YK:n kehitysohjelma UNDP julkaisi ensimmäisen Inhimillisen kehityksen raporttinsa vuonna 1990.
Sen jälkeen ihmiskunnan kehityksessä on tapahtunut huomattavaa edistystä: Ihmiset ovat tänä päivänä terveempiä, koulutetumpia ja parempituloisia. Heillä on entistä paremmat mahdollisuudet osallistua poliittiseen päätöksentekoon ja valita johtajansa. Havainnot ilmenevät eilen, 4. marraskuuta julkaistusta 20-vuotisjuhlaraportista.
Kaikki kehitys ei ole ollut kuitenkaan näin myönteistä, vaan muun muassa maiden sisäinen ja keskinäinen epätasa-arvoisuus on vuosikymmenten kuluessa lisääntynyt.
Kehitys ei ole vain talouskasvua
Kun UNDP:n ensimmäinen raportti vuonna 1990 julkaistiin, siinä esitelty inhimillisen kehityksen indeksi (Human Development Index, HDI) haastoi vallitsevan käytännön, jonka mukaan inhimillistä hyvinvointia voidaan arvioida yksinomaan talouskasvun perusteella. HDI mittaa kehitystä bruttokansantulon (BKTL) lisäksi eliniänodotteen, terveydenhuollon ja lukutaidon perusteella, ja se on vakiintunut ajat sitten standardiksi.
Sen lisäksi, että HDI-indikaattoreita on vuosien varrella paranneltu, nyt julkaistu juhlaraportti esittelee kolme aivan uutta inhimillisen kehityksen mittaria:
Epätasa-arvoon suhteutettu inhimillisen kehityksen indeksi (Inequality Adjusted, IHDI) ottaa huomioon kehityksen epätasaisen jakaantumisen maan sisällä. Täydellisen tasa-arvon vallitessa HDI ja IHDI ovat yhtä suuria. Epätasa-arvo heikentää maailman HDI:tä keskimäärin 22 prosenttia. Alemman HDI-tason maissa epätasa-arvo on usein laajempaa ja pudotus sen myötä räikeämpi: esimerkiksi Namibiassa IHDI on 44 prosenttia ja Mosambikissa 45 prosenttia HDI:tä alempi.
Sukupuolten välisen epätasa-arvon indeksi (Gender Inequality Index, GII) kertoo, että epätasa-arvo vaihtelee huomattavasti maiden välillä: GII laskee HDI:tä 17-85 prosenttia. Tilastoista havaitaan, että naisten ja tyttöjen koulutukseen ja terveydenhuoltoon suunnatut investoinnit eivät ole pelkästään oikeudenmukaisia vaan myös hyviä sijoituksia maiden inhimilliseen kehitykseen.
Moniulotteinen köyhyysindeksiin (Multidimensional Poverty Index, MPI) vaikuttaa sekä köyhien ihmisten määrä että heidän kohtaamansa köyhyyden vakavuus. MPI:n mukaan lähes 1,75 miljardia ihmistä elää moniulotteisessa köyhyydessä. Tämä ylittää reilusti Maailmanpankin BKTL:ään perustuvan arvion, jonka mukaan 1,44 miljardia ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle 1,25 dollarilla päivässä. Vain kahdessa tarkastelun alla olleessa maassa – Tansaniassa ja Uzbekistanissa – moniulotteinen köyhyys oli alempi kuin BKTL:ään perustuva köyhyys. Moniulotteisen köyhyysindeksin korreloivuus matalan tulotason ja köyhyyden kanssa viittaa siihen, että julkisten peruspalvelujen saatavuuden parantaminen toisi yhteiskunnalle merkittävää edistystä.
Maiden välillä huomattavia eroja
Raportti tarkastelee inhimillisen kehityksen muutoksia myös viimeisen 40 vuoden tilastotiedon perusteella. Tällä aikavälillä maailmanlaajuinen HDI on noussut 41 prosenttia, matalan HDI-tason maissa keskimäärin vielä enemmän, jopa 61 prosenttia.
Raportissa tarkastelluista 135 maasta – jotka kattavat 92 prosenttia maailman väestöstä – vain Kongon demokraattisella tasavallalla, Sambialla ja Zimbabwella on nykyisin alhaisempi HDI kuin vuonna 1970.
Myönteistä kehitystä on näkynyt vuosina 1970-2010 kaikilla inhimillisen kehityksen ulottuvuuksilla:
Ihmisten eliniän odote on noussut maailmanlaajuisesti 59 vuodesta 70 ikävuoteen.
Peruskoulutuksen kattavuus on kasvanut 55 prosentista 70:ään.
Tulot henkeä kohden ovat kaksinkertaistuneet yli 10 000 dollariin vuodessa.
Poliittinen osallistuminen ja ilmaisuvapaus ovat kasvaneet erityisesti teknologian, kuten matkapuhelimien ja internetyhteyksien sekä instituutioiden kehityksen myötä.
Jo kolme viidestä maailman maasta luetaan hallintomuodoltaan demokratiaksi.
Vaikka yleiskuva inhimillisestä kehityksestä on optimistinen – paljon optimistisempi kuin pelkkää BKTL:a tarkastellessa – vaihtelut maiden välillä ovat huomattavia: erityisesti Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ja entisissä neuvostovaltioissa kehitys on mennyt ajoittain jopa takapakkia, erityisesti terveydenhuollossa. Syynä ovat olleet erityisesti sotilaalliset konfliktit, aids-epidemia ja huono hallinto – monen maan kohdalla useampi näistä yhdessä.
Suurimpia harppauksia kehityksessään ovat puolestaan tehneet Aasian talousihmeet, kuten Kiina, Indonesia ja Etelä-Korea. Eniten HDI-tasoaan 40 vuoden aikana on parantanut Oman, joka on käyttänyt öljytulojaan onnistuneesti kehitykseen.
Nopeasti kehittyneisiin maihin kuuluvat myös Nepal ja Tunisia, joiden kehitys erityisesti ei-taloudellisilla ulottuvuuksilla mitattuna on ollut huomattava.
Vaikka rikkaiden maiden taloudet ovat kasvaneet keskimäärin nopeammin kuin köyhien maiden, on kuitenkin huomionarvoista, että inhimillinen kehitys eroaa taloudellisesta kehityksestä, ja että huomattavatkin saavutukset – erityisesti terveydenhuollon ja koulutuksen saralla – ovat mahdollisia myös ilman nopeaa talouskasvua.
Raportissa muistutetaan, ettei ole olemassa yhtä mallia tai menestysreseptiä inhimillisen kehityksen saavuttamiseksi. Eri maiden kehityspolut eroavat toisistaan suuresti, minkä takia kehitysohjelmien ja -politiikkojen tulee perustua kunkin maan paikallisten tarpeiden huomioimiselle. Lisäksi kehityksen tulisi olla kestävää, jottei se tapahdu tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kustannuksella.