Reilun kaupan kahvi heikentää tavallisen kahvin kykyä vastata kysynnän ja tarjonnan muutoksiin. Se siis lisää kahvin maailmanmarkkinoiden hintavaihtelua.
Tällä tavoin Reilu kauppa paitsi huonontaa tavallisen kahvin viljelijöiden asemaa, myös omien tuottajiensa toimeentuloa, sillä tällä hetkellä Reilun kaupan viljelijät joutuvat myymään heikon kysynnän vuoksi jopa kolme neljäsosaa tuotannostaan tavallisena kahvina.
Kaikkia edellä mainittuja vaikutuksia vieläpä tehostaa se, että Reilun kaupan kahvi näyttäisi laskevan tavallisen kahvin maailmanmarkkinahintaa.
Nämä ovat Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professorin Pertti Haaparannan johtaman tutkimusryhmän keskeiset – ja varsin yllättävät – tulokset.
Yleistyksissä tulee olla pidättyväinen
Ulkoasiainministeriön rahoittamassa tutkimuksessa ”Can Fair Trade Certification Promote Sustainable Agriculture” tarkasteltiin, miten hyvin Reilun kaupan takuuhintajärjestelmä onnistuu kehitysmaiden kahvintuottajia auttamaan. Lisäksi tutkittiin, miten Reilu kauppa vaikuttaa tavallisen kahvin maailmanmarkkinahinnan tasoon ja vakauteen (”tavallinen” on tutkimuksessa käytetty termi valtavirtakahvista).
Laveasta otsikostaan huolimatta tutkimuksen rajaus on kapea: yksi tuote (kahvi), yksi tuottajamaa (Nicaragua), yksi kulutusmaa (Suomi) ja vuodet 2006-2009. Siksi yleistykset Reilun kaupan kahvista saati Reiluista tuotteista yleisemmin ovat varsin riskialttiita.
Päälöydöstensä ohella Haaparannan, Niina Niemen ja Joni Valkilan muodostama tiimi laski, että Reilun kaupan kahvista – josta suomalainen kuluttaja joutui maksamaan keskimäärin lähes 60 prosenttia tavallista kahvia enemmän – päättyi tuottajamaahan vain 35 prosenttia. Tavallisen kahvin hinnasta tuottajamaahan päätyi sitä vastoin 49 prosenttia.
Keskeinen osa Reilun kaupan toiminta-ajatusta on takuu- eli minimihinta, joka suojaa viljelijää kahvin maailmanmarkkinahinnan romahduksilta. Tutkimus kritisoi, että tuotantoperusteinen takuuhinta hyödyttää eniten osuuskuntiensa suurimpia viljelijöitä, vaikka pienimmät viljelijät ja erityisesti kausityöntekijät ovat kehitysmaiden kahvinviljelijöistä kaikkein heikoimmassa asemassa.
Tutkimus suosittikin Reilua kauppaa kasvattamaan takuuhinnan sijaan niin kutsutun Reilun kaupan lisän – sosiaalisiin projekteihin käytettävän avustuksen – osuutta toiminnassaan. Tosin tutkijat löysivät moitittavaa siitäkin: vaikka Reilun kaupan lisä voisi periaatteessa olla toimiva työkalu viljelijäyhteisön heikoimmassa asemassa olevien tukemiseksi, käytännössä iso osa siitä ei mene työ- ja elinolojen parantamiseen vaan osuuskunnan järjestelmien kehittämiseen ja sertifioinnin kustannuksiin.
”Emme pysty pelastamaan kaikkia”
Tutkimuksen julkistamistilaisuudessa pyydetyn kommenttipuheenvuoron pitänyt Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa muistutti, että Reilu kauppa on paljon muutakin kuin takuuhinta, Reilun kaupan lisä, ympäristökriteerit ja työoikeudet, jotka tutkimuksessa nousivat esiin.
”Se on myös organisoitumista, demokraattista päätöksentekoa, turvallisia työoloja, tiedon lisäämistä ja laajalle leviäviä hyötyjä voimaantumisen, koulutuksen, terveydenhuollon ja parantuneen infrastruktuurin myötä.”
Virtaintorpan mielestä tässä – kuten Reilua kauppaa kritisoivissa tutkimuksissa yleensäkin – lähdetään siitä olettamuksesta, että Reilu kauppa väittäisi pelastavansa kaikki kehitysmaiden ihmiset. Kun näin ei tapahdu, on se Reilun kaupan vika.
