuttaa sellaista minä-minä-kulttuuria, että vain meille täällä oleville on tärkeitä juttuja. Kyllä meidän jokaisen etu on se, maailman kansalaiset voivat hyvin.
Ja kolmas vielä, että maailman kansalaisista joka toinen on alle 25-vuotias. Kohta maailman kansalaisista maailman enemmistö on alle 25-vuotiaita. Tänä vuonna seitsemän miljardia menee rikki maailman väestössä. Nämä on sellaisia asioita, joita pienen Suomenkin pitää miettiä — minkälaista tulevaisuutta me globaalisti olemme rakentamassa?
Kepan tiedote: Minna Sirnö ja Pertti Salolainen eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat