Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on eletty oikeistopopulismin kulta-aikaa jo pitkään.
Näiden valtioiden ja vakiintuneiden instituutioiden rooli ja uskottavuus maailmankaupassa ja -politiikassa on sinkoilevaa ja yhteiskunnallisen vallan painopiste on alustatalouksilla ja teknologiayrityksissä. Isoimmat investointipankit päättävät globaalin kehityksen suunnan. Valtioiden rahoitus kehitysyhteistyölle on vähentynyt ja kaikenlainen globaali solidaarisuus perustuu entistä enemmän yksityiseen rahoitukseen. Diplomatia ja rauhanvälitys perustuu kaupallisiin intresseihin.
2020-luku on ollut täynnä geopoliittisia konflikteja, ja ne ovat läpivalaisseet kolonialistisia valtarakenteita. Matalan kulutustason maat luovat uusia kauppasopimuksia ja erityistalousalueita omaehtoisesti. EU on rajautunut ulos näistä sopimuksista, ja EU-valtiot ovat pakotettuja vahvistamaan sisäistä kauppaa, omavaraisuutta sekä liiketoimintaympäristöjen ja osaamisen kehittämistä. Maahanmuutto Eurooppaan on tyrehtynyt, ja työvoimapula iskee ikääntyvässä pohjoisessa vasten kasvojamme. Olisiko sittenkin pitänyt suhtautua siirtolaisiin toisin? Kauppojen hyllyllä on yhä enemmän laboratoriokasvatettuja keinobanaaneja. Avokadosmoothiet ja reppureissut tuntuvat naiiveilta muistoilta 2010-luvusta. EU:n kehitysyhteistyön jäänteet ovat nyt yritelmiä päästä läpi kasvaville markkinoille rajojemme ulkopuolella.
Oikeistovetoiset hallitukset uskovat kaiken korjaaviin markkinamekanismeihin ja siksi sääntely on olematonta. Yritysten riskinotto on lisääntynyt myös siksi, että työntekijänsuoja on heikkoa ja digitaalisen kaupankäynnin eettiset standardit huteria. Ammattiliittojen toimitilaa pyritään vaivihkaa rajaamaan. Toisaalta yritysten riskinottokyvyn vahvistuminen myös lisää innovaatioita. Teknologian nopea kehitys tukee vihreää siirtymää ja ratkoo ruokaturvaan ja omavaraisuuteen liittyviä haasteita. Kaupankäynti on aiempaa saavutettavampaa ja hyödymme monenlaisista alustayrityksistä palveluiden tuottajina.
Kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu huomattavasti monin paikoin, ja sen vaatimukset kuuluvat kovaäänisinä ja painokkaina. Järjestöt, vapaat liikkeet ja kansalaisaktivismi pyrkii paikkaamaan julkisen sektorin aukkoja liiketoiminnan vahtikoirana.
Miten tähän on tultu?
Vuonna 2024 monissa kansallisissa vaaleissa oikeistopopulismin kannatus on yhä vahvaa, myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Suomessa kaikenlainen globaalin solidaarisuuden tuki horjuu Venäjän häirinnän myötä.
Vuonna 2025 oikeistolainen EU-politiikka tarkoittaa myös kiristyneitä tuontitulleja. Euroopan raja- ja merivartioviraston Frontexin rahoitus kolminkertaistetaan ehkäisemään turvapaikanhakua.
Vuonna 2026 Afrikan Unioni ja Kiina solmivat ainutlaatuisen vapaakauppasopimuksen. Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtiot solmivat myös omia kahdenvälisiä sopimuksiaan. EU katsoo vierestä, kun sen globaali valta-asema murtuu, eikä edes Yhdysvalloista ole tueksi sisäisen sekasorron takia. Kun teollista tuotantoa ei voi enää ulkoistaa, alkaa työvoimapula näkyä lukuisilla sektoreilla jo valmiiksi kriisissä olevan sote-alan lisäksi. EU-maat alkavat kilpailla keskenään paitsi asiantuntijoista, myös perustyöntekijöistä. Hoiva-alan palkkasopimuksia on pakko kirjoittaa uudelleen, kun potilasturvallisuus on jatkuvassa vaarassa alimitoituksen takia.
Vuonna 2027 Suomen itärajan aidan viimeinen paalu lyödään maahan.
Vuonna 2028 ulkoisten markkinoiden pienennyttyä EU-valtiot ovat vahvistaneet sisäistä kauppaansa. Vesipulasta kärsivästä Espanjasta on muotoutumassa keinoviljelyn innovaatiokeskittymä. Suomi profiloituu puupohjaisten tekstiilikuitujen tuottajana ja on pian eurooppalaisen tekstiiliteollisuuden sydän.
Vuonna 2029 yritysvastuulainsäädäntöä puretaan EU:ssa innovaatioiden vauhdittamiseksi ja etenkin maataloussektorin piristysruiskeeksi. Yritysten riskinottokyvyn lisääntyessä tarvitaan myös erilaisia tuki-instrumentteja konkurssien varalle.
Vuonna 2030 pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden murentuessa ensimmäiset suomalaiset turvapaikanhakijat saapuvat lentäen Lagosiin, mutta hakemukset hylätään väärin perustein jätetyiksi. Isoissa medioissa uutisoidaan kovaan ääneen valkoisista elintasopakolaisista.
Henkilö tulevaisuudesta: Herman, 30, Mosambik
Herman on nuori järjestöjohtaja Maputosta. Hänen järjestönsä toimii lasten oikeuksien hyväksi.
“Apuriippuvuus on vähentynyt. On kiva, kun yhteistyösuhteet ovat helpottaneet, ja pystyn joustavasti valitsemaan kuhunkin päämääräämme sopivat yhteistyökumppanit. Kulttuurierot ovat erilaisia brasilialaisten ja kiinalaisten kanssa. Seuraavaksi pitäisi varmaan opetella mandariinikiinaa. Lapseni aloittivat juuri kielikylpypäivähoidossa.”
Monet itäisen Afrikan pääkaupungit kasvavat vauhdilla ja rakennusurakoita on joka nurkalla. Samanaikaisesti valvonta ja sääntely on heikkoa, ja esimerkiksi onnettomuuksia ja saastuneen maan väärinkäyttöä tapahtuu paljon. Ilmastokriisin voimistuminen on tehnyt vuosittaisista syöksytulvista ja Intian valtameren sykloneista säännöllisiä.
”Olemme mukana Globe Vision-alustalla, jossa voimme muodostaa uusia yrityskumppanuuksia ja saada rahoitusta ilman kuluja, kunhan sitoudumme toiminnan skaalaamiseen ja markkinointiin. En enää joudu käyttämään työaikaani sellaisten raporttien täyttämiseen jotka eivät oikeastaan edes taivu toimintaperiaatteisiimme. Nykyään työ on käytännöllisempää. Verkostot ovat laajoja ja monikansallisia, usein aika järjestäytymättömiäkin. Esimerkiksi viime viikolla intialainen hakkeriryhmä auttoi meitä palvelunestohyökkäyksessä. Tiedän kuitenkin, että esimerkiksi vähemmistöjen ja ihmisoikeuksien parissa työskentelevät toimijat ovat yhä ahtaamalla, koska harva kiinalaisrahoitteinen yritys keksii heidän kanssaan yhteisiä hankkeita. Entisiä kollegojani on palannut kotimaihinsa Eurooppaan, koska viisumien saanti on vaikeutunut. Hei soittelevat viikoittain ja kertovat kaipaavansa tänne”.