”Esimerkiksi [tutkimuksessa esitetty] väite siitä, että Reilu kauppa aiheuttaa nicaragualaisten kahvinviljelijöiden keskuudessa epätasa-arvoa, lähtee siitä oletuksesta, että nicaragualaiset kahvinviljelijät olisivat olleet täysin tasa-arvoisia ennen Reilun kaupan järjestelmää. Me emme väitäkään voivamme tavoittaa kaikkia kehitysmaiden ihmisiä tai edes jokaista viljelijää. Olisiko silti parempi olla tekemättä mitään?”
Tavallinen kahvi on sisäänheittotuote
Virtaintorppa ihmetteli kommenttipuheenvuorossaan muun muassa tutkimusraportin keskeistä päätelmää, että Reilun kaupan takuuhinta hyödyttää viljelijää merkittävästi vasta silloin, kun tavallisen kahvin maailmanmarkkinahinta on alhainen.
”Sehän on itsestään selvää, sillä Reilun kaupan takuuhinta on luotu suojaamaan tuottajia markkinahintojen romahdukselta”, hän sanoi.
Virtaintorppa kritisoi tarkoitushakuiseksi myös tutkijoiden vertailua siitä, millainen osuus kuluttajahinnasta jää tuottajamaahan.
”Ei-reilusta kahvista jää tuotantomaahan 2,30 euroa per kilo ja Reilun kaupan kahvista 2,80 euroa per kilo. Absoluuttisena rahana tuottajamaahan päätyy siis enemmän.”
Virtaintorpan mielestä kahvin kuluttajahintojen vertailu Suomessa on kuitenkin ongelmallista, koska suomalaiset kaupat myyvät tavallista kahvia sisäänheittotuotteena pienillä katteilla, joskus jopa tappiolla.
”Reilun kaupan ja tavallisten kahvien hinnat eivät ole siten vertailukelpoisia. Esimerkiksi banaanissa hintaero on vain noin 20–30 senttiä kilolta”, hän huomautti.
”Lisäksi pitää huomata, että tässä ei kuitenkaan puhuta tuottajien itsensä saamasta rahasta, vaan tutkimuksessa vertaillaan tuottaja- ja kuluttajamaan osuuksia. Reilu kauppa tarjoaa tietoa siitä, kuinka paljon tuottajat itse vähintään saavat. Samanlaista tietoa ei mistään muusta kahvista ole saatavilla.”
Tutkimusraportti suosittelee Reilun kaupan katto-organisaatio FLO:lle takuuhinnan roolin pienentämistä ja Reilun kaupan lisän kasvattamista ja tehostamista. Virtaintorpan mielestä ajatus on kannatettava.
”Tämä saattaa olla tuotteiden markkinaosuuksien kasvaessa suunta, johon Reilua kauppaa kannattaa kehittää, ja muutamassa viimeaikaisessa uudistuksessa kriteereitä on kehitetty juuri tähän suuntaan. Kriteereitä tarkistetaan jatkuvasti ja Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan tuottajaverkostot osallistuvat täysivaltaisina FLO:n päätöksentekoon”, hän sanoi eikä usko, että takuuhinta olisi Reilun kaupan liikkeelle niin ”pyhä asia”, etteikö siitä voitaisi ongelmien ilmetessä myös luopua.
”Tällaisia raportin esittämiä ongelmia ei kuitenkaan ole käytännössä havaittu.”
Mikä merkitys on tutkijan ennakkoasenteella?
Pertti Haaparanta on tunnettu kielteisestä suhtautumisestaan Reiluun kauppaan. Vaikkei Haaparannan tutkimusetiikkaa liene syytä epäillä, väkisinkin tutkimuksesta ja sen julkistamistilaisuudesta ulkoministeriössä jäi ajatus, voiko tutkijan ennakkoasenne vaikuttaa tutkimuksen kysymyksenasetteluun ja raportin esitystapoihin. Ainakin keskustelun äänensävyissä Haaparannan asenteellisuus paistoi läpi: takuuhinta tympi vapaakaupan kannattajaa.
Selvästi liioittelun puolelle meni Haaparannan väite, jonka mukaan ”Reilu kauppa on boikottijärjestelmä, jossa ihmiset boikotoivat muunlaista kauppaa”. Yleisöstä huomautettiin, että noin lavealla määrittelyllä minkä tahansa ostopäätöksen voi nähdä boikottina.
Yleisössä myös ihmeteltiin, voiko Reilulla kaupalla todella olla mainittava kahvin maailmanmarkkinahintaa laskeva ja epävakauttava vaikutus – Reilun kaupan kahvin osuus kun on koko markkinoista vain yksi prosentti.
Eräs paikalla ollut kysyikin, voidaanko tutkimuksen pohjalta lopulta sanoa muuta kuin se, että Suomen vähittäiskauppa ottaa enemmän hyötyä Reilusta kaupasta kuin tavallisesta kahvista.
Vastaus jäi ainakin toistaiseksi saamatta.